Crayon Physics Deluxe on puzzlepeli, jossa maailmaa ohjataan väriliiduilla. Nerokas idea, mutta syntyykö siitä tämän vuoden World of Goo?
Pelinkehityskustannusten noustessa järkyttävästi pienet, mutta hienon idean ympärille rakennetut indiepelit ovat ilahduttavasti kasvava luonnonvara. Kotimainen,
Petri Purhon
Crayon Physics Deluxe on juuri tällainen: se lainaa parhailta ja keksii oman kikan.
Jutun juju on väriliiduissa. Kentät ovat naivistisesti paperille tuherrettuja kyhäelmiä, joissa punainen pallo pitää ohjata odottavan tähden luo kynällä piirtämällä. Heti tulee mieleen legendaarinen Incredible Machine -sarja, mutta hienolla uudella jipolla höystettynä.
Väritys on kivaa!
Hiirellä piirretyt viivat ja pallot muuttuvat ruudulla esineiksi, joilla on oikea fysiikka. Ongelmat ratkaistaan piirtämällä erilaisia vipuvarsia ja iskureita, joilla orpo punainen pallo potkitaan ja vedetään kohti kotia. Esineillä on paino ja liike-energia, joten yksi liiankin helppo tapa ratkaista asiat on piirtää sopiva tukipiste ja siihen vetopyörä, jonka yli heitetään köysi. Sitten köyden toiseen päähän kytketään pallo ja toiseen kasataan riittävästi painoa, jotta pallo nousee haluttuun paikkaan.
Fysiikka on riittävän realistista ja väritystekniikka on lapsellisella tavalla hauskaa. Hiirellä piirtäminen vaatii pientä harjoittelua, mutta piirtolevyn omistajat voivat vihdoinkin myös pelata taidetyökalullaan. Kynäohjauksella väriliiduilla töhertäminen on erittäin intuitiivista ja hauskaa puuhaa.
Wacomilla ruudulle piirtäminen on niin nopeaa ja tarkkaa, että siitä on jo melkein haittaa. Tämä siksi, että Crayon Physicsin vaikeustasoa ei edes hiirellä pelattuna voi haukkua haastavaksi, mikä on pelin ratkaiseva ongelma. Kenttiä on yhteensä hiukan yli 70 kappaletta, mutta sain silti kulutettua koko pelin läpäisyyn vain vajaat puolitoista tuntia. Suurin osa kentistä ratkeaa noin 15 sekunnissa, mikä on puzzlepelille jo aivan liian helppoa ja nopeaa. Vain paria tasoa joutuu miettimään pidempään, muuten ratkaisevaa vipuvartta voi alkaa piirtää jo ennen kuin kenttä on kunnolla edes latautunut. Pahimmillaan selkeästi monimutkaiselle ratkaisulle pedatun kentän ratkaisee yhdellä viivalla.
Liika helppous on masentavaa, sillä Crayon Physicsin perusidea on harmaita aivosoluja kutkuttavan hieno. Nyt tekninen toteutus on kohdallaan, mutta tasosuunnittelu ei yllä samalle tasolle. Tekijän omissa YouTube-videoissa Petri ratkaisee yksinkertaisia ongelmia tahallisen monimutkaisilla ratkaisuilla. Se olisi hyvä idea, jos siitä palkittaisiin.
Viivoja paperilla
Turhan suoraviivaisen tasosuunnittelun lisäksi Crayon Physicsista puuttuu se toinen lopullisen hekuman aiheuttaja: hieno tunnelma. World of Goossa grafiikka ja mahtava musiikki luovat hämmentävän surullisen fiiliksen, mutta Crayonissa moiseen ei ylletä. Musiikki on kohtalaisen hyvää, mutta siinä on liian vähän vaihtelua. Graafinen tyyli taas on tietoisesti valittu, mutta sen kanssa ei ole oikein osattu päättää, pitäisikö homma viedä äärimmilleen päiväkotimaiseksi töherrykseksi vai tarkoituksellisesti naivistisemmaksi liituväritykseksi. Lopputulos ei ole kumpaakaan, mikä tuntuu pitemmän päälle tylsältä, samat vaaleat taustat kenttä kentän jälkeen.
En ole varma, voiko pelin sinänsä nerokkaalla tekniikalla edes luoda kovin haastavia kenttiä. Tätä sentään voi jokainen itse kokeilla pakettiin kuuluvalla tasoeditorilla, joka toimii ihailtavan hienosti. Paperille vain piirretään muotoja ja luomustaan voi testipelata lennossa koska tahansa. Homma on niin simppeliä, että omia kenttiä syntyy alta aikayksikön. Vaan meneekö niiden läpäisemiseen luomista enemmän aikaa?
Crayon Physics Deluxe on hatunnoston arvoinen yritys tehdä jotain aidosti erilaista ja jännittävää. Lopputulos ei vain valitettavasti tällä kertaa kohoa lähtökohtien tasolle. Puzzlepelissä pitää olla myös nopeat hoksottimet, ei vain nopea kynäkäsi. Toisaalta pelaaminen oli hillittömän hauskaa, mikä on arvo sinänsä.
80
