assiivimoninpelien taistelutantereella ottavat yhteen uuden sukupolven jättiläiset. Kentän laidalla väijyy vanha konkari Turbine, joka puhaltaa hiillokseensa uutta tulta.

Turbinen kehittämä ja Microsoftin pyörittämä Asheron's Call oli ensimmäisen nettiroolipelisukupolven musta lammas, joka ei ikinä saanut ansaitsemaansa huomiota vaan jäi Ultima Onlinen ja EverQuestin varjoon. Jatkoa seurasi, mutta ensimmäistä Asheronia pelanneille Asheron's Call 2: Fallen Kings (Pelit 9/2003, 80 pistettä) oli melkoinen pettymys. Ykkösen perinnön kunnioittamisen sijasta kakkososassa Turbine oli hylännyt lähes kaiken hyvän ja tehnyt keskinkertaisen EverQuest-kloonin, joka vain sattui sijoittumaan samaan maailmaan kuin esiosansa. Yhteistyö Microsoftin kanssa on nyttemmin loppunut ja Turbine pyörittää pelejään omin voimin.

Asheron's Call 2 oli ja on edelleen hölmöjä suunnitteluratkaisuja väärällään, ja ainoa ominaisuus, jolla on edes potentiaalia nostaa Asheron 2 harmaasta massasta on Turbinen harjoittama isojen kuukausittaisten päivitysten käytäntö. Pätseissä on yleensä niiden pakollisten uusien rojujen ja bugikorjausten lisäksi sekä taustajuonta edistäviä että pelimekaniikkaan vaikuttavia elementtejä.

Hiljaiset ja unohdetut

Legions on uudelleenpaketoitu perus-Asheron's Call 2, jossa on mukana laajennuksenomaisesti jonkin verran lisäkilkettä. Tässä tapauksessa tärkeimmät ovat kaksi uutta pelattavaa rotua, uusia sankaritaitoja korkean tason pelaajahahmoille sekä pelimaailmaa noin kolmanneksella laajentava uusi pelialue.

Uusista roduista empyriaanit ovat pitkänaamaisia, rumia humanoideja, joiden veressä virtaa taikuus väkevänä. Näiden Asheronin lajitoverien taitopuista löytyy mentalistin ja temppeliritarin kaltaisia uravaihtoehtoja, ja hahmoluokat tuntuvatkin ihan kivoilta, joskaan eivät poikkeuksellisen erilaisilta muihin rotuihin verrattuna.

Toisena uutena rotuna ovat drudget, nuo jo ensimmäisestä Asheronista tutut nyrkillätapettavat rääpäleet. Aluksi ne ovat vain Legionsin ennakkotilanneiden etuoikeus, mutta myöhemmin aukeavat myös muille. Drudget vaikuttaisivat olevan lähinnä humoristinen lisäys, vaikka niiden luvataankin olevan kaikin puolin yhtä kyvykkäitä kuin muiden rotujen.

Legionsin aluelaajennus eli Knorrin manner on tarkoitettu vain tason 30 rajapyykin ylittäneille hahmoille. Tämä on siinä mielessä ikävää, että Asheron's Call 2 kaipaisi nimenomaan mielekästä nyyppäsisältöä, joka tekisi alkupelistä kiinnostavamman ja antaisi sitä kautta innostuksen jatkaa pelaamista pidemmällekin. Nyt sinänsä mielenkiintoiselta kuulostava Knorr lentävine kaupunkeineen ja uusine vihollisineen jää vain niiden harvojen herkuksi, jotka ovat jaksaneet puurtaa läpi mitäänsanomattoman aloittelijavaiheen ja vielä hyvän matkaa siitä eteenpäin. Muutenkin Turbine tuntuu olevan melko vakuuttunut siitä, että Asheron's Call 2:n pelaajakunta koostuu pääasiassa melkein alusta asti mukana olleista asiakkaista, sillä myös sankarisysteemin uudistukset palvelevat vain ja ainoastaan korkeille tasoille ehtineitä.

...kaiken keskellä yksin

Teknisesti Asheron's Call 2 on kolmatta vuotta vanhaksi peliksi edelleen suhteellisen pätevä. Uudempiin peleihin verrattuna hahmomallit ovat vähän kolhoja, mutta muuten grafiikka näyttää hyvältä. Monilla mönkiäisillä on tosin ikävä tapa hukkua värikkäisiin taustoihin. Tykkikoneiden omistajat voivat hyödyntää uusia ultratekstuureja, jotka tosiaan sitten vaativat sitä vääntöä, sillä omalla nuhapumppuutta lähestyvällä koneellani ei ollut mitään saumaa pyörittää peliä kovimmilla asetuksilla.

Sisältönsä puolesta Asheron's Call 2 on sitä samaa pöljien hirviöiden lahtausta kuin valtaosa muista lajityypin edustajista. Erilaisten tehtävien valeasuun kätkettyä tappotyötä riittää ja kuukausipäivitysten juonikuviot ovat kieltämättä välillä ihan kiinnostavia, vaikka tuntuukin että ykkös-Asheronin eeppisten tapahtumien tasolle ei päästä. Kaikista Turbinen hyvistä yrityksistä huolimatta pelikokemus jää ontoksi, sillä muita pelaajia löytää suuresta maailmasta turhan harvoin. Vastapainoksi ne vähälukuiset pelaajat tosin ovat pääsääntöisesti fiksumpia kuin muissa peleissä ja rasittavien tyhmyreiden määrä on pieni.

Asheron's Call 2:n suurin ongelma on edelleen sen tylsä mitäänsanomattomuus. Ensimmäisen Asheronin Dereth oli mielenkiintoinen, osin jopa elävän tuntuinen maailma, josta löytyi aina jotain uutta ihmeteltävää ja tekemistä joko yksin tai muiden kanssa - vaikka sitten vain tutkimusretkeilyä tuntemattomissa maisemissa. Sen sijaan kakkos-Dereth on kärjistetysti kuvailtuna tyhjä ja kuollut hiekkalaatikko, jossa epämääräiset suttuprötöhirviöt hukkuvat räikeään maastoon ja urheat seikkailijat voivat viettää koko virtuaalielämänsä törmäämättä toiseen elävään sieluun. Legions ei tätä asetelmaa millään tavalla muuta.