Level up!

Kun Café Enchanté ilmestyi viime vuonna Nintendo Switchille, huomioni kiinnitti lähinnä mahdollisuus deittailla päätöntä ritaria. Mahdollinen huumoriarvo ei lopulta riittänyt perusteeksi hankkia peliä täydellä hinnalla, joten laitoin sen eshopin toivelistalle odottamaan parempia aikoja ja hyvää alennusta.

Alkuvuodesta kaipasin kuitenkin jotain piristävää ja muistin Café Enchantén. Lueskelin muutamia arvosteluja ja totesin, että peli saattaisi olla omaan makuuni ja olla ainakin osittain juuri sitä, mitä sillä hetkellä toivoin. Kun minulle vielä selvisi, että Café Enchantén tarinan ovat kynäilleet Code Realizen käsikirjoittajat, pistin pelin välittömästi tilaukseen.

Pelin tarina alkaa, kun päähahmo Kotone perii isoisänsä kahvilan. Pian selviää, että kahvilan perällä on ovi rinnakkaismaailmoihin ja tavallisten kuolevaisten sijaan vakioasiakkaita ovat päätön ritari Canus, tulisusi Ignis, langennut enkeli Il sekä demonikuningas Misyr. 

Tilannetta hetken pohdittuaan Kotone päättää jättää tylsän toimistotyön taakseen ja heittäytyä kestitsemään yliluonnollisia asiakkaitaan. Joukkoon liittyy vielä keski-ikää lähentelevä salainen agentti Kaoru Rindo, jonka tehtävänä on varmistaa, että rinnakkaiselo ihmisten ja olentojen kanssa sujuu mutkattomasti. Koska kyseessä on otomepeli, ei Kotonen suhde asiakkaisiinsa jää vain ammatilliseksi, vaan odotettavissa on myös romantiikkaa.

 

Café Enchanté lumosi minut lopulta paremmin kuin osasin edes odottaa. Alkuvideo lupaili rentoa kahvilasöpöilyä ja sitä tarinan ensimmäiset luvut myös tarjoilivat. Rakastuin välittömästi pelin kauniiseen ulkoasuun, mutta mikä tämäntyyppisessä pelissä on tärkeintä, vaikuttivat hahmot hauskoilta ja persoonallisilta.

Ennen varsinaisille hahmojen reiteille siirtymistä pelissä on pitkä prologi, joka esittelee asetelman, hahmot ja maailman. Kaikki tärkeimmät henkilöt tulevat prologin aikana erittäin tutuiksi ja jokainen heistä saa tilaisuuden loistaa. Tarinan aikana Kotonen kosijat puhaltavat yhteen hiileen, tukevat toisiaan, eikä kilpailutilanteita heidän välilleen synny.

Harvoin pidän heti alussa jokaisesta hahmosta, mutta Café Enchanten asiakkaat ovat kaikki omalla tavallaan ihastuttavia ja kultaisia. Jopa sivuhahmot ovat kiinnostavia ja pidän paljon myös Kotonesta, jonka elämäntilanne pelin alussa on ainakin itselleni hyvin samaistuttava.

Mitään suurta juonta ensimmäiset luvut eivät tarjonneet, vaan tarinan alku on pikemminkin slice of lifea keskittyen kahvilan asukkaiden arkeen ja heidän edesottamuksiinsa niin ihmisten parissa kuin omissa maailmoissaan. Silti minun oli vaikea laskea Switch käsistäni ja koko päivän odotin, että pääsen illalla taas kahvilan vieraiden seuraan.

Pitkän prologin haittapuolena on tietysti se, että se täytyy pelata läpi joka kerta, kun pyrkii uuden hahmon reitille. Pelissä on onneksi mahdollisuus ohittaa jo luetut kohtaukset, mutta reiteille pääsy vie silti oman aikana, mikä voi olla joidenkin pelaajien makuun rasittavaa.

Ja mitä varsinaisiin reitteihin tulee, ovat ne prologin pituuteen nähden lopulta melko lyhyitä. Hahmojen omilla reiteillä tarinan sävy muuttuu melkoisesti ja tapahtumat, jotka alkavat arkisena söpöilynä, saavat välillä yllättävänkin synkkiä käänteitä.

Olen pelannut tarinat suunnilleen suositellussa järjestyksessä ja nähnyt toistaiseksi Canusin, Ignisin ja Rindon reitit. Ainoastaan Misyrin reitti on lukittu muiden hahmojen taakse, mutta suosituksena on jättää langennut enkeli Il toiseksi viimeiseksi.

Kolmesta pelaamastani reitistä oma suosikkini on toistaiseksi agentti Rindon tarina, jonka aikana tirautin jopa muutaman kyyneleen. Päätön ritari Canus toimii hyvänä johdantona muille reiteille, mutta tuntuu mielestäni harmillisen lyhyeltä.

Tällä hetkellä pidän tulisusi Ignisiä Kotonelle parhaana sulhasehdokkaana ja myös hänen reittinsä tarjosi melkoisia juonenkäänteitä sekä kenties koko pelin kuumimpia kohtauksia.

Pelin ikäraja ei ole kuitenkaan korkea, joten romanssit pysyvät  suurimmaksi osaksi söpöilyn puolella ja muunlainen toiminta painottuu tarinassa romantiikkaa enemmän. Itseäni tämä ei haittaa, mutta jos kaipaa jotain rohkeampaa, kannattaa sitä etsiä jostain muualta.

 

Pelaamillani reiteillä on tullut jo vastaan viitteitä suuremmasta juonikuviosta, joka varmasti nivoutuu lopulta yhteen vasta Misyrin tarinassa. Omaa suosikkipoikaani en osaa sanoa vielä varmasti, mutta tällä hetkellä se tuntuu olevan kahden kauppaa.

Prologin ja muilla reiteillä näkemäni perusteella suosikkini on joko otomepelejä rakastava enkeli Il tai kiusoitteleva, mutta silti hyväsydäminen demoni Misyr. Odotan jo innolla heidän reittejään, joita käsittelen tulevissa postauksissa. Nähtäväksi jää, kumpi hahmoista vie lopulta sydämeni.

Tähänastisen kokemukseni perusteella voin kuitenkin jo suositella peliä kaikille, jotka pitävät hahmovetoisista tarinoista, romantiikalla höystetystä fantasiasta ja lämminhenkisistä kahviloista.