Tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla ja yksi niistä on vapaa pelimaailma. Boiling Point leikityttää pikku plänttiä Etelä-Amerikassa.

Saul Myers palveli kymmenen vuotta Ranskan muukalaislegioonassa ja vetäytyi sitten eläkkeelle Pariisiin. Kun Saulin tytär kaapataan Realian banaanitasavallassa, Saul kiehahtaa. Realian tullimiehillä ei silmä lotkahda, kun Saul saapuu maahan sotilaskuteissa ja panosvyö rinnan ympärillä.

@Teksti:Boilari on vähän kuin Morrowindin ja Grand Theft Auto: South American epäpyhän liiton hedelmä, eli roolipelahtava, epälineaarinen, seikkailullinen räiskintäpeli, jossa saa ajaa autolla, veneellä ja lentääkin myös. Se sijoittuu yhteen valtavaan, yhtenäiseen 625 nelkkukilkun kenttään.

Kunnianhimoinen pelisuunnittelu paljastaa heti, että Deep Shadows on venäläinen pelitiimi. Kunnianhimon kääntöpuoli on alhainen onnistumisprosentti. Boiling Point ei ole saavuttanut kiehumispistettä, vaan se on nostettu kattilasta kypsyysasteen saavuttaessa varhaisen betan. Syy lienee Atarin toinen vuosineljännes, sillä kvartaalitalouden seurauksena jotain on tilikaudessa julkaistava tai syöpä nimeltä sijoittajat pillittävät.

Vaikka kaksi päivitystä ovat korjanneet pienempiä vikoja, kultasilmän kannattaa lopettaa lukeminen tähän. Boiling Point ei ole hirveän nätti ja nykii reippaasti yli EU-direktiivin. Alle gigatavun muistilla ei Realiassa liikuta.

Telepatit, telepatit

Realiassa vallasta ja rahasta tappelevat poliisit, armeija, CIA, siviilit, mafia, intiaanit ja rosvot. Realiassa jokahombre on telepaattinen, muuten vihanpidon salamanopeaa päivittymistä ympäri Realiaa ei voi selittää. Tai sitä, että joka autosta "aavistaa", mille faktiolle se kuuluu.

Kaikkia ei voi miellyttää, joten Saul heittää keikkaa valitsemilleen osapuolille ja yrittää samalla päästä tyttärensä jäljille. Tytärtä seuraamalla löytyvät peliä edistävät juonikeikat, muista keikoista tienataan rahaa. Rahaa tarvitaan, jotta asiasta perillä olevat tahot avaavat suunsa, joskin oikea muukalaislegioonan mies keksisi varmasti muitakin motivointitapoja.

Tehtävissä ei kohdetta pihtailla. Jos Saulia mietityttää, näkikö kukaan pakenevaa murhamiestä, kompassi näyttää suunnan ja matkan silminnäkijään. Ehkei kaikkein immersiivisintä, mutta hauskempaa kuin hakea neulaa heinäsuovasta, ja todistaa osaltaan Realian telepaattisesta väestöstä.

Vapaus on valhe vain

Vapaata pelimaailmaa odottaneet voivat vetää jarrua. Realian virtuaalimaailma muistuttaa tietokonepeliä, jossa on pari kaupunkia ja intiaanikylä. Asutuskeskukset ovat hylättyjä kummituskaupunkeja, joissa vain kourallinen zombeja vaeltelee autioilla kaduilla. Zombeja niiden on pakko olla, sen verran vähän autoilijat jalankulkijoista välittävät (plitz!) tai jalankulkijat yrittävät väistää (plätz!). Kotiseututietous on hallussa: tiedätkö sinä, kuka on kotikaupunkisi asekauppias?

Miltä kantilta tahansa peli on yhtä dynaaminen kuin minä lauantaiaamuna. Maailma odottaa Saulin seuraavaa siirtoa eikä mitään tapahdu spontaanisti. Esimerkiksi eri faktioiden käymät tulitaistelut tienposkessa olivat immersiivisiä tasan kerran. Sitten huomasin, että ne ovat koko ajan käynnissä ja ne resetoidaan, kun käy mutkan takana kääntymässä. Realian faktiojohtajat, vaikkapa huumekuningas Don Estebanin, voi ampua niin monta kertaa kuin haluaa. Aina ne ovat hengissä, kun tulen uudestaan käymään.

Putken asemasta Realia on avonaista maastoa, jossa kelpaa sudittaa autolla, veneillä, hekolla ja lekolla. Kasvitiheydeltään Realian viidakot ovat melko hyviä, vaikka aluskasvillisuutta ei olekaan. Viidakkoa kansoittavat ampiaiset, käärmeet ja jaguaarit. Voisin vannoa, että käärmeeseen törmää sitä varmemmin mitä enemmän tarkoitus oli hiipiä hiljaa.

Joskus laukeaa, joskus ei

Järjettömästi pelin alussa Saul Myers, muukalaislegioonan veteraani, on riisikeppi, jonka asetaidot ovat rivi nollia. Vaan eipä sillä näytä olevan vaikutusta.

Taistelu on Boilin kevyesti paras puoli ja kannattelee koko peliä. Avoin maasto tuo mieleen Operation Flashpointin, hyvällä tavalla. Vihollisen havainnointia ei aviteta mitenkään, joten taistelussa säntäilen suojasta suojaan ja ammun toivorikkaasti suuliekin suuntaan. Vihollisen tekoäly on täysin riittävää ja tulitus on realistisen epätarkkaa. Kranaatteja viholliset osaavat nakella ammattilaisen ottein. Pikku kauneusvirheenä hölmö ikoni kertoo, koska ja mikä vihollinen on nähnyt pelaajan, mutta se on taas sitä telepatiaa.

Pelaaja on tosimaailmaa avuttomampi. Suunnan kertovista tai edes kunnon tilanneäänistä olisi apua, mutta koko äänimaailma on bugin syömä vielä päivitysten jälkeenkin. Efektit häviävät ja liian usein puhe ei kuulu. Voi Sauliksi palkatun Arnold Vosloon turhaa työtä.

Boiliksessa on rutkasti erilaista aseita eli kaikki peruskama pistooleista it-ohjuksiin. Tuliaseisiin saa kolmea eri lajia ammuksia plus päivityssettejä. Kauheana aivopieruna vihollisilta noukitut aseet toimivat huonosti. Oikeassa elämässä, jos ammus on suutari tai ase jumittaa, ase viritetään käsin. Boilarissa tarjotaan päivänkakkaramenetelmää: laukeaa, laukeaa, ei laukea, ei laukea, laukeaa ja sillai, mikä on kuningashuono idea. Ilkeämpi mies nillittäisi myös vaihtelevasti kimpoavista tai kiinnijäävistä käsikranaateista.

Auto sanoo pör pör

Jos taistelu ja juoni ovat pelin paras juttu, loppu on täytettä. Auto on väline, jonka takakonttiin säilötään kamaa ja jolla siirrytään paikasta toiseen, mutta esimerkiksi kiivaat takaa-ajot ovat utopiaa. GTA-tyyliin liikennettä luodaan tyhjästä, välillä niin huonosti, että silmien eteen teleporttaa auto.

Ajomalli on kelvollinen niin kauan kuin auto liikkuu, mutta hiljaisissa nopeuksissa pääsee itku. Auto kääntyy suurin piirtein paikoillaan ja reagoi todella oudosti ympäristöön: oikeassa elämässä autoa ei saa poikittain autotalliin.

Autoja voi ostaa ja aika halvallakin, ilmainen hankkiminen ei suju GTA-maisella helppoudella. Pysäköityjä autoja ei voi varastaa, ainoa tapa hankkia uudet kumitassut on ampua kuski tai odottaa, että joku muu ampuu sen ensin. Bensaa menee normaalisti noin tuhat litraa sadalla kilometrillä, mutta kun pitää sormea moottorinsammutusnappulalla, bensaa ei kulu yhtään. Jerrykannuja ei tunneta, eli auto jää tienposkeen ikuisiksi ajoiksi (tai siihen asti kun haihtuu). Aluksi se käy helposti, sillä eihän sitä tajua sammuttaa moottoria autosta poistuessaan. Ennen päivityksiä näillä pöllityillä autoilla oli tapana haihtua ilmaan sillä aikaa kun oli tehtävää mättämässä.

Lisäksi pelissä on veneitä, lentokoneita ja helikoptereita, ja niiden liikemallinnukseen sopivat samat sanat: ihan kelvollista mutta ei kovin hyvää. Viholliskoptereiden tiputtamisessa halvin tapa on odottaa: ennemmin tai myöhemmin kopteri rysäyttää puuhun.

Boiling Pointissa ei ole moninpeliä, mutta tekijät lupaavat sen päivityksenä. Idiootit! Äänekäs kourallinen fanipoikia ei tarkoita sitä, että maailma kaipaa vielä yhtä puolivillaista räiskintää. Tehkää Boiling Point ensin loppuun, sitten sählätkää tarpeettoman kanssa.

Lopussa kiitos seisoo

Jos Boiling Point kuulostaa kasalta kiehuvaa kakkaa, totuus ei ole ihan niin yksinkertainen. Pelistä vain kolmannes on katastrofi, kolmannes on toteutettu ok ja viimeinen kolmannes on kiehtovaa. Kun satsaa kunnossa olevaan aseeseen, taistelut sujuvat kivasti ja tuntuvat hyviltä. Kun juoneen pääsee käsiksi, Boiling Pointiin tulee punainen lanka ja peli alkaa kiinnostaa.

Kun kuuseen kurkottaa ja katajaan kapsahtaa, ei ainakaan tömähdä rikkaruohoihin. Vaikka Boiling Point on edelleen selkeästi keskeneräinen ja sitä pelatessa pitää antaa paljon anteeksi, se on silti kiinnostavampi kuin suurin osa viime aikojen skriptivetoisista putkiräiskinnöistä. GTA:n haastajaksi eivät eväät silti riitä.