Voiko Might & Magicin roolipelaamisen yhdistää veret seisauttavaan toimintaan? Crusaders of Might & Magic väittää että kyllä voi. Tervetuloa hautakammioita raidaamaan.
Crusaders on ilmestynyt jo keväällä, mutta ei ikä peliä pilaa. Siihen vaaditaan 3DO, joka ryssii täysin New World Computingilta saamansa lisenssin. (3DO osti taannoin koko New Worldin. tl) Jos pelin nimessä sitä ei lukisi, ei Crusaderia tunnistaisi Might & Magiciksi. Juoni ei mitenkään liity pelisarjan yleisjuoneen eikä maailmassa ole mitään tunnistettavaa. Melko typerä veto, sillä vähällä vaivalla lisätty vahva M&M-teema olisi huomattavasti mielenkiintoisempi meille faneille.
Todella yllättävästi pelissä on taas koko maailman kohtalo, kun kuolleidenmanaaja Necrosin resuinen zombiesakki häkkänslässää tietään läpi vehreiden niittyjen ja idyllisten kaupunkien. Onneksi eräs nuori mies on niin kova jätkä, että voi yksinään hoitaa koko homman. Hänen nimensä on Drake, erään elämän sankari.
On käytävä metsässä
Käytännössä maailman pelastaminen pahalta vaatii tietysti paljon edestakaisin juoksemista pitkissä käytävissä mätkinnänsuoritusväline kädessä. Oli kyseessä sitten metsä, kaupunki, linna, jäätikkö tai mikä maisema tahansa, pelialue on silti käytävä, ja vieläpä mauttoman kokoinen sellainen. Alueilla on sentään omat tekstuurit, joten paikan vaihtuessa näyttää tunnelikin hetken tuoreelta.
Crusaders tarjoaa pelkkää peruskömpelöä taistelua joka kulman takana, välillä pitää tietysti myös pomppia millin tarkasti yli ikuisuuden syvien kuilujen, sekä ratkaista tässä on vipu, tuossa on suljettu ovi -tason puzzleja.
Aina silloin tällöin Drake saa hae esine -tehtävän, joita suorittaessa saatetaan juosta pitkin pitkiä tunnelimaisia luolia ja tapetaan kaikki eteen tuleva, tai mahdollisesti juostaan pitkin pitkiä tunnelimaisia aroja tappaen kaikki eteen tuleva.
Harvoissa asutuskeskuksissa on mitään mielenkiintoista. Nämä pitkät tunnelimaiset niityt, joilla maajussien talot sijaitsevat, ovat vielä tylsempiä kuin muut osat pelistä, niissä kun ei ole edes monstereita joita mättää nassuun. Mitään dialogiakaan ei varsinaisesti ole, ja vastaan tulevilla NPC:llä on yleensä vain yksi lause sanottavanaan, mutta sitä toistetaankin vaikka maailman tappiin saakka. Kauppoja löytyy koko pelistä vain muutama, ja niissäkin on myynnissä toisiinsa nähden suurinpiirtein samat asiat.
Oikein huutavana perusmokana kaupasta saa vain yhden parannuspullon kerrallaan, ja kun haluaa ostaa monta pitää ensin käydä kaupassa ostamassa ensimmäisen, juosta ulos, juosta takaisin sisään ja ostaa toisen. Ad infinitum.
Monotonista mättöä
Kun niitä taisteluita ei kerran voi välttää, olisi niiden syytä olla edes mielekkäitä, mutta kun ei niin ei. Toisesta hiirennapista Drake hakkaa, toisesta pistää kilven eteen, ja siinä se. Ainoa erikoisempi toiminta, jota muuten kaipaisi moneen muuhun fantsupeliin on shield-rush, eli kilpi eteen ja tönimään. Sekin on tosin toteutettu hieman vaisuna, ja tuntuu enemmänkin pikku rakkaudentuuppaisulta.
Tietysti Drake osaa myös taikoa niitä muista peleistä tuttuja perinnetaikoja, kuten tulipalloja ja pyhää vihaa. Graafiset efektit ovat kivoja ja samplet hyviä, mutta mätkiminen vie silti voiton pulmanpoistokeinona.
Vaikka Drake nousee tasoa kuin heinää niittäisi (kieltämättä hienon Matrix-tyylisen kuvanhidastusefektin sekä fanfaarin saattelemana), ei kehityksestä tunnu olevan mitään hyötyä lisääntyneiden osumapisteiden lisäksi. Taitoja ei ole, lyönnit eivät parane ja loitsujakin oppii vain löytämällä kääröjä ja kirjoja lojumasta pitkin maastoa. Tämä taas vaatii pitkäveteistä joka nurkan kahteen kertaan tutkimista.
Karamellia katseelle
Tomb Raider -tyyliin maailmaa tarkastellaan hahmon takaa yläviistosta. Tosin kun Raiderissa kontrolli on suoraan näppikseltä Laraan ja kamera huitoo omia menojaan, Crusaderissa ohjataan Quake-tyyliin molempia. Muuten hyvä, mutta jos ahtaassa paikassa kääntää kameraa tiukasti ja Drake ottaa pari käännösaskelta, on tulos yleensä sitä kuiluun tiputtavaa sorttia.
Grafiikka on Crusaderin parasta antia. Kaikki yksityiskohdat päällä peli näyttää paikoitellen jopa todella hienolta, mutta silloin se on myös epäpelattavan raskas. Kun dynaamisen valaistuksen, arkkitehtuurivarjot, tarkat tekstuurit sekä olentojen ja esineiden varjot ottaa pois päältä, jäljelle jää silkkaa rumuutta, mutta ainakin se pyörii hyvin jopa softamoodissa. Minimikokoonpanolla en kyllä usko Crusaderin olevan pelattava.
Grafiikan pieni hienosäätö olisi kyllä ollut paikallaan, sillä M&M 68:sta tuttuun tyyliin siellä täällä pitkin maastoa on veitsellä vedettyjä viivoja, missä yksi maatyyppi loppuu ja toinen alkaa. Seinäkoristeet luolissa sun muissa tuntuvat olevan elementtirakennettuja, niin pahasti niistä saumat hyppivät silmille.
Tietysti näin keskinkertaisessa pelissä on myös pahimmat clipping-ongelmat mitä olen koskaan nähnyt: usein hirviöistä ei näy mitään muuta kuin kädet kun loppu ruumis on liukunut pelialueen ulkopuolelle.
Äänet ovat pääosin kierrätettyä M&M-kamaa. Kävelyt, lyönnit, kilahdukset ja muut eivät häiritse: ovathan ne tuttuja jo vuodelta -97. Loitsuissa on sitten jo ihan kelvollisiakin sampleja. Ai niin, ja ne toimiston väestä otetut ääninäyttelijät tietysti imevät takapuolta.
Crusaders of Might & Magic ei varsinaisesti ole huono peli, mutta ei ole millään tavalla hyväkään, vaan samaa tylsää keskinkertaisuutta alusta loppuun ilman vaihtelua. Tomb Raider oli tätä jo vuonna yks ja naks, eikä tämmöinen silloinkaan jaksanut innostaa.
65
