Vieraskynä: Ummikkona otomepelin maailmassa

Mikä kiehtoo pikselimiehissä? Millaista viestiä maailmasta näin kliseiset tapahtumat välittävät? Pelataanko tätä peliä ollenkaan, milloin hypitään ja pompitaan? Esimerkiksi tällaisia kysymyksiä herää, kun keski-ikää lähestyvä äitiyslomalainen kokeilee otomepeliä. 

Vieraskynää pitelee tällä kertaa kirjailija Katri Sisko, jonka muihin teksteihin voit tutustua hänen blogissaan Kirjoittamisen kepeä sietämättömyys



Pelimaailma on minulle melko vieras. Käsitykseni pelaamisesta perustuu lähinnä lapsuuteen, jolloin hakkasin loputtomia kertoja kasibitti-Nintendon Super Mariot läpi. Olin kyllä jollain tavalla kiinnostunut pelaamisesta, mutta 90-luvun pelintekijät eivät tuntuneet olevan erityisen kiinnostuneita minusta, tai tytöistä ylipäätään. Vaikka tänä päivänä tarjolla on paljon muutakin kuin räiskintää, olen tähän asti lähinnä nostalgioinut Nintendo Wiin ja uudempien Marioiden parissa.
 
Otomepeleistä kaltaiseni ummikko ei tietenkään ollut kuullut mitään. Uusi maailma alkoi avautua minulle, kun luin Level Up! -Annan ihanan blogitekstin aiheesta reilu kuukausi sitten. Romanttisen viihteen ystävänä innostuin ja halusin heti kokeilla, mutta epäilin ikivanhan laitteistoni riittävyyttä. Anna vinkkasi ystävällisesti, ettei pelaamiseen välttämättä tarvita kuin kännykkä. Mobiilipelin mahdollisuus ei tietysti ollut käynyt edes mielessä, koska viimeksi olin pelannut kännykällä matopeliä. Latasin siis kokeilumielessä Ikemen Sengokun ja olin valmis vieteltäväksi. 
 

Onko tämä alku otomeromanssille?

Ruudulle lävähti tarina, jota lähdin seuraamaan. Tipahdin Japanin menneisyyteen, jossa eteeni marssitettiin joukko kuumia sotureita. Oliko tehtäväni siis tosiaan valita, kenen kanssa haluaisin romanssin? Valitsin joukosta veitikkamaisesti hymyilevän, naisten miehenä tunnetun Shingenin. 
 
Ensimmäisinä päivinä en edes oikeastaan tajunnut, mitä minun odotettiin tekevän. Ihmettelin, mitä pelaamista oli vain lukea tarinaa eteenpäin. Missä olivat kaikki hypyt ja pomput? Entä missä luurasi Shingen? Minullehan luvattiin romantiikkaa! 
 
Kohtasin ensimmäiset haasteet. Selvitin ne tajuamatta täysin, mistä keräämäni asiat tulivat. Shingenkin ilmestyi kuvioihin ja kidnappasi minut linnaansa. En oikein tiennyt, olisiko tämä otollinen lähtökohta otomeromanssille… Sitä paitsi Shingenin puheet olivat aika juustoisia. Niin juustoisia, että Kauniiden ja rohkeiden Ridgekin jäi toiseksi. 
 
Oli pakko ottaa ihan kuvakaappaus Shingenin kasvoista, kun hän vakuutti, että minun menettämiseni aiheuttamaa haavaa sydämessä ei parantaisi mikään lääke maailmassa, ei edes aika! Aloin ymmärtää pelin viihdearvon.
 

Sankarittaren uudet haasteet

Sitten tapahtui jotain kamalaa. Minun piti tavata Shingen, mutta kultani ei riittänytkään uuteen asuun. Eteeni tuli siis haaste, enkä päässyt lukemaan tarinaa eteenpäin, ennen kuin se olisi selvitetty. Kultaa puuttui niin paljon, että osa minusta ajatteli jättää pelaamisen siihen. 
 
Suurempi osa minusta oli kuitenkin jo aloittanut keräämisen lähettämällä hysteerisen määrän kaveripyyntöjä muille pelaajille. Aloin myös käydä pelissä muutaman tunnin välein aina, kun staminaa oli kertynyt lisää. 
 
Kännykästäni muutaman tunnin välein soiva pelimusiikki alkoi jo herättää huomiota kotona. Aloin itsekin epäillä, että pientä koukuttumista oli tapahtunut. En kuitenkaan ollut vielä valmis aukomaan oikean maailman kukkaroni nyörejä, joten kesti pari päivää, että sain riittävästi virtuaalista kultaa kasaan. Ah, sitä nautiskelun määrää, kun pääsin viimein uudessa asussani kuutamokävelylle Shingenin kanssa!
 
Toki feministi minussa hieman kohotteli kulmakarvojaan sille, että uusi asu oli hankittava, että romanssi voi edetä. Varsinkin kun olen aina ihmetellyt, miksi joku maksaisi pelihahmon varusteista. Siis pelkistä pikseleistä! 
 
Kumma kyllä, huomaan nyt itsekin ilahtuvani, kun saan hankittua virtuaaliset korvakorut tai uudet kengät. Enkä ole jäänyt liikaa miettimään sitäkään, millaisen viestin miesten hurmaamisesta peli lähettää. Pikseleitähän ne mekot vain ovat.
 
Sitä paitsi tärkein viesti, jonka peli välittää on se, että romantiikka ja ”tyttöjen jutut” kuuluvat myös pelimaailmaan. Vaikka asetelmat tarinassa välillä ovatkin stereotyyppisiä ja kliseisiä, päähenkilö on kuitenkin omilla jaloillaan seisova sankaritar. Toki hän välillä tarvitsee pelastajaa, mutta välillä hän toimii pelastajana itsekin. Eikä hän anna kohdella itseään huonosti, vaan pitää huolen omista rajoistaan.
 

Onko tässä jotain syvempää?

Seurasin, kuinka romanssi eteni. Pelin päähenkilöminä tutustui paremmin Shingeniin ja rakastui tähän omiaan kiihkeästi puolustavaan johtajaan. En voinut olla hymyilemättä Shingenin juustoa tihkuville rakkaudentunnustuksille. 
 
Kuka nyt ei haluaisi kuulla olevansa ihana ja täydellinen? Erotiikkaankin päästiin, vaikkakin aika kesyllä meiningillä. Ruutu pimeni, kun edettiin vaatteiden riisumista pidemmälle ja minulle kerrottiin vain villeimpien toiveideni toteutuneen. 
 
Suurista tunteista huolimatta yhteisen elämämme tiellä oli kuitenkin vielä esteitä. Huomasin aukaisevani pelin useamman kerran päivässä kuin pahinkin vieroitusoireinen. Lukulippuja saa ilmaiseksi päivässä vain viisi, mutta pelissä voi tuhlata aikaa monella muulla tavalla. Asuja voi vaihdella, muistoja lukea tai osallistua useisiin vaihtuviin tapahtumiin, joissa voi myös tutustua muihin pelin miehiin. (Oikealla rahalla pääsisi toki lukemaan nopeammin ja enemmän.)
 
Kävi selväksi, että Ikemen Sengoku oli tullut jäädäkseen. Peli toimi ihanana rentoutuksena arjen keskellä. Se ei vaatinut minulta juuri mitään, ei älyä, ajattelua eikä teknistä harjoittelua. Riitti, että ehdin hetkeksi pysähtyä lukemaan tarinaa eteenpäin. Oikeastaan pelaaminen oli hieman kuin olisin katsonut vähän parempia Kauniita ja rohkeita, paitsi että tapahtumiin pääsi jollain tasolla itsekin vaikuttamaan. Ainakin siihen, ketä deittailee seuraavaksi.
 
Epäilen, että tästä löytyy pelin koukuttavuuden salaisuus. Sillä, että pelimaailmaa katsoo koko ajan naispäähenkilön silmien läpi, syntyy vaikutelma, että itse oikeasti on mukana tapahtumissa, vähän kuin olisi yksi elokuvan päähenkilöistä. Tämän lisäksi tietysti houkuttelevasti kirjoitettu romantiikka saa odottamaan kohtaamisia valittuni kanssa.
 

Loppu hyvin, kaikki hyvin?

Kun kaikki esteet minun ja Shingenin väliltä oli viimein raivattu, sain pelattua romanttisen reitin läpi. Luettavaa ei enää ollut. Eromme tuntui aidosti haikealta, mutta pian olin jo valitsemassa seuraavaa reittiä. Ensihetket Masamunen kanssa ovat saaneet jo lähes unohtamaan entisen pelipoikaystäväni. Vaikka Masamunen tapa nimitellä minua ´kitteniksi´ on sekä ärsyttävä että huvittava, hänen suorat otteensa ovat kieltämättä tehneet vaikutuksen. En malta odottaa, että pieni flirttailumme pääsee kehkeytymään hykerryttäväksi rakkaustarinaksi!
 
Sillä kukapa ei kaipaisi elämäänsä hieman romantiikkaa, vaikka sitten pikselimiesten kanssa?
 


Katri Sisko

Twitter    Instagram

Ei kommentteja