Sing for the tears - Guitar Hero: Aerosmith

Kitara- ja bändipelien suosion ollessa korkeimmillaan, kilpakumppanit Activision ja Harmonix julkaisivat hyvin samoihin aikoihin kumpainenkin yhteen bändiin keskittyvän teoksen. Rock Bandin saralla saatiin loppuvuodesta 2008 AC/DC Track Pack kaikkien neljän instrumentin voimin, mutta Guitar Hero ehti ensin. Koska Activisionin oma koko bändiin keskittyvä Guitar Hero World Tour oli tulossa vasta hetken päästä, rakennettiin Guitar Hero: Aerosmith sarjan kolmannen osan pelimoottorin varaan ja soittimiksi tarjottiin viimeistä kertaa ainoastaan kitara ja basso. Vaikka levymyyntien perusteella AC/DC on suositumpi bändi, antoi alkuperäinen kitarapelibrändi GH: Aerosmithille suuremman suosion. Joidenkin lähteiden mukaan tämä peli toi rahaa laariin enemmän, kuin yksikään tämän maailman suurimman jenkkirokkibändin albumi. Väite ei ole kaukaa haettua, sillä uuden täysihintaiset pelit ja kitarabundlet kustansivat huomattavisti CD-levyjä enemmän.

Guitar Heron ja Aerosmithin yhteistyön siemenet kylvettiin jo Guitar Hero II:n aikana, jossa yhtyeeltä oli mukana kappale Last Child. Ei mennyt edes kahta kokonaista vuotta, kun tämä yhteistyö alkoi tuottaa hedelmää. Aerosmithin jäsenet ikuistivat lavakarismansa motion capture-teknologialla ja auttoivat päättämään bändeistä, joiden tuotannosta sitten valittiin täytekappaleita itse pääbändin kappaleiden lisäksi. Mukaan pääsivät mm. Cheap Trick, Joan Jett ja Run-D.M.C. Bändit valittiin Aerosmithin vanhoista kiertuekumppaneista ja inspiraation lähteistä. Jokaisessa Aerosmithin historiaan keskittyvässä kentässä soitetaan kaksi lämmittelykappaletta ja kolmen viimeisen ajaksi lauteille nousee itse pääesiintyjä.

Objektiivisesti ajateltuna Guitar Hero: Aerosmith on kaikin tavoin samanlainen välityö, kuin sarjan toisen ja kolmannen osan väliin julkaistu Rocks the 80s. Kappaleita on vähemmän, eri keikkapaikkoja kitsaammin ja pelattavia hahmoja vain kourallinen (Toki Aerosmithin ollessa lavalla esiintymässä on aina bändin oma kokoonpano muutenkin). Aerosmithissä on kuitenkin pienenä bonuksena The Vault, jossa voi rokata myös mm. Joe Perryn soolotuotannon parissa. Lisäksi peliin saatiin vihdoin ja viimein mahdollisuus kalibroida erikseen sekä kuvan että äänen viive teräväpiirtotelevisioissa.

Kun ostin Guitar Hero: Aerosmithin, innostukseni rytmipeleihin oli valitettavasti hieman laantunut ja tietämykseni Aerosmithista bändinä rajoittui lähinnä aikaisemmin Guitar Herossa esiintyneisiin kappeisiin. Ja toki olin kuullut Armageddonissa I Don't Wanna Miss a Thingin. Pelatessa paljastui, että ison A:n rokki ei iskenyt täysillä allekirjoittaneen musiikkimakuun ja myös siksi kokemus jäi hieman hailakaksi. PS2 pelaajana uusi Guitar Hero sisältö kuitenkin lämmitti mieltä ja kyllä Aerosmithinkin kappaleita hakattiin, kunnes kaikki oli vedetty viidellä tähdellä Expert-vaikeusasteella.

On sanomattakin selvää, että tämän myötä alkaa kyseisestä pelistä myös pelailusarja Let's Play-kanavallakin. Guitar Hero III:n pelailun aikana tekijänoikeusilmoituksia tuli enemmän kuin koskaan ja pahimmillaan jopa esto esittämiseen mobiililaitteissa, pelikonsoleissa ja digibokseissa. En tiedä miten Aerosmithin kanssa käy, mutta koska kyseessä on yksi maailman suurimmista rokkibändeistä, en pidättele hengitystäni asian suhteen. Tervetuloa jälleen mukaan rokkailemaan!

Post Comment

Lisää aiheesta