Breath of Fire debytoi Super Nintendolla ja siirtyi sitten PlayStationin leiriin. Roolipelisarjan kolmisen vuotta vanha neljäs osa tulee yllättäen myös PC:lle. Se on todella suora käännös: tilannetta tallennettaessa peli varoittaa poistamasta muistikorttia kesken tallennuksen.

Aikaisempien osien tapahtumia valotetaan ihan tyylikkäässä animeintrossa. Varma en kuitenkaan ole, sillä puhe on japaniksi eikä tekstitystä ole. Tarina nappaa pienen alkusekoilun jälkeen tiiviisti mukaansa, ja japsiroolipeleille tyypilliseen tapaan Breath of Fire IV:n juoni on pitkä ja koukeroinen.

Matkaan lähdetään siivekkään, Nina Perssonin näköisen Nina-söpöläisen ja lohikäärmeeksi muuttuvan Ryun kanssa. Mielenkiintoisesti välillä pelataan pääpahis Fou-Lun roolissa ja seurataan juonta tämän näkökulmasta. Touhu on ehdottoman lineaarista ja etenee tarkoin määrättyjä raiteita pitkin.

Piristävänä poikkeuksena Final Fantasyihin, Breath of Firen päähenkilöt eivät ole maailmantuskasta kärsiviä, angstaavia varhaisnuoria, vaan edustavat vähän erikoisempaa fantasiaotuskuvastoa. Myös muu maailmaa kansoittava väestö on varsin omalaatuista, sillä kaupungeista löytyy niin tavallisia ihmisiä kuin omituisia ihmisten ja eläinten ristisiitoksia.

Kokonaisuutena Breath of Fire muistuttaa enemmän klassisia, Phantasy Starien kaltaisia, seikkailupainotteisia konsoliroolipelejä kuin mukafilosofisia Final Fantasyja. Se on vanhan Megadrive-miehen mielestä pelkästään hyvä juttu.

Tuttua juttua

Pelin kulku on konsoliroolipeleihin tutustuneelle tuttua hommaa. Isolla maailmankartalla kuljetaan paikasta toiseen, välillä visiteerataan kaupungeissa jututtamassa kansaa. Pääosa ajasta rymytään erisorttisissa luolastoissa ja mätetään kuonoon tai vastaavaan ulokkeeseen tyhjästä esiin pöllähtäviä ilkiöitä. Vuoropohjaisia taisteluita on paljon, mutta suurimmaksi osaksi ne ovat helppoja, lukuun ottamatta silloin tällöin kuritettavia isompia pomohirviöitä.

Muuten yksinkertaiseen nujakointiin antaa taktista syvyyttä se, että hahmot voivat hyökkäämisen tai loitsimisen lisäksi "vartioida", jolloin on mahdollisuus oppia vastapuolen käyttämiä taikoja tai erikoisliikkeitä. Erilaisista hyökkäyksistä voi myös rakentaa komboja, eli toisen hahmon paiskatessa vaikka tuliloitsun ja toisen heittäessä taikatuulen saadaan aikaan roihuava liekki-inferno. Välillä juonta edistetään tappelemisen sijasta erilaisilla helpoilla alipeleillä.

Kontrollit hoituvat näppäimistöltä ihan hyvin, joskin padi on parempi. Pelitilanteen tallennus onnistuu vain pääkartalla tai majataloissa. Onneksi luolastot eivät ole pitkiä monen tunnin vääntöjä.

Oikeastaan pelin ainoa kompastuskivi on karu grafiikka, joka heti paljastaa, että kyse on viime vuosituhannella ilmestyneen Pleikkari-pelin käännöksestä. 3D-maisemat ja tehosteet jäävät kauas jopa muutaman vuoden takaisista PC-peleistä, eivätkä lievästi suttuiset spritehahmot säväytä. Retroilijoita antiikkinen ulkoasu tuskin haittaa, mutta nykypelien visuaaliseen loistoon tottunut jättää herkästi pelin kaupan hyllylle. Harmillista, sillä PC:lle ei hyviä japanilaistyyppisiä roolipelejä liiemmin ilmesty.