Mikä yhdistää sauvakävelyä, terveisien lähettämistä ja saippuasarjoja? Niitä turhanpäiväisempää on vain vesiskootterilla rälläily.

Nuorten aikuisten trendivillitykset eivät kulje käsikynkkää terveen järjen ja itsesuojeluvaiston kanssa. Vauhti, vaaralliset tilanteet ja helvetillinen mekkala ovat cool, mikä tarjoaa olemassaolon oikeutuksen vesiskootterien kaltaisille turhakkeille.

Carven kahdeksanpäinen hahmokatras on puettu - tai riisuttu - urheilumuodon luonteelle ominaisesti paljastavan nuorekkaasti. Alkudemo käyttää häiritsevän paljon aikaa strategisista paikoista pullistelevien sarjakuvamaisten hahmojen esittelyyn päästä jalkoihin. Pelaajalle käy äkkiä selväksi, mistä leikissä on vauhdin lisäksi kyse.

Ikään kuin pelkässä vedenpinnalla liitämisessä ei olisi extremeä kerrakseen, pelin varsinaisena koukkuna ovat näyttävät temput. Radat ovat täynnä toinen toistaan korkeampia hyppyreitä, joiden tarjoamat ilmalennot mahdollistavat pitkienkin temppusarjojen tekemisen. Temppuilu hoidetaan mätkintäpelityyliin yhdistelemällä erilaisia nappisarjoja.

Temppukoulussa opetetaan kahdeksan perustemppua, joita voi mielensä mukaan yhdistellä erilaisiksi komboiksi. Onnistuneesta akrobatiasta palkitaan paitsi pisteillä myös erilaisilla buustereilla, joilla menopeliin saa tempun näyttävyydestä riippuen hetkellistä lisäpotkua. Vaihtelu kannattaa, sillä saman tempun toistaminen vähentää kerta kerralta lisäbuustin tehoa.

Joukossa hauskuus tiivistyy

Carvessa on ajettavana kaikkiaan 27 rataa, jotka on siroteltu ympäri maapalloa. Jokaisessa radassa pujotellaan keltaisia ja punaisia töllejä tavoitteena ylittää maaliviiva ensimmäisten joukossa löysähkön aikarajan puitteissa. Virheistä aikasakotetaan, mutta koska kaikkia pylväitä ei ole pakko kiertää, aikaa säästävään oikomiseenkin on varaa. Radat eroavat toisistaan ulkoisten seikkojen lisäksi lähinnä käännösten jyrkkyyden suhteen, mutta pääosin meno on samanlaista joka radalla.

Yksinpelivaihtoehdot eivät päätä huimaa. Yksittäisten ratojen veivaamisen lisäksi valittavissa on puolivillainen turnaus, jossa menestyminen on ainoa keino avata uusia ratoja. Tärkeintä kilpailuissa on säännöllisin väliajoin tehdä temput ja välttää toisten vanavedessä ajamista, sillä se hidastaa huomattavasti menopelin vauhtia. Ajolinjojen huolellisella valinnalla matkanteko nopeutuu, mutta virheetkin ovat helposti paikattavissa.

Carven pääpaino on selvästi moninpelissä. Samalla koneella jaetun ruudun moninpeli onnistuu neljän pelaajan kesken, mutta Livessä kimppakivaan voi ottaa osaa kaikkiaan kahdeksan pelaajaa. Peli on suunniteltu selvästi Liveä varten, sillä vain verkossa pelaajat voivat pelata yhteiseen pussiin samassa joukkueessa. Yksinpelissä tekoälyn ohjaama joukkuetoveri antaa kyllä ajon aikana ohjeita ja väliaikatietoja, mutta saattaa samanaikaisesti taistella pelaajan kanssa kisan voitosta.

Carve ei jaksa yksinpelinä innostaa satunnaista pelituokiota enempää. Ulkonäkö on kunnossa ja vauhtiakin piisaa, mutta pelaaminen muuttuu hetkessä umpitylsäksi. Peliin olisi tuonut rutkasti lisäväriä mahdollisuus hidastaa kilpakumppanien vauhtia muutenkin kuin vain peittämällä ajolinjoja. Kisailu saisi aivan uuden luonteen, kun kaverin voisi pudottaa skootterin kyydistä parilla napakalla potkulla. Lisää lihaa luiden ympärille kaipaisi myös yksinpelin köykäinen turnaus, joka kolmella vaikeustasollakin on hetken hupia.

Moninpeli pelastaa Carven nipin napin vajoamasta uppeluksiin. Kynnys on valmiiksi melko matala, joten aloittelijat pysyvät kohtalaisesti kokeneempien kelkassa. Pelistä saattaisi olla tylsien bileiden hetkelliseksi piristysruiskeeksi, sen verran kevyestä hötöstä on kyse.