Ensimmäinen Bomberman-pommittelu ilmestyi 8-bittiselle Nintendolle kymmenkunta vuotta sitten. Se ei vielä valloittanut maailmaa, sillä moninpeli puuttui kokonaan. Vasta PC Engine -versio pamautti pankin päreiksi: viisi pommittajaa pääsi samanaikaisesti areenalle ja Bomberman-hysteria alkoi. Atomic Bomberman päivittää pelin Windows 95:lle.
Yhteensä Bomberman-pelejä on ehtinyt ilmestyä reilut parikymmentä versiota eri pelikoneille. Tietokoneetkaan eivät ole jääneet kokonaan ilman pommihuumaa. Valitettavasti ainakin Amiga-versio (Dynablasters) oli aivan liian hidas, jotta siitä olisi nauttinut täysin siemauksin, ja Bomberman-fanaatikot joutuivat turvautumaan konsoleihin.
Yksinkertainen kaunista, nelinkertainen sikanautaa
Kuka tahansa oppii Bombermanin perusteet hetkessä, mutta sen taitajaksi ei tulla yhdessä illassa. Jokainen pelaaja pudottaa pelialueena toimivalle kuvaruudun kokoiselle areenalle pommeja ja pyrkii pamauttamaan vastustajat niiden avulla manalan majoille. Lisäksi esteenä olevia tiiliskiviä (tai vastaavia) on tuhottava ja kerättävä samalla lisäkykyjä ennen lopullista kissa-hiiri-taistoa. Erän kliimaksi on parhaimmillaan sanoinkuvaamaton remellys jokaisen pelaajan pudotellessa rypäleittäin mega-pommeja toisten oletetulle kulkureitille.
Hauskat lisäkyvyt ovat oleellinen osa Bombermanin viehätystä. Saappaalla voi potkaista pommin liikenteeseen ja nappia painamalla pysäyttää sen pahaa aavistamattoman pelaajaparan nenän eteen. Hanskalla pommin voi puolestaan kouraista mukaan, kantaa sitä aikansa ja lopulta viskata seinämän yli kaverin niskaan. Erilaiset areenalla lojuvat esteet ja lisukkeet tuovat myös oman säväyksensä. Pommin voi esimerkiksi asettaa liukuhihnalle, jolloin se hitaasti, mutta varmasti liikkuu liki huomaamatta kohti nurkan takana väijyvää kaveria.
Jos pelkkä pomminpudottelu ei innosta tarpeeksi, miten olisi taudin tartuttaminen nurkan takana väijyvään kaveriin? Myöskään pommiummetus kesken kiivaan pomminkuminan ei ole se kaikkein odotetuin lahja. Entäpä väärinpäin kääntyvät kontrollit? Usein lahjan innokkaalle antajalle ehtii kylläkin käydä kikkaraisesti ennen kuin tartutus onnistuu. Ja miten olisi itse Ebola? Siinäpä oiva pikku piristys muuten niin auvoiseen pomminviskelyyn... Atomic Bomberman on pikkujäynän kiteytymä tietokoneruudulla.
Pelitapahtumat etenevät hirmuisella vauhdilla, eikä aikaa leppoisaan kiikkustuolikeinutteluun jää. Varsinkin kun aikarajan umpeuduttua areenan seinät alkavat kasvaa ulkoapäin kiinni, niin että pelialue on lopulta mitätön liki postimerkin kokoinen pläntti. Klaustrofobiset vaivautukaa!
Amerikan herkkua?
Jostakin kumman syystä amerikkalaiset haluavat tehdä kaiken aina omalla tavallaan. Ranskalaiset menestysfilmit filmataan Hollywoodissa uudelleen ja vastaavasti japanilaisten pelien nimet vääntyvät helposti tyystin tunnistamattomiksi. Tällä kertaa nimi on sentään säilynyt liki ennallaan, mutta itse hahmot ovat muuttuneet entisten pehmopalleroiden sijasta metallinkiiltoisiksi roboteiksi. Lisäksi äänimaailmaa on koristettu turhilla puheenparsilla, joihin taatusti kyllästyy alta aikayksikön. Pelattavuuteen moisella ei toki ole vaikutusta, mutta luvatun alkuperäisiä tunnelmia tavoittelevan classic-pelivaihtoehdon puuttuminen on silti harmillista.
Myös pelin laitevaatimukset ihmetyttävät. Miten ihmeessä näin yksinkertainen ja vaatimattoman näköinen peli voi vaatia sujuvasti toimiakseen puhti-Pentiumin 32 megatavun muistilla ja kuluttaa kiintolevytilaakin vähintään 40 megatavua? Erikoista on myös asiallisen yksinpelivaihtoehdon puuttuminen. Liki kaikissa konsoliversioissa on ollut mukana hauska yksinäisen pommittajan peli eri vaiheineen, vihollisineen ja loppuhirviöineen. Vaikka moninpeli onkin aina ollut Bombermanin sielu, monet ovat tunnetusti repsahtaneet tyystin myös yksinpeliin.
Atomic Bombermanista kohkattiin myös tulevana instant-Internet-hittinä. Luvattu suora TCP/IP-tuki on jostain syystä hyllytetty, eikä pelin ohjeissa mainita kertaakaan sanaa Internet, niinpä nettipommitusta halajavan on käytettävä Kalia, josta tavallinen pelikuluttaja ei välttämättä ole kuullutkaan. Ja Atomic Bombermanin piti olla peli, joka ottaa yhteydet maailmankaikkeuteen, kunhan sille kuiskaa kymmenen metrin päästä maagiset sanat: "hus verkkoon"... Interplayn politiikka on todella ihmeellistä.
Sitä parempi soppa mitä useampi kokki
Toruista huolimatta Atomic Bomberman on maanmaukas moninpeli. Pomminkylvö kaksistaan on jo kohtuuhauskaa, mutta vasta neljällä pelaajalla peli pääsee todelliseen kukoistukseensa. Nykyohjaimiakin ymmärretään, joten neljän Sidewinder-padin linkittäminen toisiinsa onnistuu vaivatta. Kaksi voi lisäksi temmeltää näppäimistön kimpussa, joten kuusinpelikin onnistuu yhdellä koneella. Verkon kautta pelaajia voi olla samanaikaisesti peräti kymmenen, mutta tuolloin tunnelmaa äityy taatusti liian kaoottiseksi.
Jotenkin kumman viimeistelemättömältä ja keskeneräiseltä Atomic Bomberman vaikuttaa, ei voi mitään. Moninpeli toimii kuitenkin moitteetta ja sehän on kuitenkin se kaikkein tärkein. Hysteriaa tarjolla halukkaille!
78
