Tätä kirjoittaessa maailma on ollut jo kuukauden ajan tietoinen syksyllä koittavasta menestyksekkään Pokemon-sarjan seitsemännestä sukupolvesta. Silloin ilmestyvät Pokemon Sun ja Moon juhlistavat sopivasti taskuhirviöiden kaksikymmenvuotista taivalta ja syöksevät jälleen kerran pelimaailman Pokemon-huumaan. Matkan varrella itse hirviöiden määrä on kivunnut aina 721:een asti ja erilaisten tyyppien, luonteiden, taistelutyylien ja muotojen variaatioilla pelaamisesta on saatu herkullisen monimutkaista. Parhaita kuuden Pokemonin kokoonpanoja mietitään kuumeisesti tuntikaupalla ympäri maailmaa. Pelien perusajatus on kuitenkin pysynyt lähes muuttumattomana alusta lähtien: Nuori Pokemon-kouluttaja lähtee matkalle pyydystäen ja kasvattaen villejä taskuhirviöitä, taistellen Pokemon-liigan salikouluttajia vastaan ja saavuttaen lopulta mestaruuden pelastamalla siinä sivussa maailman ilkeältä järjestöltä.
Samaa konseptia toteutti myös Euroopassa kesällä 2003 ilmestynyt sarjan kolmas sukupolvi, Pokemon Ruby ja Sapphire. Kun edellisten kahden sukupolven oli selvittävä Game Boyn verrattain vaatimattomalla raudalla, pääsivät uutuudet esittelemään Pokemon-maailman kaikessa Game Boy Advancen 32-bittisessä loistossa. 135 uutta Pokemonia, 103 uutta liikettä, 77 hirviöiden luontaista ominaisuutta ja 25 eri atribuutteja tasojen kasvaessa muovaavaa luonnetta takasivat siihen asti monipuolisimman Pokemon-seikkailun. Lisätekemistä toivat erityiset Pokemon-näyttelyt, joilla ei tosin ole mitään merkitystä hirviöiden kehittymisen, tai seikkailun etenemisen kannalta.
Itse tutustuin Pokemon Rubyyn ja Sapphireen pimeän emulaattorikauteni aikana, mutta hommasin kuitenkin armeijaan ihan aidon Game Boy Advancen ja kaupan päälle Sapphiren tylsiä iltavapaita ilostuttamaan. Ensimmäistä kertaa pääsin kokemaan erilaiset sääilmiöt, Poke-marjojen kasvatuksen ja muut maailmakellosta seuraavat tapahtumat, joista emulaattorilla ei päässyt nauttimaan. Lisäksi yritin (kuten jokaisen muunkin uuden Pokemon-pelin kohdalla) kerätä ne kaikki ja kasata jopa Pokemon-kisoissa pärjäävän kokoonpanon. Sanomattakin selvää, että haave jäi toteuttamatta, mutta kolmannen sukupolven kohdalla olin kuitenkin kaikista lähimpänä tuota tavoitetta.
Aloitan Pokemonin kaksikymmentä vuotta kestäneen taipaleen kunniaksi Let's Play kanavallani pelailun juuri tästä pelistä. Pokemon Sapphirea pelaillessa muistuu mieleen, miten paljon siitä ja varsinkin alkuperäisistä Redistä, Bluesta ja Yellowista on tultu eteenpäin. Nykyään, kun lähes mikään taskuhirviö ei ole täydellisen ylivoimainen, hallitsivat ennen legendaariset Dragon- ja Psychic-tyypin Pokemonit sekä normi-, että ammattilaispelaajien joukkueita. Lisäksi kaiken maailman bugit, ylettömät HM-liikemäärät ja suorastaan ruokottoman tiheät satunnaistaistelut aiheuttivat mielipahaa. Kyseessä on kuitenkin kelpo peli, josta riittää hupia tunneiksi ja taas tunneiksi. Kuten yleensäkin japanilaisten roolipelien kanssa, myös Pokemon valtaa kanavani videopäivtykset todennäköisesti moneksi kuukaudeksi. Joten nauttikaa matkasta ja kertokaa kommenteissa ihmeessä omat kokemuksenne Pokemonin komannesta sukupolvesta ja taskuhirviöistä yleensä!
