Mielenkiintoista. Sekä Microprose UK että Domark työnsivät samaan aikaan markkinoille Harrier-simut, ja kumpikin käytti jopa samaa RAF-tukikohtaa konsulttina. Lopputulokset kuitenkin eroavat kuin yö ja päivä, mutta kumman hyväksi?
Harrier lienee ainoa länsimaalainen VTOL-kone (eli pystysuoraan nouseva ja laskeva). Harrier ei tarvitse kiitorataa lainkaan, mikä tekee siitä ihanteellisen koneen piilotettavaksi lähelle etulinjoja nopeita iskuja suorittamaan.
Rupukone Harrier
Kun Harrieria koneena vertaa vaikka Falconiin ja Strike Eagleen, tuntuu mittaristo epäselvältä painajaiselta. Se on varmaan tätä kuuluisaa englantilaista ergonomiaa. Harrierista muun muassa puuttuu sekä ilma- että maatutka, mikä on todella outoa. Prosen Harrierin navigointiruusuun on nähtävästi pelattavuuden vuoksi ympätty leikkitutka, josta näkee ohjukset sekä maa- ja ilmamaalit. Vastapainoksi Domarkin Harrierissa on uhkavaroitusjärjestelmä, joka näyttää missä suunnassa sijaitsee lukittunut vihamielinen tutka. Jump Jetissä pikku viesti kertoo, että konetta tutkitaan. Kumpi on totuus vai onko kumpikaan?
Mikäli näihin simuihin on luottamista, niin ilmataistelukoneena Harrier on susi. Jopa Sidewinderien lukitusympyrä on pienenpieni. Manuskassa lyödään rumpua VTOL-ominaisuuksien hyödyntämisestä ilmataistelussa, mutta näin on näreet että hyöty on sekä satunnaista että pientä, varsinkin näiden esitysten tarjoamalla realismitasolla.
Maataistelukoneena Harrier sentää selviää vähän paremmin. Assaultissa aseita on suht'pieni, joskin aivan riittävän kattava valikoima, ja Jump Jetissä taas erilaiset asejärjestelmät pursuavat yli äyräiden. Mielenkiintoisesti kumpikin käyttää laserohjattuja AGM-65E Maverickejä, mutta vain Prosen Harrierissa on koneessa itsessään lasertargetointijärjestelmä, Domark joutuu luottamaan jalkaväen yhteistyöhön.
Jump Jetin ongelmat ovat maalien hakemisessa, se kun on suhteettoman vaikeaa. Lukitus saadaan sojottamalla Harrierin nokkaa kohti haluttua kohdetta, mutta kun nämä ilmestyvät näkyviin vasta aivan liian lähellä. Navigaatiopisteiden lähellä olevat maalit saa sen sijaan lukittua vaikka sadan mailin päästä. Domarkin pelissä maalit sentään näkyvät tarpeeksi kaukaa, vaikka videoavusteinen lukitus puuttuukin. Yötehtäviä varten kummassakin koneessa on sentään infrapunalaitteisto.
Ja sitten itse pelien rakenteeseen, joissa eroja vasta löytyykin.
Yxi Lasten Paras Tawara
Domarkin AV8B Harrier Assault on rakenteeltaan kunnianhimoinen: mukana on kokonainen merijalkaväen taisteluosasto laivoineen, helikoptereineen, LVPT-7-maihinnousualuksineen, tankkeineen ja tietysti 16 Harrieria. Pelaajan tehtävä: torjua Indonesian invaasio Itä-Timorin saarilla.
Domarkin Harrier on simulaattorina jokseenkin parin vuoden takaisia standardeja vastaava, sellaista Su-25 Stormovik -luokkaa. Vihreä verka on pyramideja pullollaan, mutta savuamaan jäävät tuhotut viholliskohteet ovat tyydyttävä tatsi. Siipimiehiä Assault ei tunne, vastapainoksi Harriereita saa yksittäin ilmaan vaikka kaikki kerralla, joskaan minkäänlaiseen yhteistyöhön ne eivät kykene.
Tekijäryhmä Simis on oikonut turhia mutkia, ja mittaristo on turhan karsitun tuntuinen. Domarkin Harrierista ei löydy minkäänlaista ilmatutkaa edes leikkimuodossa, joten ilmataisteluissa saa luottaa silmiinsä ja AWACSin antamiin suuntimiin. Vaan eipä ole viholliskoneissakaan kehumista: tuntuu ettei Indonesian armeijalla ole ollut varaa ripustaa Skyhawkeihinsa ja Falconeihinsa ilmasta-ilmaan-ohjuksia. Eli taivas on Harrierin niin kauan kuin Sidewindereitä riittää, viholliskoneista tulee uhka vasta pyssytaisteluissa.
Domarkin autopilotti on parempi kuin 'Prosen, joskin tietokoneen ohjastama Harrier suorittaa tehtävät joko erittäin huonosti tai ei lainkaan, eli voittaminen vaatii runsasta wetware-ohjausta. Onneksi autopilotti osaa sentään laskeutua kauniisti, joten yksi riesa on poissa. Autopilotin maagisiin ominaisuuksiin kuuluu muun muassa se, että jos tempaisee jyrkän käännöksen, mutta ennen kupeeseen tömähtämistä heittää autopilotin päälle, kone lentää kiltisti sen läpi. Normaalisti autopilotti kyllä väistää vuoret.
Assaultin ydin on TAWADS eli operaationjohtomoduuli. Se on hiiriohjattu näyttö, jossa laaditaan ensin yleinen taistelusuunnitelma (yksi tulee valmiiksisuunniteltuna), ja kampanjan ollessa käynnissä sitä hienoviritellään siirtämällä yksiköitä, laukaisemalla maihinnousuja ja kehittämällä tilanteen mukaan Harrierille keikkoja. TAWADS on kyllä ergonomistin painajainen, sillä 640 x 480 -tilassa olevan strategiaruudun toimintapisteet tuntuvat olevan pikselin kokoisia. Ruudun zoomailu hiirellä on epätoivoista, kannattaa käyttää return/space-yhdistelmää. Tietystikään pelkästään lentämällä, ilman TAWADSIN käyttöä, ei voittoon ole senssejä.
Yksinkertaisuudestaan huolimatta Harrier Assault on, yllätys yllätys, kaikkea muuta kuin huono peli. Kun siihen suhtautuu strategialla maustettuna simuhtavana ammuskelupelinä, on se muutamista teknistä puutteistaan huolimatta erittäin mielenkiintoista pelattavaa. Manuaali sen sijaan ansaitsee sapiskat, se on erittäin kurja ja haluamaansa tietoa on vaikea löytää.
Kuulopuheiden mukaan Amiga-versio on todella kammottava ja epäpelattavan hidas.
Bug Jet
Microprosen Englannin-osaston ohjelmoima Harrier Jump Jet sisältää sekä RAF:n GR.7- että Yhdysvaltain merijalkaväen AV8B-alatyypit. Simulaattorin rakenne on tyypillistä Microprosea: kahden maalin tuhoaminen, yksinkertainen kampanja ja siipimiehistä ei tietoakaan. Mittaristoa lukuunottamatta Jump Jet muistuttaa mitä tahansa lentosimua.
Ostoporkkana on grafiikka: Gouraud-fraktaaleilla muodostettu maisema vastaa Falcon 3.0:sta maksimidetaljeilla, ja systeemi toivottavasti näkyy myöhemmissäkin simuissa. Vähemmän yllättävästi 386/25:lla ruudun päivitys ei ole kovinkaan pehmeää, ja detaljitasoa ei saanut tiputettua kuin pykälän. Myös 613 kilotavun perusmuistivaatimus rajaa osan koneista pois. 386-koneissa (testattu kahdessa) Jump Jetiä vaivaa todella outo bugi: maaston yli lennettäessä sekä VSI-, lentosuunta- että pommitähtäin pomppivat todella villisti ylös alas. Vaikka tilanne rauhoittuu kun pistää autopilotin pääälle, on tämän luokan moka tosi outo. 486:ssa ongelmaa ei enää esiintynyt.
Eivät bugit silti tähän lopu. Pikkubugeihin kuuluu toisten koneiden näkyminen joskus vuorten läpi, mutta Prose-Harrierin lentomallissa tuntuu olevan jotain pahasti vialla. Kerran muun muassa onnistuin roikkumaan 500 metrissä suuttimet täysillä, mutta ylösalaisin. Ja ilmeisesti koneen saa lentämään sivuttain. Muutenkin kone käyttäytyy aivan eri lailla kuin olen tottunut ja muistuttaa monessa suhteessa enemmän avaruusalusta kuin lentokonetta. Laskeutuminen on silkkaa tuskaa: pilipalipilotin ainoa toivo on kytkeä NO CRASHES päälle ja yrittää törmätä lentokenttään. Lentotukialuksille laskeutuminen vasta epätoivoista onkin, sillä niitä ei näy ohjaamosta, ja kun ulkonäkymistä puuttuvat mittarit, menee touhu ihme sohlailuksi.
Hyvä keksintö sentään on automaattipuolustus, joka sinkoaa automaattisesti silppua ja soihtuja, mikäli tilanne niin vaatii. Mukavampaa kuin haroa näppäimistöä kun samaan aikaan pitäisi väistellä villisti.
Harrier Harrierum
Tämän kuun simusatsin brittisähellyksiä pelatessa on tullut harvinaisen selväksi, että ei niillä raukoilla ole asiasta mitään käsitystä. Ainoa synninpäästön saava ryhmä on Vektor Graphics, saapa nähdä miten Digital Integrationin yhteistyö Spectrum Holobyten kanssa vaikuttaa Tornadoon.
Miten kaksi samasta koneesta tehtyä simua, joissa neuvonantajana on ollut sama lentotukikohta, voi erota toisistaan näin paljon? Harrier-kisan voittaa Domarkin shoot'em-up, 'Prosen esitys on innoton ja laimea standardisimu bugeilla terästettynä, joka ei anna juuri mitään nippelisimulentäjille tai Taivaiden Ramboille. Harrier-SIMULAATTORIA haluavien odotus jatkuu.
84
