Kun Cimmerian kuningas Konin katoaa, ottaa ilkeä sisko valtakunnan hallintaansa ja varastaa viikinkien taikavasaran. Tästä kimmastuneena Pohjolan veikot kipuavat lentäviin lohikäärmelaivoihinsa ja suuntaavat kokan kohti kauheinta viikinkimytologian raiskausta kautta pelimaailman.

Sen verran julmasti Besieger viikinkejä loukkaa, että skandinaavinen vereni kiehuu. Robert E. Howardin kirjoista kaapatut cimmerialaiset vain lisäävät lämpötilaa, sillä tällä pelillä ei ole mitään tekemistä Conanin kansan kanssa.

Ilmavaivoilla eteenpäin!

Odotin Besiegeriltä strongholdimaisia piiritystilanteita yhdistettynä kolmiulotteiseen grafiikkaan, mutta peli on suoraan tosiaikanaksuttelun käsikirjasta.

Kansalaiset "tuotetaan" taloissa, jonka jälkeen heidät kiikutetaan nakuttamaan resursseja tai asevarastolle noutamaan kättäpitempää. Koska taloista syntyviä maanviljelijöitä ei suoraan voi ketjuttaa asevarastoon kertyy pihalle nopeasti liuta työttömiä. Ketjutus on surkeaa: talosta tulevia kyläläisiä ei voi suoraan lähettää hakkaamaan resursseja, saati rakentamaan useita hökkeleitä kerralla, vaan kaikki pitää tehdä yksitellen kädestä pitäen.

Sovinistisena elementtinä peli tarjoilee naisten asemaa yksiköiden parantajina, joita ei voi sotilaiksi tai rakentajiksi kouluttaa. Tyttöjen syntymää juhlistan kiinalaisittain: pasifisti lentää portista kuin kukka piipunsuusta, turhaa resurssisyöppöä ei viikinkikylässä katsella.

Piirityksissä kaksi erilaista tykkitornia ja muuria ovat kaikki puolustukseen saatavat rakennuselementit. Paksummille muureille saa paimennettua jousi- ja keihäsmiehiä, josta ne antavat tukea tornien ballista tulelle.

Jotta tilanne olisi tasapuolinen, myös valloitusyksiköitä on niin rajallinen määrä, että itkettää. Ballistat ja valloitustornit osoittautuivat testipeleissä hyödyttömiksi puolustustornien pitkän kantaman vuoksi. Viikinkien hitaat mutta kestävät muurinmurtajat ja Cimmerian kauas kantavat katapultit olivat ainoat, joista hyökätessä oli hyötyä.

Tekoäly, älä jätä

Besiegerin tekoäly on ehkä toivottomin näkemäni. Koneelle hyökkäys tarkoittaa yksiköiden kuljettamista jonossa kohden nuolisadetta, vaikka tukikohtaan pääsisi puolustusten ohitse. Kertaakaan en nähnyt tekoälyn käyttävän mitään valloitusyksiköitä, kevyet keihäsmiehet vain marssivat kuolleitten toveriensa täyttämää tietä kohden ainoaa torniani.

Puolustaessaan kone rakenteli sattumanvaraisia rakennuksia muuriensa eteen, eikä edes pyrkinyt tuhoamaan muureja paukuttavaa katapulttiani, vaikka kuinka sitä hopeavadilla tarjosin. Rakennukset kone kyllä sai pystyyn vikkelästi heti alussa, ja sotilasvana alkoi valua tukikohtaani ennen kuin omat mieheni olivat edes miekkoja nähneetkään. Kun ensimmäisestä hyökkäyksestä selvisi, kone lamaantui täysin. Puolustustornien vuoksi hitaasti edennyt piiritystaistelu ei paljoa jalkamiehiä tarvinnut, sillä koneen kontrolloimat miehet eivät enää miekkoihin koskeneet muurien pommituksen jälkeen.

Yksiköiden henkilökohtainen älyttömyys korostuu etenkin kampanjassa, jossa ohjaillaan usein pienempää miesjoukkoa. Sotilaat eivät pysy ruodussa, vaan tuntevat pakottavaa halua esittää sankaria ja nirhata luolapeikkoja yksinään, vaikka kuinka toisin komentaisi. Jousimiesten vahva usko kykyyn taistella lähietäisyydeltä on myös harvinaisen hauskaa. Toisinaan tekoäly yllättää ja pitkän kantaman yksiköt ymmärtävät perääntyä, kun vastustaja tulee lähelle.

"Yes sir, we can boogie!"

Suuret valloittajat jäävät harmillisen usein jumiin kävellessään mäkeä tai vaikeakulkuista maastoa. Miehistön innokas "yes sir"-huudahtelu tuntuu erityisen ärsyttävältä, kun kaverit pitää sentti sentiltä paimentaa pitkin karttaa ja jokaiseta hiiren painallusta tervehtii typerä kiekaisu. Päähenkilöt eivät jää kakkoseksi: välianimaatioissa Matrixin dialogi oli puhdasta Shakespearea verrattuna siihen roskaan, jota nämä äijät suustaan päästelivät.

Pelin kamera on jatkuvasti sellaisessa asennossa, että vaikka sitä kuinka pyörittelisi, niin kuvakulma tuntuu silti huonolta. Mikäli kameraa ei jatkuvasti siirtele, kulkee se hahmojen mukana, jää kiinni maastoon ja sojottaa lopulta kohti taivasta. Siinä tosin tulee ihailtua vuorokaudenvaihtelua kauniisti toteutetulta taivaalta.

Onneksi pelissä ollut bugi kaatoi kampanjan noin puolen välin paikkeille, jonka jälkeen en pystynyt sitä enää jatkamaan. Edes päivitys uusimpaan versioon ei korjannut tilannetta ja saatoin lopettaa tuskaisen pelaamisen.

En muista koskaan väsyneeni peliin näin nopeasti. Pykälää keskinkertaisuuden yläpuolella oleva grafiikka ei ole kuin reikäinen laskuvarjo pelin hypätessä unohduksen kuiluun.