Kesälomani aikana on tullut perinteeksi viettää ainakin yksi viikko kotikonnuilla Etelä-Pohjanmaalla. Lakeuksia ihastellessa mieleen palautuu kosolti lapsuudenmuistoja ja näihin kuuluvat myös luonnollisesti ensimmäiset koskaan pelaamani pelit. Vaikka neitsytkokemus pelaamisesta olikin naapurin poikien Amigalla ja Commodore 64:llä, on Nintendo Entertainment System, eli 8-bittinen Nintendo, jättänyt lapsuuteen kaikista rakkaimmat muistot. Harmaa laatikko saapui huusholliin jouluna -92 seuranaan Captain Planet and the Planeteers-peli. Tästä lähtenyt innostus Nintendon konsolia kohtaan ei ole vuosien varrella kadonnut mihinkään, paremminkin päinvastoin. Lapsena uusia NES-pelejä sai harvoin, mutta onneksi kone oli sen verran yleinen, että kavereilta lainailu koulun pihalla kävi kuumana. Vähän varttuneempana ja viimeistään aikuisiällä oli varaa jo itsekin investoida harrastukseen.
Muisteloiden kunniaksi päätin kyhätä top-listan omasta mielestäni parhaista 8-bittisen Nintendon peleistä. Mukaan ovat päässeet ainoastaan sellaiset teokset, joista voin sanoa tuntevani ne. Valitettavasti en ole päässyt pelaamaan kaikkia julkaistuja NES-pelejä ja moni on jäänyt vain kokeilun asteelle. Siksi teidän lukijoiden suosikkipelin puuttuminen listalta saattaa vaikuttaa oikeusmurhalta. Korjaa vääryys laittamalla kommentteihin, miksi juuri tämä pelin kuuluisi olla mukana listalla ja millä sijalla.
Jos listan jostakin pelistä olen ehättänyt tekemään pelailua Youtube-kanavalleni (tai Peli Maraton-sivustolle), linkitän soittolistan pelin nimen yhteyteen.
30. Teenage Mutant Hero Turtles (1989)
Monien jopa top-vihatuimpien NES-pelien listalleen valitsema legendaarinen ihka ensimmäinen Turtles-lisenssipeli vihastuttaa ja ihastuttaa. Jos uskaltaa katsoa teosta ohi epäreilulta vaikuttavan uintiosuuden, on kyseessä kerrassaan monipuolinen toimintatasoloikka, johon lisäpisteitä tuovat välillä vapaavalintaiset etenemisreitit, neljä ominaisuuksiltaan erilaista kilpikonnaa ja lukuisat erikoisaseet. Jos Teknodromin etsiminen vitoskentässä ei olisi täysin tuuripeliä, rankkaisin pelin ehkä vieläkin korkeammalle!
29. Star Wars (1991)
Tästä kyseisestä pelistä intouduin kirjoittamaan ensimmäisten blogitekstieni joukossa jopa puolustuspuheen, sen verran mukavalta seikkailu tuntui, kun sille vain antoi mahdollisuuden. Alkupelin avoin maailma, useampi pelattava hahmo ja pienen opettelun jälkeen mukiinmenevät kontrollit nostavat tämän suosikkeihini. Tietysti kun kyseessä on lapsuuden peli ja sitä katsoo vielä Star Wars-fanilasien läpi, niin pääsy listalle on selvä!
28. Metal Gear (1987)
Hideo Kojiman kolossaaliseksi sotasaippuaoopperaksi paisunut pelisarja aloitti verrattain vaatimattomasta teoksesta, joka kuitenkin rikkoi ilmestymisaikanaan videopelien totuttuja normeja hiippailumekaniikallaan. Myös avainkorttien keräämisen myötä laajeneva avoin maailma on sen verran iso, että ensimmäiselä pelikerralla ilman ohjeita sitä ei ole mitään mahdollisuutta läpäistä. Joissakin piireissä NES-versio kalpenee huomattavasti MSX-versioon verrattuna, mutta molemmat pelanneena voin ilolla ilmoittaa, että ne ovat hyvin samankaltaisia.
27. Gremlins 2: The New Batch (1990)
90-luvulla lisenssipeleistä oli vielä lupa odottaa suuria, erityisesti, jos niiden julkaisijana oli Sunsoft. Gremlins 2: The New Batch kuljettaa tarinaa eteenpäin NES-mittapuulla upeilla välinäytöksillä, tarjoaa ylhäältäpäin kuvattua, loppua kohti erittäin kimurantiksi käyvää tasoloikkaa ja varustaa pelisankari-Gizmon joka kentässä erilaisella aseella. Myös musiikki on rautaa, joten vaikka kyseessä ei ole kauhean pitkä seikkailu, se jää mieleen todella positiivisena!
26. Chip N' Dale Rescue Rangers (1990)
Capcomin NES Disney-pelit ovat suorastaan käsite. Moneen alkuperäinen peli Tikun ja Takun pelastuspartiosta edustaa niitä lapsuuden rakkaimpia Nintendo-muistoja. Vaikka peli on NES-tasoloikaksi erittäin köykäinen, laatikoiden nostamiseen ja heittämiseen perustuva mekaniikka viihdyttää alusta loppuun ja kentätkin ovat sen verran erilaisia, että kyllästyminen ei pääse missään vaiheessa iskemään. Lisäksi muutamassa kohdin vapaavalintaiset etenemisreitit antavat lisäpisteitä. Ja kukapa voisi unohtaa kaksinpeliä, joka tarjosi sekä ystävyyssuhteita lujittavia, että koettelevia hetkiä.
25. Super Off Road (1989)
Vaikka Super Off Roadin yhden ruudun kuorma-autorallin idea ja toteutus on simppeli ja siinä on vain kahdeksan erilaista rataa, oman auton kustomointi, rokkaava musiikki ja erityisesti mahdollisuus parhaimmillaan kolminpeliin nostavat sen monen muun NES-ajopelin ohitse. Oi sitä riemua, kun viimeisellä suoralla saa posautettua nitrolla kaverin nenän edestä maaliin!
24. DuckTales (1989)
Alkuperäinen Ankronikka on monille NES-veteraaneille se definitiivinen Disney-tasoloikka ja pari vuotta sitten ilmestyneen Remaster-version perusteella voisi päätellä, että Capcomilla ollaan samaa mieltä. Vaikka pelin viisi kenttää on koluttu nopeasti läpi, piilotetut salaisuudet, kolme eri vaikeusastetta ja timanttinen pelimekaniikka saavat palaamaan sen pariin kerta toisesa jälkeen. Ai niin, ja pelissä on myös legendaarinen kuuteema, joka on parhaita 8-bittisiä melodioita listatessa aina mukana, useimmiten jopa siellä piikkipaikalla.
23. Gradius (1986)
Tällä sijalla saattaisi olla monta muutakin alkuperäiseen Gradiukseen rinnastettavaa NES-smuppia, mutta itselleni ensimmäinen on se paras ja eniten tahkottu teos! Pelin seitsemän kenttää tarjoavat lentelyä kalliomuodostelmien, vihollistukikohtien, pääsiäissaarten patsaiden ja avaruusaivojen seassa komean musiikin kaikuessa taustalla. Oman liiturin tehostaminen erilaisilla aseilla tuo mukaan vaihtelua ja jos sormi menee suuhun, voi aina naputella Konami-koodin, joka esiintyy ko. pelissä ensimmäistä kertaa videopelihistorian aikana!
22. Dr. Mario (1990)
Tetriksen menestyksen jälkeen Nintendo esitteli 8-bittiselle konsolilleen jos jonkinlaista palikkapeliä, useimmiten Mario-teemoilla höystettynä. Oli Mario &Yoshia, Yoshi's Cookieta ja Wario's Woodsia, mutta vuosien varrella mikään niistä ei iskenyt samalla lailla, kuin Dr. Mario. Aluksi eri väristen pillereiden tiputteleminen virusten päälle tuntuu Tetriksen jälkeen liian hankalalta ja hitaalta konseptilta, mutta hetken pähkäilyn jälkeen paljastuu todella monisyinen pulmapeli, jonka kanssa tunnit ja päivät katoavat. Erityisen makealta tuntuu, kun saa päihitettyä kaverin multiplayerissa.
21. Bucky O'Hare (1992)
NESin elinkaaren ehtoopuolen julkaisuajankohta ja ehkä himppuriikkisen liian jyrkkä haastekäyrä estävät monia mainitsemasta Bucky O'Harea NES-pelien top 10-listoilla. Vihreän avaruusjäniksen seikkailuista kertova tymäkkä tasoloikka haastaa loputtomista continue-mahdollisuuksistaan huolimatta kokeneenkin veteraanin, sillä neljästä aloituskentästä ainoastaan kaksi on joten kuten kasuaalipelaajan läpäistävissä. Kaikesta huolimatta peli on reilu, monipuolinen ja hauska, sekä omaa yhden NESin parhaista soundtrackeista. Jos ei pelkää haastetta, niin tässä on takuuvarmaa viihdettä!
20. Chip N' Dale Rescue Rangers 2 (1993)
Tikun ja Takun pelastuspartion jatko-osa ilmestyi NESin viimeisten pelien joukossa ja jäi suhteellisen tuntemattomaksi. Sen vuoksi se on myös yksi koko konsolin harvinaisimmista. Tämä on sääli, sillä kyseessä on alkuperäisestä kaikilla osa-alueilla parantava tasohyppely, taattua Capcom Disney-laatua alusta loppuun. Vaikka mekaniikka on pysynyt lähes identtisenä, erityisesti monipuolisemmat kentät ja kimurantimmat bossit nostavat sen omissa kirjoissani NES-pelien top 20:een.
19. Super Mario Bros. (1985)
Alkuperäinen Super Mario kipuaa monissa top-listoissa heittämällä kymmenen kärkeen ihan jo niillä meriiteillä, että se on käytännössä hakannut kiveen jo vuonna -85 kaikki loistavan tasoloikan peruselementit. Vaikka tätä virstapylvästä ei käy kieltäminen, alkuperäinen Mario-hyppely ei ole koskaan kuulunut lempi NES-peleissäni sinne kaikista kirkkaimpaan kärkeen. Liekö syynä sitten se, että lapsuudessani pelasin kahta jatko-osaa HUOMATTAVASTI enemmän! Silti kyseessä on merkkiteos, joka kuuluu jokaisen pelaajan yleissivistykseen jo ihan oletusarvoisesti!
18. DuckTales 2 (1993)
DuckTales 2 koki saman kohtalon, kuin Chip N' Dale Rescue Rangers 2. Vaikka se on todella hyvin tehty Capcomin Disney-tasoloikka, julkaistiin se liian myöhään saavuttaakseen suursuosiota uunituoreiden 16-bittisten vallatessa maailmaa. McAnkkojen piilotetusta aarteesta kertova, parhaimmillaan kuusi tasoa sisältävä seikkailu sisältää edeltäjänsä tavoin paljon piilotettuja salaisuuksia, Roopen voimia parantavia esineitä ja roppakaupalla hyvän mielen tasoloikkaa. Itselläni peli nousee sijoituksissa jo tunnesyistä, mutta on se erittäin hyvä peli myös kylmän objektiivisesti ajateltuna.
17. Mega Man V (1992)
Klassisista Mega Maneista viimeinen Euroopan julkaisun saanut, Protomanin kapinasta kertova toimintatasoloikka marssittaa ruudulle lisää sitä kaikkien rakastamaa Mega Man-pelimekaniikkaa, jossa aluksi kaadetaan kahdeksan robottipäällikköä, mielellään käyttäen hyväksi niiltä perittyjä erikoisaseita ja sen jälkeen lähdetään höykyttämään Tohtori Wilyä tämän pääkallolinnoituksessa. Sarjan viidennessä osassa uudistuksia ovat kaikki viholliset automaattisesti tuhoava apuri Little Beat ja hopeinen nuoli, jota voi käyttää sekä aseena, että matkustusvälineenä.
16. Adventures of Lolo III (1990)
HAL Laboratorioiden Lolo-pulmapelien kruununjalokivenä hohtaa Lolon ja Lalan kolmas seikkailu, joka alkulämmittelyjen jälkeen heittää pelaajan eteen sen verran kimurantteja puzzleja, että aivot saa vääntää todella solmuun, jos mielii selvitä voittajana. Erilaiset palikoiden siirtelyt, vihollisten väistelyt ja esineiden hyödyntämiset takaavat tekemistä päiviksi, kuukausiksi ja jopa vuosiksi eteenpäin. Joudun tätä kirjoittaessa nöyrästi myöntämään, etten ole koskaan päässyt peliä kokonaan läpi asti. Mutta vaikka loppupään puzzlet veivät minusta voiton, olen viihtynyt pulmailun parissa sen verran hyvin, että sijoitus top-listalla on ansaittu!
15. Super Mario Bros. 2 (1988)
Doki Doki Panicina Japanissa alun perin julkaistu seikkailu sai USA:ssa Mario-leiman ja esitteli alkuperäisestä huomattavasti eroavaa tasoloikkaa neljällä pelattavalla hahmolla ja vihannesten nostelu/heittelymekaniikalla varustettuna. Joidenkin kirjoissa SMB2 kalpenee putkimiehen muiden seikkailujen rinnalla jo lähtökohtaisesti ihan siitä syystä, että sitä ei alun perin suunniteltu edes sisältymään koko sarjaan. Sen perintöä ei voi kuitenkaan vähätellä, koska se toi mukanaa Shy Guyt ja Marion, Luigin, Toadin ja Prinsessa Peachin fyysiset ominaisuudet, jotka ovat kantaneet meidän päiviimme asti. Erästä striimikatselijaa lainatakseni: "SMB2 on kuolemaani asti Mario-peli!"
14. Battletoads (1991)
Battletoadsista olisi ollut oikein markkinoituna mahdollista leipoa jopa Turtlesin veroinen suurmenestys leluineen ja tv-sarjoineen. Tänä päivänä se muistetaan pääasiassa vaikeana NES-pelinä ja siitäkin yleensä vain sen kolmas kenttä, Turbo Tunneli. Battletoads on kuitenkin niin paljon muutakin. Jos kolmannen kentän läpäisyyn jaksaa käyttää aikaa ja energiaa, myöhemmistä kentistä aukeaa toinen toistaan hykerryttävämpiä pelimekaniikkoja aina käärmeiden päällä loikkimisesta viemärisukelluksiin ja kilpajuoksuun sekä pommirottaa, että sateenkaarisirkkeliä vastaan. Peli on yksinkertaisesti tehty vaikeudestaan huolimatta todella hyvin alusta loppuun!
13. Final Fantasy III (1990)
Täytyy tunnustaa, että Final Fantasy-sarjan kolmatta osaa en ole koskaan läpäissyt oikealta pelikasetilta, vaan joiduin turvautumaan emulaattoriin ja fanikäännökseen. Tämä siksi, että FFIII:a ei koskaan julkaistu länsimaissa, eikä sitä milloinkaan käännetty alkuperäisenä virallisesti englaniksi. Sen sijaan Square Enix katsoi parhaaksi kääntää pelin Nintendo DS:lle "parannetulla" grafiikalla ja uusilla tarinaelementeillä. Tämä on kuitenkin seikkailulle karhunpalvelus, sillä FFIII on alkuperäisenä Famicom versiona äärimmäisen nautittava retro-JRPG, joka ensimmäisenä sarjan historiassa esittelee kesken pelin vaihdettavan hahmoluokkasysteemin. Tämä teos kannattaa kokea alkuperäisenä!
12. Tetris (1988)
Tetris on yksinkertaisesti maailman paras pulmapeli. Piste. Ja yksinkertaisuus on nimenomaan sen valtti. Eri muotoisten neljästä neliöstä koostuvien palikoiden sommittelu täysien rivien muodostamiseksi on konsepti, jossa on jotain äärimmäisen vangitsevaa ja jopa pidemmän päälle hypnotisoivaa tenhoa. Sen koukkuun jäävät kaiken ikäiset vauvasta vaariin ja pistesijojen ykköspaikasta taistellaan verisesti. NES versio on värikäs ja Nintendo-hahmoilla kyllästetty, mutta ilman niitäkin alati nopeammin tippuvien muotojen asettelu vie mukanaan uudestaan ja uudestaan!
11. Kirby's Adventure (1993)
Olen oikeastaan vasta vanhemmalla iällä oppinut arvostamaan Kirby's Adventuren meriittejä. Vaikka peli on pelaajaveteraanille helppo tasoloikka, sen toteutus on hiottu erittäin timanttiseksi. Vihollisilta kähvellettävät kyvyt, mielikuvituksellisesti kenttiin piilotetut salaiset reitit ja painikkeet, sekä teemoihin sopiva kaunis musiikki kruunaavat kokonaisuuden, johon kaikkia tulevia Kirby-pelejä verrataan. Yksinkertaisesti todella upeasti tehty hyvän mielen tasoloikka, joka kestää useampia pelikertoja!
10. Teenage Mutant Hero Turtles 2: The Arcade Game (1990)
Konami teki sen, mitä monet olisivat voineet pelin ilmestymisen aikoihin epäillä. Nimittäin siirsi pelihallikabineteissa huomattavasti tehokkaammalla raudalla pyörivän Turtles-katutaistelun NES-kasetin sisään ja onnistui jopa lisäämään soppaan kaksi uutta kenttää! Jo nämä ovat kunnioitettavia meriittejä, mutta kun peli on vielä kaiken lisäksi todella hyvä, niin paikka top 10:ssä on ansaittu! Tiukkaa mättöä n. kymenessä kentässä joko yksi tai kaksin takaavat viihtymistä tunneiksi ja taas tunneiksi.
9. The Legend of Zelda (1986)
Alkuperäinen open world peli, kasibittinen Dark Souls, genrensä määrittäjä, ynnä muita arvonimiä kahmiva ensimmäinen Zelda ei esittelyjä kaipaa! Linkin seikkailu laajassa Hyrulen Overworldissa ja synkissä vihollistyrmissä iskee vielä tänäkin päivänä. Monille pelaajille ykkös-Zelda kuuluu heittämällä vähintäänkin NES-pelien top 3:een, mutta itselläni ei siihen ole niin valtaisaa tunnesidettä. Sitä en kuitenkaan voi kieltää, että se on äärimmäisen viihdyttävä, monia pelikertoja kestävä mestariteos, jota suosittelen varauksettomasti kaikille!
8. Little Nemo: The Dream Master (1990)
Helposti parhaisiin NES-tasoloikkiin kuuluva Dream Master nousee top 10:een eläinystäviin ja avainten keräämiseen perustuvalla pelimekaniikalla, sekä vaihtelevilla kentillä. 1900-luvun alkupuolen sarjakuvasta ammentavaan animeen perustuva peli hyödyntää lisenssinsä todella mallikkaasti luoden toinen toistaan värikkäämpiä unimaailmoja. Vaikka peli alkaa köykäisesti, on välienselvittely painajaismaassa kaikkea muuta kuin helppo tehtävä. Ja junakenttä laittaa jokaiselle luun kurkkuun, ainakin ensimmäisellä pelikerralla!
7. Mega Man III (1990)
Allekirjoittaneelle Mega Man III edustaa Blue Bomberin sarjan ehdotonta kärkeä. Pelissä kiteytyy kaikki, mikä tekee Mega Manista niin timanttisen toimintatasoloikan. Veitsenterävät kontrollit, vaihtelevat kentät, upea musiikki, sekä ensiesiintymisensä tekevät Protoman, Rush ja Mega Manin liuku takaavat kaikista kovimman MM-seikkailun. Kun pakettiin lisätään vielä uusintakohtaaminen kaikkien Mega Man II:n robottipäälliköiden kanssa ollaan jo mahtavuuden äärellä. Tästä ei Mega Man enää parane!
6. Zelda II: The Adventure of Link (1987)
Kuten Super Marionkin tapauksessa, alkuperäisen Zeldan jatko-osa on sarjan fanien keskuudessa jonkinlaisessa mustan lampaan maineessa. Tämä on kuitenkin perusteetonta, sillä jos erilaisuudesta sarjan muihin peleihin pääsee yli, on Zelda II omilla jaloillaan seisova, äärimmäisen palkitsevalla pelimekaniikalla varustettu toimintatasoloikka. Toki muutamat puzzlet ovat ehkä hieman liian kryptisiä ja elämien loppuessa lähtöruutuun palaaminen aiheuttaa pahaa mieltä, mutta jos näiden harmitusten ohi katsoo voi päästä osalliseksi suurta seikkailua, joka nousee omissa kirjoissani alkuperäisen rinnalle ja ohi!
5. Metroid (1986)
Samoin kuin Kirby's Adventurea, myös Metroidia olen alkanut arvostaa vasta myöhemmällä iällä. Lapsuudessa Samuksen ensimmäistä seikkailua kokeillessani eksyin jatkuvasti, jäin jumiin, sain viholaisilta turpaan ja lopulta tuomitsin pelin keskinkertaisena. Palattuani usean vuoden jälkeen pelin pariin, sen mestarillisuus alkoi vasta toden teolla aukeamaan. Sen tunnelma, pelimekaniikka ja kenttäsuunnittelu eroaa merkittävästi lähes kaikista muista NES-peleistä. Vihamielisen Zebes-planeetan tutkiminen apuna vain ohjekirjan suuntaa antava kartta luo todellista seikkailufiilistä, sekä etsimisen ja löytämisen riemua. Juuri nämä ovat Metroid-sarjan tavaramerkkejä, jotka ovat kantaneet tähän päivää saakka!
4. Final Fantasy (1987)
Square Enixin lippulaivasarjan aloittaja sikisi vaatimattomista lähtökohdista, mutta onnistui kuitenkin olemaan äärimmäisen monipuolinen ja suuren uudelleenpeluuarvon omaava japsiropellus. Kymmeniä erilaisia hahmoluokkakokoonpanoja mahdollistava järjestelmä saa asettumaan neljää Chaos Guardiania ja pahaa Garlandia vastaan yhä uudelleen ja uudelleen. Pelissä näkyy paljon sellaista, jota voi jäljittää sarjan peleissä vielä nykypäiviinkin asti, vaikka viimeisimmissä osissa onkin menty enemmän futuristiseen ja hyperaktiiviseen suuntaan. Alkuperäinen Final Fantasy on kuin antiteesi kaikelle tälle: Rauhallisella temmolla varustettu maailmanpelastusfantasia, joka oli ilmestymisensä aikaan todella laaja ja monipuolinen.
3. The Guardian Legend (1988)
Pelasin The Guardian Legendia ala-asteella lainattuani sen luokkakaveriltani. En koskaan päässyt sitä silloin läpi asti, mutta teos jätti allekirjoittaneeseen lähtemättömän jäljen. Hankittuani pelin myöhemmällä iällä, se oli juuri niin hyvä kuin muistin. Zeldamaista luolastokoluamista avaruussmuppeihin yhdistelevä pelimekaniikka upealla musiikilla varustettuna tempasi mukaansa ensihetkistä lähtien, eikä ohjainta voinut laskea kädestä ennen kuin viimeinen pahalainen kohtasi voittajansa. Guardianin matka vihamieliselle Naju-asteroidille on valitettavasti unohdettu NES-mestariteos, jota harva on pelannut. Kuten aikoinaan blogissa kirjoitin, jos saan yhdenkin uuden pelaajan kokeilemaan The Guardian Legendiä, tehtäväni on suoritettu!
2. Super Mario Bros. 3 (1988)
Marion kolmas NES-seikkailu kamppailee tänäkin päivänä putkimiehen timanttisimman tasoloikan tittelistä kaikkien ennen ja jälkeen julkaistujen pelien kanssa. Yleisen mielipiteen mukaan se on kaksiulotteisten Mario-pelien huipentuma ja jopa koko alustansa paras peli. Väitteillä on vinha perä, sillä kahdeksan erilaista ja innovatiivista maailmaa, paljon uusia mielenkiintoisia power upeja, vapaavalintaisia etenemisreittejä, sekä hyvin piilotettuja salaisuuksia takaavat hupaa todella pitkäksi aikaa. Objektiivisesti ajateltuna tässä on ultimaattinen NES-peli, mutta omissa kirjoissani...
1. StarTropics (1990)
...piikkipaikan vie kuitenkin alunperin jenkkimarkkinoille tehtailtu Nintendon outolintu StarTropics, joka yhdistelee Zeldamaista luolastokoluamista perinteiseen japsiropeen. Pelin kahdeksan Chapteria kertoo jos jonkinlaisia plot twistejä sisältävän tarinan Mike Jonesista, joka lähtee pelastamaan tiedemiessetäänsä. Pelistä mahtavan tekee sen massasta erottuva pelimekaniikka, yllätyksellisyys, itseironia ja komea ulkoasu. Haastan kaikkia StarTropicsia testaamattomia kokeilemaan pelejä ilman ennakkoasenteita tai turhia spoilaamisia. Saatatte kokea elämänne seikkailun! Itselleni tämä tulee olemaan varmasti aina NES-pelien kruununjalokivi!
