Olin pitkään täysin vakuuttunut siitä, etten pidä tuittuilevista hahmoista, etenkään päähahmon rakkaudenkohteina. Eräänä kauniina päivänä jouduin havahtumaan siihen, että olin kehittänyt ihastuksen kahteen tällaiseen fiktiiviseen mieheen. Mitä ihmettä tapahtui?
"Mä en erityisemmin pidä tsundereista."
Joskus tulee lausuttua niitä kuuluisia viimeisiä sanoja. Totesin tuon eräälle kaverille, kun aloin pelata Amnesia: Memoriesia... ja seuraavan kerran Diabolik Lovers: Haunted Dark Bridalia pelatessa. Kummassakin tsunderehahmo päätyi kakkossijalle kaikista miehistä. Hiljalleen huomasin myös pitäväni yhdestä Ikemen Sengokun tsundereista. Hänen reittiään en tosin vielä pelannut, joten pidätän oikeuden mielipiteen muuttamiseen myöhemmin.
Joka tapauksessa nämä yllättävät käänteet saivat minut kyseenalaistamaan omia sanojani. Tutkitaanpa siis, mikä tsundereissa ärsyttää ja miksi heistä saattaa silti päätyä pitämään.
Mikä ihmeen tsundere?
Japanilaisessa viihteessä esiintyvät hahmojen dere-tyypit ovat tulleet minulle tutuiksi ensin animen kautta, mutta myöhemmin olen alkanut bongata samoja tyyppejä myös pelaamissani peleissä. Dere-tyyppi tulee japanin kielen sanasta deredere (デレデレ), jolle ei ole suoraa suomenkielistä vastinetta. Se kuitenkin viittaa hahmoon, joka on flirttaileva, suloinen, ihastunut ja ystävällinen rakkaudenkohdettaan kohtaan.
Erilaiset dere-tyypit muodostetaan vaihtamalla sanasta ensimmäinen dere johonkin muuhun kuvaavaan sanaan. Tsunderessa lisätään siis deren eteen tsun, joka tulee sanasta tsuntsun (ツンツン). Suomeksi sen merkitys on suurin piirtein kääntyä inhoten toiseen suuntaan. Tsundere on siis hahmo, joka on yhtä aikaa kylmä ja lämmin rakkaudenkohteensa suhteen.
Yleensä kylmä-lämmin-ilmiö näkyy niin, että alkuun hahmo on lähinnä kylmä ja tekee kaikkensa salatakseen lämpimämmän puolensa. Lämpö voi näkyä punana poskilla ja toisaalta isona kiukkukohtauksena, kun tsundere ei osaa käsitellä sisällään riehuvia tunteita ja nolostuu niistä. Muita tsunderemaisia tapoja on nimitellä ihastustaan esimerkiksi idiootiksi.
Dere-tyypeistä voit lukea enemmän The Dere Types Wikistä, sillä en nyt lähde tässä postauksessa avaamaan niitä kaikkia. Kyseiseltä sivustolta löydät myös pidemmän ja perusteellisemman kuvauksen tsundereista.
Mikä tsundereissa on minua ärsyttänyt?
 |
| Reimi / Star Ocean: The Last Hope |
Ensimmäiset kokemukseni olivat niin sanotuista poikain haaremianimesarjoista, joissa päähahmopoikaan on ihastunut lauma tyttöjä. Nämä tytöt yleensä edustavat enemmän tai vähemmän kukin omaa dere-tyyppiään.
Tsunderetytöille tyypillistä on päähahmon haukkuminen, kiukuttelu ja jopa suoranainen väkivalta häntä kohtaan. Erityisesti tuo viimeinen piirre on aina ärsyttänyt minua.
Myöhemmin aloin törmätä samoihin hahmotyyppeihin myös japanilaisten roolipelien parissa. Vaikka dere-tyypit eivät esiinny niissä välttämättä kovin puhtaina, piirteitä pystyy tunnistamaan, ja esimerkiksi Star Ocean: The Last Hopen Reimi Saionji on minusta hyvinkin tsundere pelin päähahmoa kohtaan.
Pelissä on jopa perinteinen kohtaus, jossa päähahmo näkee vahingossa Reimin suihkussa. Tyttö nolostuu, syyttää päähahmoa ja heittäytyy väkivaltaiseksi.
Tyttötsunderet ovat onnistuneet herättämään minussa usein lähinnä negatiivisia tunteita.
Ja ei, Reimi ei tosiaan ole suosikkihahmojani kyseisessä pelissä.
Tyttötsunderet ovat onnistuneet herättämään minussa usein lähinnä negatiivisia tunteita, vaikka saattavat loppua kohden lämmetä päähahmoa kohtaan. Sanon saattavat, koska tämä riippuu myös siitä, miten pitkälle tarina kerrotaan.
Haaremianimessa päähahmo ei välttämättä koskaan saa ketään tytöistä vaan kuumottelu on loputonta molemmin puolin. Tällöin persoonatkaan eivät välttämättä pääse kehittymään kauhean pitkälle.
Miksi yhtäkkiä ihastuin äksyihin miehiin, kun vastaavat naiset eivät toimi minulle?
Tältä pohjalta olin siis todella ihmeissäni, kun huomasin kehittäväni lämpiämiä tunteita otomepeleissä esiintyviä tsunderemiehiä kohtaan. Miksi yhtäkkiä ihastuin äksyihin miehiin, kun vastaavat naiset eivät toimi minulle?
Vasta pienen pohdinnan jälkeen tajusin, että olin muodostanut mielikuvani puhtaasti tyttöstunderejen pohjalta eivätkä otomepelien tsunderemiehet mene täysin yksi yhteen muissa peleissä ja animessa esiintyneiden tsunderenaisten kanssa. Virhearvioni johtui pitkälti siitä, etten ollut katsonut naisille suunnattuja sarjoja, joissa esiintyy miesvastineita eri dere-tyypeistä. Enkä ollut pelannut otomepelejä. Nämä molemmathan löysin elämääni vasta hiljattain.
Silti pelitaustastani löytyy jotain, mikä antaa jo viitteitä siitä, että tsunderet saattavat sittenkin olla mieleeni... ainakin jossain määrin. En vain itse nähnyt tätä ennen kuin oikeasti pysähdyin pohtimaan asiaa.
Japanilaisten roolipelien angstipojut
 |
| Squall / Final Fantasy VIII |
Palaan jälleen kerran muinaiseen pelipäiväkirjaani, johon kirjoitin "Squall [Leonhart Final Fantasy VIII:sta] on tunnevammainen idiootti". Squallin kylmä käytös muita hahmoja, ja erityisesti häneen ihastunutta Quistisia, kohtaan ärsytti minua suunnattomasti.
Ehkä näin parikymmentä vuotta myöhemmin uskallan jo myöntää, että olin oikeasti teininä itse ihastunut Squalliin. Kirjoitin jopa ficcejä Squallista, mutta onneksi ne jäivät vain vihkojen kätköön eivätkä päätyneet nettijulkaisuun.
"Squall on tunnevammainen idiootti."
Olenkohan koskaan oikeasti sanonut tuota kenellekään...? Luultavasti en, koska olen puhunut vain siitä, kuinka paljon Squall minua riepoi. Tosin kirjoitin jo pari vuotta sitten pehmeämmän näkemyksen Squallista, kun kerroin Final Fantasy VIII Remasteredin läpipeluusta.
Tuolloinkaan en kertonut, kuinka paljon tykkäsin Squallista oikeasti. Hurmaava ja flirttaileva Irvine on suosikkini, mutta Squall on hyvänä kakkosena. Sen sijaan hölmöilevä Zell ei koskaan ole erityisesti ihastuttanut minua, vaikka hahmona hän on ihan kiva.
Hemmetti, nyt menin sitten oikeasti myöntämään sen...
 |
| Dezel / Tales of Zestiria |
Myös Tales of Zestirian Dezel on ainakin lähellä tsunderea. Hänellä on tunnelukkoja ja taipumus torjua muut, mutta sisältä löytyy kuitenkin hyvin lämmin ydin. Mikään täysin puhdas tsundere hän ei mielestäni ole, mutta piirteitä on silti havaittavissa.
Tuorein ja ehkä selkeimmin lähelle stunderea kallistuva esimerkkini on tänä vuonna ilmestyneestä Ys IX: Monstrum Noxista. Feral Hawk eli Credo pääsi yllättämään minut, sillä hän ärsytti minua erittäin paljon olemalla kovaääninen ja tyly muita hahmoja kohtaan heti pelin alusta asti.
Tajusin pitäväni yllättävän paljon äksyistä miehistä.
Ärtymykseni Credoa kohtaan näkyi muun muassa siinä, että valitsin Adolilla alkuun aina tylymmän ja kettuilevamman vastausvaihtoehdon hänelle puhuessa, kun muita yritin miellyttää. Kokemuksesta kerroinkin jo kirjoittamassani hahmoyhteenvedossa.
Kun kävin tätä omaa pelihistoriaani läpi, tajusin pitäväni yllättävän paljon äksyistä miehistä. Kyllä, kyseiset hahmot yleensä onnistuvat ärsyttämään minua kylmyydellään ja etenkin törkeillä kommenteillaan, mutta lämpimämmän puolen pilkahdus onnistuu lämmittämään myös minut.
Myöhäisherääminen tsundereiden viehätykseen
Vaikka olen ihastunut elämäni aikana lukuisiin naishahmoihin, tsunderetytöt olen kiertänyt kaukaa. Japanilaisissa roolipeleissä taas deittailuaspekti ei yleensä ole kovin isossa roolissa... ja niissäkin, joissa on, päähahmo on usein tyttöjä tapaileva poika. Jälleen siis ei kiitos niille tsundereille. Mieshahmojen osalta en ollut edes ajatellut dere-tyyppejä ennen kuin eksyin otomepelien pariin.
 |
| Shin / Amnesia |
Palataanpa sinne alkuun. Amnesia: Memoriesissa klikkasin itseni sydänmaailmaan ilman, että tiesin, millaisen hahmon maailma se on. Löysin päähahmon sairaalasta ja reitin mies oli välittömästi huulilla, seuraavaksi haukkumassa tyhmäksi.
Tsundere haistettu, vaikka suudelma alkuun hämmästytti, mutta selittyi sentään seurustelusuhteella hetkeä myöhemmin.
Yhtäkkiä kiukkuilu alkoi näyttää suloiselta.
Amnesian Shin sai minut kiukustumaan lukuisia kertoja. Hän viljelee sanaa "idiootti" niin tiheästi, että halusin itse heittäytyä väkivaltaiseksi ja läimäyttää häntä poskelle.
Shin on muutenkin turhan suorapuheinen, mutta jossain kohtaa aloin nähdä sanojen taakse. Aito lämpö ja välittäminen oli haudattu kiukuttelun alle... ja ui suoraan sydämeeni. Yhtäkkiä kiukkuilu alkoi näyttää suloiselta.
Ajattelin kuitenkin Shinin olevan poikkeus. Vakuuttelin edelleen, etten välitä stundereista. Eivät ole minun juttuni ollenkaan.
Vakuuttelin edelleen, etten välitä stundereista.
Sitten tapahtuivat Diabolik Lovers ja Subaru Sakamakin reitti. Subarusta tiesin jo etukäteen, että hän on tsundere, koska olin katsonut animen ja keskustellut pelin hahmoista kaverini kanssa. Reitille lähtiessäni siis totesin, etten varmaankaan kauheasti lämpene Subarulle. Animessa hän kun ei tehnyt mitenkään suurta vaikutusta, vaikka olin valmis myöntämään hänen toimineen reilusti päähahmoa, Yuita, kohtaan.
Ehdin pelata Subarun reittiä noin kaksi minuuttia... ja olin myyty. Olin
myös totaalisen tyrmistynyt, että näin pääsi käymään. Subaru oli
hyökkäävä, ilkeä ja vampyyrina myös iski kiinni välittömästi. Kaiken
järjen mukaan hänen olisi pitänyt soittaa hälytyskellojani erittäin
paljon, mutta toki minulla oli kahden muun Sakamakin veljen reitit jo
pohjalla, joten kauhistusrima oli nostettu tavallista korkeammalle.
Sitten tapahtuivat Diabolik Lovers ja Subaru Sakamakin reitti, jota ehdin pelata noin kaksi minuuttia ja olin myyty.
 |
| Yui ja Subaru / Diabolik Lovers |
 |
| Subaru / Diabolik Lovers |
Käytöksestään huolimatta Subarussa oli jotain lämmintä, minkä pääsi pinnalle satunnaisia punastumisina ja äksyilyinä. Ja jos puremista ei lasketa (eikä sitä vampyyrien kohdalla lasketa), hän ei oikeasti satuttanut Yuita fyysisesti kertaakaan omalla reitillään. Samaa ei voi sanoa hänen veljistään.
Toki normaalitilanteessa se, ettei satuta toista, on perustaso, ei plussapisteiden paikka. Nyt kuitenkin puhutaan Diabolik Loversista, joten... rima on asetettava eri tavalla.
Mitä tulee stundereiden väkivaltaisuuteen, tämä puoli löytyy sekä Shinistä että Subarusta.
Tästä päästäänkin sujuvasti tsundereiden väkivaltaisuuteen. Asiaan, joka minua on naispuolisissa tsundereissa ärsyttänyt.
Myönnän, että väkivaltainen puoli löytyy sekä Shinistä että Subarusta. Kumpikaan ei silti kohdista tätä puoltaan päähahmoon (ei, en edelleenkään laske sitä puremista).
 |
| Shin / Amnesia |
Shin käyttää väkivaltaa päähahmon suojelemiseen. Yleisesti ottaen en kannata turpakekkereitä, mutta Amnesian Toma aiheutti minussa sellaista raivoa, että... No, sori vaan, mutta mielestäni hän on ansainnut jokaisen Shiniltä saamansa nyrkiniskun.
Mitä tulee Subaruun... Hän hakkaa yleensä seiniä. Ei, se ei ole miellyttävä piirre yhtään kenessäkään, mutta Sakamakien perheessä se on terveimmästä päästä toimintatapoja. Subaru myös pyytää Yuilta anteeksi kylpyhuoneen seinän rikkomista, joten hän ymmärtää, ettei toiminut oikein.
En ole toistaiseksi törmännyt miestsundereen, joka pamauttaisi nolostuksensa vuoksi päähahmoa nyrkillä, enkä suoraan sanottuna toivokaan tapaavani. Sen sijaan tällaisia naistsundereita olen nähnyt kyllästymiseen asti.
Koska mielipiteeni tsundereista pohjautui aiemmin lähinnä naishahmoihin, juuri tämä aspekti on värittänyt näkemystäni vahvasti. Tarkastelin siis asiaa täysin väärästä näkökulmasta, kun lähdin pelaamaan otomepelejä.
Mihin viehätys siis perustuu?
 |
| Päähahmo ja Shin / Amnesia |
Nimittely ja muu haukkuminen tuskin oikeasti lämmittävät yhtään ketään, mutta kun niitä säestetään punaisilla poskilla ja vaivautuneella ilmeellä, syntyy viestintäristiriita.
Tsundereiden sanat ja kehonkieli voivat olla hyvin vastakkaisia. He sanovat ikäviä asioita mutta ilmeet ja eleet (animen puolella myös asennot) voivat puhua aivan toisenlaista kieltä. Hyvä ääninäyttelijä osaa antaa pelaajalle myös vihjeitä hahmon todellisista ajatuksista säätämällä äänensävynsä halutun piiloviestin suuntaan, kun tilanne on sopiva.
Sanallista ja sanatonta viestintää on tutkinut mm. Albert Mehrabian, jonka mukaan sanallisen ja sanattoman viestinnän ollessa ristiriidassa keskenään, taivumme herkästi luottamaan sanattomaan.
Omalla kohdallani olen havainnut, että tsunderen pelkkä tylyys ja kylmyys saa minut lähinnä ärsyyntymään. Kuitenkin, kun kova pinta rikkoutuu, huomioni herää. Kun tylyä viestiä säestää ääni, jossa on edes pieni ripaus lämpöä tai punertuvat posket ja harhaileva katse, en pysty enää itse olemaan täysin kylmä.
Kun tiuskimisen syyn tietää, siinä alkaa olla jotain sydäntä lämmittävää
 |
| Subaru / Diabolik Lovers |
Tämän tapahtuminen vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä, eikä tuittuilusta välttämättä päästä koskaan kokonaan eroon vaan se voi nostaa päätään tsunderelle uusissa ja jännittävissä tilanteissa yhä uudestaan. Toisaalta, kun tiuskimisen syyn tietää, siinäkin alkaa olla jotain sydäntä lämmittävää.
Toisaalta jotkut tsunderet, kuten vaikkapa Subaru, lähettävät myös sanatonta viestintää, jota olisi syytä kavahtaa. Ei ole hyvä merkki, jos vastapuoli jysäyttää nyrkkinsä vasten seinää kesken keskustelun. Tämä oli juuri se syy, miksi Subaru herätti minussa animen perusteella epäilyksen.
Peli avasi Subarun taustatarinaa syvemmin ja toi sitä kautta hahmon lähemmäs. Subaru onkin yksi niistä otomepelien hahmoista, jotka haluaisin kaapata kainaloon ja toimittaa terapiaan.
Ehkä siis avain hahmoista viehättymiseen piileekin siis myös osin heidän syvemmässä tuntemisessaan. Kun alkaa nähdä, mistä tsunderen tunneilmaisun vaikeus kumpuaa, pystyy hahmoa lukemaan yhä paremmin. Kaikkia tällainen käytös ei silti puhuttele, enkä minäkään mielelläni sitä tosielämässä katsele. Onneksi fiktiossa voi myös nauttia asioista, joista muuten pysyttelee erossa.
Eli pakko kai se on myöntää. Pidän (mies)tsundereista. Aika paljonkin.
Pitäisiköhän pelata se Final Fantasy VIII taas uudestaan...
Ei kommentteja