Tales of Berserian hahmopohdinnat 2: Velvet ja Laphicetit

Tales of Berseria tarjosi kiinnostavan hahmokattauksen. Olen aiemmin puhunut jo Eizenista, Ednasta ja Zaveidista, joten tällä kertaa otin käsittelyyn pelin päähahmon Velvetin ja molemmat pelissä esiintyvät Laphicetit.

Postaus sisältää jonkin verran spoilereita. Luet siis omalla vastuullasi.



Velvet


Velvet Crowe eli varsin onnellista elämää kymmenen vuotta ennen pelin alkua isosiskonsa, Celican, ja pikkuveljensä, Laphicetin, kanssa. Kuviossa pyöri mukana myös siskon mies Arthur. Eräänä yönä demonit kuitenkin hyökkäävät hänen kotikyläänsä ja tappavat mm. hänen raskaana olevan siskonsa.

Tragediasta huolimatta Velvet saa elämänsä kursittua jossain määrin kasaan ja jatkaa elämistä Arthurin kanssa huolehtien sairaasta pikkuveljestään. Uusi tragedia kuitenkin kolkuttelee oven takana ja muutama vuosi demonihyökkäyksestä sen vuosipäivän yönä Velvet löytää Arthurin ja Laphicetin syvän pyhätön ääreltä. Ennen kuin hän ehtii tehdä mitään, Arthur tappaa Laphicetin hänen silmiensä edessä ja syöksee pojan pyhätön syvyyksiin. Salaperäinen olento imaisee Laphicetin ja Velvet vannoo tappavansa Arthurin.

Sama salaperäinen olento kiroaa Velvetin vasemman käden ja tekee hänestäkin siten demonin. Velvet ei kuitenkaan onnistu tappamaan Arthuria vaan päätyy lopulta vangiksi Titanian saarelle.

Näistä lähtökohdista pelin varsinainen tarina ampaisee liikkeelle. Velvetin tavoitteena pelin aikana on kostaa Laphicetin kohtalo tappamalla Arthur. Hän onnistuu pakenemaan vankilasta yhdessä Rokuroun ja Magiloun kanssa ja suuntaa kostonsa viitoittamalle tielle.

Alkuperäinen Laphicet


Laphicet on Velvetin pikkuveli, joka kärsii salaperäisestä "12 vuoden sairaudesta", johon ei ole tunnettua parannuskeinoa ja joka tappaa kantajansa 12 vuoden iässä. Velvet pyrkii salaamaan häneltä totuuden, mutta Laphicet lukee paljon ja sitä kautta hänelle selviää, mitä on edessä. Silti hän ei mainitse siskolleen tietävänsä totuuden.

Velvetin selän takana Laphicet on myös oppinut Arthurin kirjasta, että maailman demonit voidaan karkottaa uhraamalla kaksi viatonta. Hän tietää ensimmäisen uhrin olleen Celican syntymätön lapsi ja toisen uhrin vielä puuttuvan. Hän myös tietää, ettei hänellä itsellään ole kovin paljon elinaikaa jäljellä, joten hän tarjoutuu toiseksi uhriksi ja tekee asiasta sopimuksen Arthurin kanssa. Kumpikaan ei kerro aikomuksista Velvetille. Laphicetin tavoitteena on maailma, jossa hänen siskonsa voi elää onnellisena ja hän näkee uhrauksen keinona lahjoittaa tuon maailman Velvetille.

Laphicet muuttuu uhrauksen jälkeen Innominatiksi, mutta tuona olentonakin säilyttää muistonsa menneestä ja pystyy siten käyttämään niitä pitkin peliä Velvetiä vastaan. Innominatin tavoite on poistaa maailmasta tunteet ja sitten lopettaa ihmisten negatiivisista tunteista syntyvien demonien ilmestyminen (pelin maailmassa ihminen itse muuttuu demoniksi, kun negatiivisuus saa hänestä liian suuren vallan).

Malak nro 2 / Laphicet


Kun Velvet tapaa toisen Laphicetin ensimmäisen kerran, pojalla ei ole edes oikeaa nimeä. Hän on pelkkä manaajien käyttämä työkalu nimenään Malak nro 2. Velvet päättää ottaa pojan mukaansa, kenties siksi, että tämä muistuttaa ulkoisesti kovin paljon hänen pikkuveljeään. Samasta syystä hän antaa pojalle nimeksi Laphicet.

Laphicet ei aluksi osoita merkkejä sen enempää persoonasta kuin tunteistakaan. Hän tekee, mitä käsketään ja puhuu vain puhuteltaessa. Pelin edetessä hän kuitenkin löytää oman itsensä, persoonansa, tunne-elämänsä ja tahtonsa, mikä lopulta johtaa siihen, ettei hän halua olla pelkkä alkuperäisen Laphicetin korvike vaan oma yksilönsä.

Tämä Laphicet auttaa Velvetiä (ja muita joukon jäseniä) voittamaan Arthurin (Artorius) ja Innominatin muuttumalla Maotelus-lohikäärmeeksi. Samalla ihmiset lakkaavat näkemästä malakeja ja tapahtumat lähtevät hiljalleen liukumaan kohti Tales of Zestiriassa vallitsevaa tilannetta.

Velvetin ja alkuperäisen Laphicetin välinen suhde


Mielestäni Velvet jo sinällään on mielenkiintoinen päähahmo. Häntä ohjaa kostonhimo eikä hän aina välitä, mitä tai kenet joutuu uhraamaan saavuttaakseen tavoitteensa. Hän ei siis ole sellainen kirkasotsainen sankari, joita japanilaisissa roolipeleissä päähahmona usein tapaa.

Myös Velvetin suhde kumpaankin Laphicetiin on kiinnostava. Hän rakastaa pikkuveljeään syvästi, mikä hänet koston tielle ajaakin. Laphicet ei kuitenkaan koskaan kertonut, miksi halusi uhrautua. Luultavasti hän oletti Velvetin yrittävän estää uhrauksen, mikä lienee aiheellinen oletus. Laphicet halusi osoittaa rakkautensa siskoaan kohtaan uhraamalla muutenkin pian päättyvän elämänsä tämän ja kaikkien muiden hyväksi.

Ironista onkin, että juuri totuuden kertomatta jättäminen käytännössä pilasi Velvetin elämän, ajoi hänet kostonkierteeseen ja johti lopulta siihen, että Arthurin ja Laphicetin suunnitelma pirstoutui palasiksi. Maailman tilanne saatiin parannettua vasta paljon, paljon myöhemmin, kun Tales of Zestirian Sorey vihdoin onnistui puhdistamaan pahuuden.

Mietin, olisiko pelin tarina voinut mennä toisin, jos Laphicet ja Velvet olisivat olleet rehellisiä. Jos Velvet olisi kertonut totuuden Laphicetin sairauden laadusta, mitä siitä olisi seurannut. Tottahan lapsen on raskas kantaa taakka ja tiedostaa kuolevansa pian. Se on tosi pelottavaa. Laphicet sai kuitenkin tietää joka tapauksessa ja mahdollisesti tunsi itsensä petetyksi. Onko oikein valaa valheellista toivoa? Voi tosin olla, että Velvet valoi toivoa enemmän itseensä kuin Laphicetiin.

Toisaalta, olisiko tilannetta muuttanut, jos Laphicet olisi kertonut aikeistaan Velvetille? Kuinka moni vain antaisi asian olla, jos oma sisarus ilmoittaa käytännössä aikovan tehdä itsemurhan? Ja mikä olisi suhtautuminen siskon mieheen, joka tässä avustaisi? Niinpä. Kostonkierre olisi saattanut syntyä tästä huolimatta tai sitten Velvet olisi onnistunut estämään teon, mutta se oli jäänyt joka tapauksessa kummittelemaan ihmisten välille. Arthur olisi myös saattanut yrittää etsiä toista uhria Laphicetin tilalle.

Voi siis olla, että totuuden kertomisesta huolimatta maailman tilanne ei olisi parantunut eikä välttämättä edes yksilöiden (Velvet, Laphicet ja Arthur). Kenties he lopulta olivat vain nappuloita jonkun toisen pelissä.

Velvetin ja toisen Laphicetin välinen suhde


Velvetin suhde toiseen Laphicetiin on eri tavalla kiinnostava kuin alkuperäiseen. Toki sillä on paljon tekemistä pelin pääjuonen kanssa, mutta silti minusta mielenkiintoisinta on psykologinen puoli. Velvet saa ikään kuin kuolleen pikkuveljensä takaisin uuden Laphicetin kautta ja siten muodostaa sisaruksellisen suhteen tähän. Alkuun asetelma toimii, mutta myöhemmin se alkaa säröytyä Laphicetin oman persoonan ja tietoisuuden kehittyessä entistä voimakkaammiksi.

Voisi nähdä, että toinen Laphicet aloittaa todellisen elämänsä symbioottisessa suhteessa Velvetiin, kunnes alkaa hahmottaa heidän olevan erillisiä yksilöitä. Hiljalleen hän tiedostaa olevansa korvike aiemmalle Laphicetille ja seuraava askel onkin itsenäistyminen ja eron tekeminen alkuperäiseen Laphicetiin. Tästä seuraa kipua ja kapinointia kuin parhaassakin uhmaiässä. Velvet ei näyttäydy enää täydellisenä toiselle Laphicetille vaan tämän virheet tulevat entistä vahvemmin esille.

Sekä Velvetin että Laphicetin on kivuttava tunnemuurin ylitse ja ymmärrettävä toisiaan. Velvetin on opittava näkemään Laphicet omana itsenään ja Laphicetin on opittava hyväksymään Velvetin epätäydellisyys. Kun nämä tavoitteet saavutetaan voidaan siirtyä lämpimään ja tasapainoiseen perhesuhteeseen. Tosin pelin tarina vie Velvetin ja Laphicetin kuitenkin eri teille, joten mitään perheidyliä ei pääse syntymään.

Joka tapauksessa toinen Laphicet on yksi niistä voimista, jotka saavat Velvetin muistamaan ihmisyytensä ja pitävät hänet kiinni tässä maailmassa. Toisen Laphicetin kanssa Velvet on inhimillisempi kuin ilman häntä.

Lue myös


Tales of Berserian hahmopohdinnat 1: Eizen, Edna ja Zaveid
Paimenten ja serafien historia Berseriasta Zestiriaan

Millaisia ajatuksia Velvetin ja Laphicetien välinen suhde sinussa herättää? Mitä ylipäätään pidit kyseisistä  hahmoista?


http://www.pelit.fi/

Ei kommentteja