Operaatio Kauppapuutarha tunnetaan silloista, joita oli yksi liikaa. Taas kerran voi katsoa kun Rein punertaa muttei auringonlaskun vuoksi.

Selvitettyään maihinnousumuodollisuudet Normandiassa liittoutuneet jatkoivat piknik-matkaansa kohti Ranskan ja Saksan sydänalueita. Purilaisista, aamiaismarmeladista, polttoaineesta ja ammuksista huolehtiva huolto ei pysynyt nopeasti eteenpäin kirmaavan rintaman tahdissa. Niinpä syksyllä 1944 liittoutuneet olivat pahan ongelman edessä: huolto laahasi, mutta pysähtyminen antaisi saksalaisille aikaa entisestään vahvistaa puolustusta elintärkeällä Ruhrin teollisuusalueella.

Maineikas brittikomentaja Bernhard Montgomery laati uskaliaan suunnitelman, jossa kaapattaisiin laskuvarjojoukkojen yllätyshyökkäyksellä Reinin sillat Arnhemin alueella. Mutta lähes kaikki mikä voi mennä pieleen, meni pieleen. Joukot tippuivat paitsi ohi kohteestaan, myös tiedustelulta pimentoon jääneiden kahden SS-panssaridivisioonan niskaan. Liittoutuneet ottivat kahakassa raskaasti selkäänsä ja sota jatkui pitkälle joulun ylitse.

Englantilaiset käsivarsinauhaveljekset

Australialainen Panther Games lähestyi aihetta aiemmin pelillä Airborne Assault: Red Devils over Arnhem (Pelit 9/2002, 89 pistettä), jonka julkaisi Combat Mission -sarjassa strategiapelaamisen uuteen nousuun saanut Battlefront. Kun tiet Battlefrontin kanssa erosivat, Panther Games hakeutui toisen nykyajan strategiasuuruuden Matrix Gamesin siipien suojaan. Yhteistyön ensimmäinen hedelmä on päivitetty versio ensimmäisestä Airborne Assaultista.

Jo ohjekirja vakuuttaa, ettei kysymyksessä ole mikään kevyt tosiaikanaksu vaan antaumuksella tehty taktinen simulaatio. Tosin verrattuna edellisen osan massiiviseen tietopakettiin, jossa käytiin läpi taistelu tunti tunnilta, listattiin kaikki taistelussa mukana olleet joukot ja analysoitiin mikä meni vikaan, on pelkkään pelaamiseen keskittyvä kirjanen pieni pettymys. Asiansa se hoitaa hyvin. Pelisuunnittelijat ovat olleet hereillä eikä manuaali ole edellytys pelin oppimiselle.

Parin harjoitustaistelun ja historiallisten kampanjoiden lisäksi pelissä on myös reippaasti jossittelua. Useat mitä jos -kampanjat lisäävät entisestään elinikää, ja mukana on vielä skenaarioeditori. Pantherin pojat tukevat avuliaasti tee-se-itse-strategistien nettiyhteisöjä ja omatoimista pelien virittelyä.

Punainen baretti vilkkuu

Airborne Assault yhdistää perinteisten strategiapelien syvyyden ja tosiaikapelien sujuvuuden. Pääsääntöisesti peli on tosiaikainen, mutta ajan nopeutta voi säädellä ja koska tahansa pysäyttää.

Pääidea on komentoketjun mallinnus. Halutessaan voi komentaa jokaista yksikköä erikseen, mutta silloinkin käsky menee asianomaisen esikunnan kautta, jollei sitten kytke komentoviivettä pois. Ihannetapauksessa yhteys yksikköön ei toimi, jolloin se toteuttaakin vanhaa taistelusuunnitelmaa romuttaen uuden hienon suunnitelman.

Ideatasolla veikeä ajatus toimii myös todellisuudessa, sillä tekoäly on yllättävän hyvä. Omat esikunnat eivät turhaan sooloile, vaan pysyvät asetetuissa rajoissa. Realistinen viive tuo lisäjännitystä, kun ei voi perinteisenä jumalhahmona heti reagoida kaikkeen, vaan pitää ajatella tulevaisuutta.

Komentovaihtoehtoja riittää, jos innostuu oikein tosissaan säätämään taistelukuvioita. Peruskäskyillä pääsee pitkälle, mutta kunnon armeijatyyliin kaikkea ei ajatella itse vaan odotetaan käskyä. Oikea muodostelma on tärkeä, koska se vaikuttaa tulivoiman kohdentumiseen ja reagointikykyyn. Ei ole ihan sama, onko osasto tiukassa siilipuolustuksessa vai suorana linjana, etenkään jos vihollinen pyrkii iskemään sivustoihin.

Kulkureitin voi määritellä joko nopeaksi, turvalliseksi, suoraksi, lyhimmäksi tai muuten vain hauskimmaksi. Turvallista reittiä matkattaessa vältellään viholliskontakteja, lyhimmällä pyritään läpi vaikka sen kuuluisan harmaan kiven. Merkityksen huomaa siinä vaiheessa, kun täydennykset jumittuvat yrittäessään ohittaa yksinäistä viholliskomppaniaa, joka tiukassa siilipuolustuksessa pyrkii taistelemaan toiseksi viimeiseen mieheen saakka.

Joukoille voi määritellä tarkan rintamasuunnan, aggressiotason sekä sen, kuinka paljon tappioita yksikön on kärsittävä ennen kuin se saa vetäytyä. Jälkimmäisessä on kysymys puhtaasta käskystä, sillä moraalin rapistuessa ja tappioiden kasvaessa yksikkö muutenkin tuntee käpykaartin vienon kutsun. Pakeneminen ei tee hyvää muodostelmalle, joten pikaisesti vetäytyvät yksiköt ovat pitkään pois taistelusta kunnes pystyvät ryhmittäytymään uudestaan.

Mitään ei ole pakko tehdä, asiat voi jättää esikuntien ja yksiköiden oman päätösvallan piiriin. Samalla tosin katoaa valtaosa pelin viehätyksestä: sodan johtaminen esikuntien kautta. Vähämerkitykselliset lohkot tosin voi antaa tekoälyn huostaan. Se osaa hyvin toteuttaa käskyjä ja pitää myös huolta tulituesta ja tykistökeskityksistä. Samalla itse voi pilkuntarkasti säätää tärkeämmällä lohkolla maailmaa mullistavia taktisia kuvioita.

Patruunan perässä

Edellistä Airborne Assaultia arvostelin siitä, että kartta muistuttaa liikaa lasilevyä. Highway to Reichissa metsä näyttää metsältä ja kun Hollannissa ollaan, vähäiset korkeuserotkin erottuvat. Sen sijaan kaupungit eivät näytä miltään, ja tiet ja rautatiet ovat vain viivoja kartalla. Etenkään kaupungeissa ei tule lainkaan kaupunkisodan tuntua vaan yksiköt vaikuttavat liukuvan mustien möykkyjen päällä.

Taistelut eivät ole efektijuhlaa. Tykistökeskitys on vähäistä pölinää yksikköikonin ympärillä, tulitaistelu lähinnä välkkyviä viivoja. Selkeydestä ulkoasu ansaitsee hyvän arvosanan, sillä yksiköistä näkee hetkessä niiden koon, kunnon ja rintamasuunnan ja muut tarpeelliset tiedot.

Käyttöliittymä pohjautuu hiiren lisäksi näppäinoikoteihin, joiden opetteleminen maksaa itsensä pian takaisin. Opeteltavaa riittää, sillä yhtään turhaa käskyä ei ole. Hieman ongelmallista on se, että yksiköistä tulee raportteja, mutta raporttia klikkaamalla ei pääse suoraan sinne missä tapahtuu. En minä ainakaan muista, missä se toinen panssarikomppania sattuu tällä sekunnilla olemaan.

Muuten käyttöliittymä toimii erinomaisesti ja maastostakin saa tietoa jatkuvasti. Se auttaa kummasti yksiköiden sijoittelussa, Tiikerillä kun ei kannata mennä keskelle Neerpeltin toria. Äänet ovat normaalia militäärimusakkia ja taistelun ääniä, jotka eivät sen enempää ihastuta kuin vihastuta.

Tietoa saa enemmän kuin tarpeeksi. Jokaisen yksikön jokainen ase on luetteloitu aina tankeista pistimiin, ja jokaiselle yksikölle on omat ammuksensa ja polttoaineensa. Häiritsevästi iskukyvystä ei aina ole tietoa, jollei osaa ulkoa kaikkia puolitelavaunujen teknisiä tietoja. Se tosin on kynnyskysymys ylipäätään toisen maailmansodan strategioiden pelaamiseen.

Lisäksi taistelun lomassa voi lueskella yksiköiden historiikkeja ja komentajien elämänkertoja. Australian pojat ainakin panostavat kaikkeen oleelliseen.

Yksi siltahan riittää

Molempien Airborne Assaultien vahvuus on tiukka taistelun mallintaminen, jossa voi tuntea olevansa oikea nojatuolikenraali. Otetaan esimerkiksi vaikka rautatiesillan puolustaminen. Siltaa suojaa vain kaksi jalkaväkikomppaniaa, joten moottoroitu osasto lähetetään paikalle. Juuri käskyjen mennessä perille britit iskevät joenvarressa olevien it-tykkien kimppuun ja moottoroitu kolonna saa käskyn siirtyä puolustamaan rantaseutua. Käskyviive tuntuu piinavan pitkältä. Kun osasto alkaa kääntyä, se törmää vihollisiin, eikä uusien käskyjen tuoman sekasorron vuoksi saa aikaan mitään hyödyllistä.

Taistelun kaoottisuuden mallintaminen on se valtti, joka Airborne Assaultilla on. Muuten se kärsii edelleen liiallisesta steriiliydestä, joka kartan lisäksi haittaa osastojen mieltämisen lihaa ja verta oleviksi ihmisrykelmiksi. Tästä huolimatta Airborne Assault on uuden sukupolven strategiapeli, jossa asiat on tehty suurimmalta osin oikein.

* * * * *

Muita Kauppapuutarha-pelejä

1. Arnhem (CCS, 1985 ja 1991)

Cases Computer Simulations julkaisi 1985 ensimmäisen version Arnhem-pelistä ja paransi peliä vielä 1991. Tunnetummaksi tosin nousi samaa engineä käyttävä erinomainen Desert Rats, joka edelleenkin on tutustumisen arvoinen. Pikavilkaisun perusteella Arnhemin paikka on strategiapelien museon varastossa.

2. Operation Market Garden (SSI, 1988)

SSI:n laatuun saattoi aikoinaan luottaa ja siinä suhteessa Operation Market Garden on taattua sarjaa. Se näyttää rumalta, kuulostaa pahalta ja SSI:n peruslaadusta poiketen se on myös hivenen buginen ja käyttöliittymä on strategiapeliksikin uskomattoman kömpelö. Kaikesta huolimatta oli silloin joskus ihan pelattava.

3. V for Victory (Three-Sixty Pacific 1993)

Pelit 5/1993, 86 pistettä.

Kohtalaisen suositun V for Victory - sarjan Arnhem-osa. Hyvin perinteinen heksapohjainen peli, joka ei oikeastaan loista kuin historian tarkalla mallinnuksella. Airborne Assaultiin saakka paras mallinnus tästä mokattujen operaatioiden klassikosta.

4. Close Combat 2: A Bridge Too Far (Atomic Games/Microsoft 1997)

Pelit 9/1997, 92 pistettä.

Pikkuvioista kärsineen ykkös-Close Combatin jälkeen Atomic Gamesin hanhi muni oikean kultamunan. Omaperäisesti nimetty kakkososa on monien mielestä sarjan parhaita ja edelleenkin klassikkoluokan taktiikkapeli. Hyvin harva peli on osannut näin hyvin välittää (oletettua) sodan tunnelmaa, ja bonuksena tässä pelissä Saksakin voi voittaa.