Dragon Quest ‒ aloittelijan opas

Dragon Quest -sarja on pitkä ja perinteikäs Mutta mistä pelistä kannattaa aloittaa, jos tuntee sarjasta vain söpöt ja ikoniset slime-hahmot?





Dragon Quest XI ilmestyy vihdoin lännessä alkavalla viikolla ja moni JRPG-fani odottaa varmasti innolla tämän perinteikkään sarjan uusinta osaa. Pelaajat, jotka eivät ole aiemmin sarjaan tutustuneet, saattavat miettiä, voiko mukaan hypätä uusimmasta osasta. Vastaus on kyllä, sillä sarjan jokainen peli on oma itsenäinen tarinansa. Tekijät ovat myös kutsuneet XI:ta uudeksi aluksi koko sarjalle, joten uutukaisesta voi varmasti nauttia huoletta ilman aiempaa tietämystä.

Jos uusimman osan myötä kiinnostuu vanhemmista peleistä tai haluaa tutustua niihin ensin, voi pitkäikäisestä sarjasta olla vaikea valita, mistä aloittaa. Peruskaavaltaan pelit ovat hyvin samankaltaisia ja JRPG-fanit ovat varmasti kuin kotonaan niiden vuoropohjaisen taistelusysteemin parissa, mutta jokaisessa on omat pienet nyanssinsa, jotka erottavat ne toisistaan.

Tähän postaukseen olen valinnut omasta mielestäni tutustumisen arvoiset osat, joista lukija voi poimia omiin mieltymyksiinsä parhaiten sopivat. Mainittakoon, että DQII:sta ja III:sta olen vain kokeillut ja IX:ä en ole pelannut lainkaan, joten tietoni näistä peleistä on puutteellista. Myös lukuisat spin-offit jätän tässä käsittelemättä ja keskityn vain pääsarjan peleihin.

Alussa oli sankari, prinsessa ja lohikäärme


Dragon Quest I:n mobiiliversio
Ilmeisin lähestymistapa on tietysti aloittaa alusta ja pelata koko sarja läpi vanhimmasta uusimpaan. Ensimmäinen Dragon Quest on kokeilemisen arvoinen klassikko ja se voi toimia myös hyvänä vertailukohtana uusimmalle osalle. Peli on ilmestynyt alun perin vuonna 1986, joten luonnollisesti se on pelimekaniikaltaan vielä melko alkeellinen, mutta moni sarjan tuttu elementti on ollut mukana jo ensimmäisestä osasta lähtien.

Juoni on hyvin yksinkertainen; pelaaja ohjastaa nimetöntä sankaria, jonka tehtävä on ensin pelastaa prinsessa pelin ainoassa sivutehtävässä ja lopulta koko maailma pahalta lohikäärmelordilta. Peli ei ole kovin pitkä, mutta juuri lyhyen kestonsa vuoksi sitä on helppo suositella ensimmäiseksi sarjan peliksi.

Jos selviää DQI:stä, suosittelen jatkamaan kahteen seuraavaan osaan, sillä kolme ensimmäistä peliä muodostavat toisiinsa löyhästi linkittyvän trilogian. Myös Dragon Quest Buildersin faneille ykkönen voi olla hauska, sillä ensin mainittu tapahtuu ykkösosan huonon lopun jälkeisessä maailmassa.

Hauskoja hahmoja ja enemmän juonta


Dragon Quest IV:n hahmoja Emmin taiteilemana
Jos haluaa aloittaa sarjan mahdollisimman alusta, mutta kaipaa jo syvällisempää tarinaa, voi harkita kolmen ensimmäisen pelin ohittamista ja siirtyä neljänteen peliin, joka aloittaa osista IV-VI muodostuvan Zenithia-trilogian.

Dragon Quest IV esittelee monipuolisen ja hauskan hahmokaartin, ja pelin neljä ensimmäistä chapteria keskittyvät hahmojen taustatarinoihin. Varsinaiseen maailmanpelastamiseen päästään vasta viidennessä chapterissa, jossa hahmot tiet kohtaavat ja he tapaavat pelin nimettömän sankarin. 

Dragon Quest IV on sarjan ensimmäinen peli, jossa pääpahiksella on syvällisempi taustatarina ja motiivi teoilleen. DS-versioon on lisätty ylimääräinen osio, jossa pahiksen taustoihin pureudutaan vielä syvemmin, ja siksi suosittelen pelattavaksi juuri tätä versiota.

Zenithia-trilogiaan lukeutuvat osat toimivat hyvin myös erikseen, ja jos suunnitelmissa on pelata niistä vain yksi, on suositukseni ehdottomasti Dragon Quest V. Peli on oma suosikkini koko sarjasta ja yksi lempipeleistäni ylipäätään, enkä havaintojeni mukaan en ole yksin mielipiteeni kanssa. Noin 30 tuntisen kestonsa aikana peli onnistuu kertomaan sankarin elämäntarinan syntymästä lapsuuden kautta aikuisuuteen. Pelaaja pääsee valitsemaan päähahmolle myös puolison, mistä juontaa DS-version alaotsikko Hand of the Heavenly Bride.

Kerronta on vähäeleistä, mutta kohtaukset koskettavia ja hahmoihin kiintyy aidosti. Pelin sankari on myös lempipäähahmoni sarjassa, sillä vaikka hän ei puhu, on hänelle onnistuttu muiden hahmojen kautta luomaan tarina ja persoonallisuus. Henkilökohtainen tarina muuttuu lopulta maailmanpelastuskertomukseksi, mutta tähän liittyy muista sarjan osista poikkeava yllätys.

Ammatinvalintaa


Slime nauttii Dragon Quest VII:n pelaamisesta
Dragon Quest VII on erinomainen vaihtoehto pelaajille, jotka pitävät JRPG:iden ammattisysteemeistä. Ammattisysteemi on ollut ensimmäisen kerran mukana sarjan kolmannessa osassa, mutta Dragon Quest VII:ssa se on parhaimmillaan. 

Ammattien kanssa on hauska kikkailla, ja ne poistavat tarpeen loputtomaan grindaamiseen. Ainakin itse koin sarjan seitsemättä osaa pelatessani, että valitsemillani ammateilla oli taistelun kannalta suurempi merkitys kuin hahmojen tasoilla.

Pelistä ilmestyi Euroopassa kaksi vuotta sitten 3DS-remake, joten se on nykyisin helppo saada käsiinsä. Peli tunnetaan todella pitkästä kestostaan, mutta sen episodimainen rakenne sopii erinomaisesti käsikonsolille. Suositeltavaa onkin pelata sitä pienemmissä erissä jonkin muun pelin ohessa.

Toimivin kokonaisuus aloittelijalle


Dragon Quest VIII
Kaikki aiemmin mainitsemani osat ovat pelaamisen arvoisia, mutta jos ei uutukaisen lisäksi halua pelata kuin yhden aiemman osan, on Dragon Quest VIII ehdoton valinta. Se ei ole oma suosikkini, mutta lienee vanhoja osia helpommin lähestyttävä ja hyvä vaihtoehto, jos XI tuntuu ilmestyessään vielä liian kalliilta.
   
Peli on värikäs ja perinteinen seikkailu, joka on höystetty sopivalla ripauksella huumoria. Hahmot ja tarina ovat perushyvää Dragon Questia, mutta joukossa on myös muutamia sarjan mieleenpainuvimpia hahmoja. 

Pelin maailma on todella kaunis ja hahmot näyttävät vielä aiempaa enemmän hahmosuunnittelija Akira Toriyaman piirroksilta. Dragon Quest VIII oli sarjan ensimmäinen virallisesti Euroopassa julkaistu osa ja varmasti monelle tuttu, mutta jos seikkailu on vielä kokematta, suosittelen ehdottomasti testaamaan. Myös tästä osasta on ilmestynyt lisäominaisuuksilla varustettu remake 3DS:lle, mutta alkuperäisen PS2-version voi varmasti vielä löytää käytettynä kohtalaisen edullisesti.

Lopuksi


Dragon Quest -sarja ei ole toistaiseksi saavuttanut lännessä yhtä suurta suosiota kuin kotimaassaan, mutta toivottavasti uuden osan myötä sarjan arvostus lisääntyy ja pelejä julkaistaan nopeammalla aikataululla myös englanniksi. Olen kuullut kritiikkiä pelien jämähtämisestä menneisyyteen, mutta toisaalta varsinkin vanhimmat osat ovat aikanaan toimineet innoittajana genren myöhemmille edustajille. Perinteisyydestä huolimatta sarja on vuosien varrella myös uudistanut omaa kaavaansa, tosin ei yhtä ilmeisesti kuin jotkin muut sarjat. Itse näen asian pikemminkin niin, että Dragon Quest tarjoaa jotain tuttua ja turvallista, johon on helppo ja mukava palata kerta toisensa jälkeen.


Seuraa myös somessa!

https://www.instagram.com/levelupblogi/ https://twitter.com/Afeni84


https://www.pelit.fi/

Ei kommentteja