Aavikkosodan ja puolivillaisen Vietnam -ilottelun jälkeen Conflict -sarja vie mystisen neo-natsi-huume -kartellin kimppuun. Kohde on siis sopivan epämääräinen mutta myös riittävän globaali, joten maisemat vaihtuvat tehtävien välillä. Putkijuoksua viidakon ja metsän hämärissä on edellisosaan verrattuna miellyttävän vähän.

Vanhat tutut Desert Storm -veteraanit Bradley, Jones, Foley ja Connors ovat edelleen rätväkässä vedossa vaikka sotilasarvot on mitätöity syystä tai toisesta lähtölukemiin. Tehtävät poukkoilevat ympäri maailmaa kaupungeista kyliin, urbaaneista näkymistä viidakon kätköihin, Etelä-Koreasta Chechnyan hämyyn. Putkijuoksua on yritetty eliminoida vaihtoehtoisilla reiteillä ja oikopoluilla, ja kieltämättä tunnelma edes jonkinlaisesta vapausasteesta on saavutettu. Poikkeuksetta kannattaa silti edetä siihen suuntaan mistä ei ole tullut mutta nyt suuntavaistoton alokas voi jopa eksyä.

Älyn välke

Global Stormin kehittynyttä keinoälyä on suitsutettu peliä markkinoitaessa. Niin omien kamujen kuin vihollistenkin pitäisi kuulemma toimia entistä jouhevammin ja viekkaammin. Totuus on valitettavasti toinen. Viholliset juoksevat luotisateeseen kuin kamikaze -ohjukset eikä omien miesten toimintakaan aina ole järin välkkyä.

Kerrankin siipiveikkoni nousi poterosta ylös tulisateeseen ja kuolla kupsahti. No, ei siinä mitään, herätin hänet ensiapupaketilla henkiin ja käskin näppärän valikon avulla pysyä tästedes poteron pohjalla. Ei mennyt kuin sekunti kun hemmo hortoili taas tulisateeseen ja kuoli. Kun olin herättänyt jästipään kolme kertaa henkiin, päätin jättää kaverin hetkeksi riutumaan henkitoreissaan. Sitten kävin heittämässä kasapanoksen havokkia aiheuttavan panssarivaunun persuuksin ja palasin vasta sen jälkeen ensiaputaitoineni paikalle. Vähäksi käyvien ensiapupakkausten haaskaantuminen ärsyttää, etenkin kun talletusmahdollisuutta voi käyttää rajoitetusti.

Toisen kerran yritin käskyttää Foleyn ampumaan taustatukea viholliselta vallatulla konepistoolilla. Käsky meni perille mutta heti kun olin menossa takavasemmalle, huomasin, että Foley oli lopettanut tulittamisen. Ei muuta kuin takaisin bunkkeriin. Siellähän kaveri oli pannut tupakaksi ja lueskeli kaikessa rauhassa vihollisten jälkeensä jättämiä salaisia asiakirjoja eli kuvallisia lukemistoja. No, jos olisi edes pannut tupakaksi ja lukenut mutta kun seisoi turhanpanttina aivan kuin välirauha olisi juuri kuulutettu. Voihan tuonkin tulkita elämää suuremmaksi älynväläykseksi, sillä onhan sitä niskurointia nähty sotaväessä ennenkin. Pentele, silti.

Eikä vihollistenkaan hoksottimia tai aisteja voi aina kehua. Kerran hiivin talon sisällä ikkunan ääressä kyttäävän vihollisen selän taakse. Aikani kolisteltuani rupesin pökkimään vihulaista selkään mutta vieläkään raukka ei tajunnut henkikultansa olevan edes hiukkasen vaarassa. Tällaiset onnahdukset vesittävät tunnelmaa vaikka käyvät samalla tahattomasta komiikasta.

Se imuttaa silti

Ristiriitaista onkin, että Conflict Global Stormia pelaa alkupettymyksen jälkeen mielellään. Kavereiden käskyttäminen alasvetovalikolla on helppoa, ja kun ei kiinnitä liikaa huomiota epäloogisuuksiin, hommasta alkaa lopulta nauttia. Granaatitkin lennähtävät aina kohteeseensa yhdellä napin painalluksella realismista viis veisaten. Työn alla oleva tehtävä on ihan pakko pelata loppuun saakka vaikka henki menisi, ja meneekin monta kertaa.

Vaihtelua on mukavasti kaupunkisodasta maastotaisteluun, ja näkymät ovat huomattavasti aiempaa kauniimpia vaikka edelleen yleisvaikutelma jää hitusen rujoksi. Erilaisilla ajokeilla pääsee myös ajamaan, vaikkakin aivan liian harvoin. Joskus sormi menee ihan oikeasti suuhun kun valittu strategia aiheuttaa koko lössin äkkikuoleman kerta toisensa jälkeen. Lopulta etenemisreitti kuitenkin löytyy, ja oivallus tuottaa kohtuullista tyydytystä.

Uutta on yhteistyöhön viekoitteleva nettinelinpeli. Sotapelejä vakavasti harrastaville Global Stormin lennokkuudet eivät ehkä maistu mutta satunnaissotijoille nettipeli voisi olla vallan veikeää puuhaa. Valitettavasti testilevykkeellä nettipelin testaaminen ei ollut mahdollista. Ruudun voi jakaa tietenkin neljään osaan edeltäjistä tuttuun tapaan.

Conflict Global Storm ei ansaitse huippupisteitä mutta on ihan kelpo jatko vanhalle kehnolle pelisarjalle. Uutta ja mullistavaa siinä ei ole eikä keinoäly välky sen kirkkaammin kuin ennenkään. Onkin oikeastaan aika erikoista, että näitä jatko-osia markkinoidaan poikkeuksetta kohentuneella keinoälyllä, jolloin niiden heikkoon kohtaan tulee kiinnitettyä aivan liiaksi huomiota. Minä kyllä ammun tyhmää tykinruokaa ihan mielelläni, ja paljon, jos saan pyytää...