Core Designin seikkailupeli on jo kolmas lyhyen ajan sisällä Brittein saarilta suunnattu isku amerikkalaisten seikkailupelivyöhykkeelle. Edelliset, Hook ja Lure of the Temptress, sortuivat helppouteen ja pieneen pelialueeseen, mutta Cursessa ei ole huolta ainakaan jälkimmäisestä: pelialue koostuu yli 200 ruudusta.
Ihan kauhian ilkeä velhotar kaukana toisessa ulottuvuudessa halajaa ikuista nuoruutta. Sen takaavaan ihmeloitsuun tarvitaan muiden helposti saatavien ainesten lisäksi ihmislapsi, poika-sellainen. Valitettavasti ihmiset asuvat toisessa ulottuvuudessa ja portin avaamiseen sinne tarvitaan valtavasti maagista voimaa. Velhottarellemme tämä ei ole ongelma (ilkeä kun on), vaan hän käyttää säälimättä hyväkseen maailmansa muita velhoja ja lopulta onnistuu avaamaan yhteyden maapallolle. Kaikkeen naiset ryhtyvätkin ulkonäkönsä vuoksi!
Niinpä eräänä kauniina päivänä Brad-poika pelaa hylätyllä pellolla baseballia pikkusiskonsa kanssa, ja kuinka ollakaan, velhotar seuraa juuri silloin maan kuulumisia, eikä aikaakaan kun Brad päätyy roikkumaan kahleista velhottaren linnan vankityrmään.
Sanaton seikkailu
Hassua kyllä, jotkut stereotypiat pitävät aina paikkansa. Englantilaiset nimittäin eivät ole kovin kekseliäitä juonenkehittelyssä eikä taustatarinalla ole muuta merkitystä kuin selittää, miten Brad on tilanteeseen joutunut. Päämääränä on yksinkertaisesti päästä takaisin maahan, mutta miten Brad tietää missä hän on, mitä tehdä ja minne mennä?
Tavallisesti seikkailupelihahmoilla on alussa edes jotakin tietoa, mutta nyt ollaankin astetta pidemmällä: pelaajakaan ei tiedä mitä tehdä ja miksi, sillä Core Design on murtanut kielirajat _ kirjaimellisesti. Curse of Enchantia ei nimittäin sisällä lainkaan tekstiä, ei hahmojen välisiä vuoropuheluita, kysymyksiä, rupattelua, vihjeitä, EI MITÄÄN! Kaikki on korvattu kuviin pohjautuvalla käyttöliittymällä, joten kerrankin kielitaitoa ei tarvita.
Jotta moinen temppu onnistuisi, pitää muun osan seikkailusta ylittää kaikki amerikkalaisten saavutukset seikkailupelipioneereina. Mutta eihän se voi onnistua, eihän?
Tårta på tårta
Ulkoisesti Curse näyttää perinteiseltä seikkailupeliltä. Pelialue on milloin yksittäisiä ruutuja, milloin vieriviä maisemia. Bradia opastetaan vasemmalla hiirenkorvalla tai vaihtoehtoisesti ilotikulla tai näppiksellä. Sitten seuraakin jännittävä vaihe: oikean hiirennapin painalluksella ilmestyvä toimintavalikko.
Ensimmäinen painallus näyttää kymmenen ikonin rivin: inventaario, ota, käytä, katsele, puhu, taistele, hyppää, lataa/tallenna, äänien säätö ja peli-info.
Katso-toiminnalle ei sinänsä ole käyttöä, sillä mielenkiintoiset kohteet esitetään vain lähikuvina. Esimerkiksi kun Brad katsoo ovea, valikkoon ilmestyy lukon kuva. Kannettavista esineistäkään ei saa mitään tietoa, sillä nekin ovat vain kuvia, eivätkä aina niin itsestään selviä.
Brad osaa sanoa vain kaksi asiaa: tervehtiä ja huutaa apua. Kun hän moikkaa jotakin pelimaailman otusta, nämä joko eivät reagoi tai antavat puhekuplassa kuvallisen vihjeen tarpeistaan: jos eskimo "sanoo" kala = onkivapa, antaa hän Bradille onkensa, mikäli nuorukainen antaa eskimolle kalan. Avunhuuto on sentään tarpeen useaan otteeseen.
Käytä-valikon alta paljastuu kahdeksan lisätoimintoa: avaa lukko, syötä esine, työnnä/vedä, syö, pue, heitä, anna ja liitä/yhdistä. Tästä ongelmat alkavatkin. Toimintoja on paljon, mutta yksinkertainen ja kaiken kattava käytä esinettä puuttuu. Tämän vuoksi voidakseen esimerkiksi painaa kaukosäätimen nappia, täytyy kaukosäädintä "työntää". Tai aseen laittamiseksi pistoolikoteloon käy vain syötä esine -toiminto. Eikös liitä/yhdistä -komento ajaisi saman asian? Toiminto ei välttämättä käykään sillä ikonilla, jolla sen loogisesti luulisi toimivan. Lisäesimerkkinä vaikka se, että harjalla ei voi katkaista jääpuikkoa muuten kuin "taistelemalla".
Purukumin arvoitus
Käyttäjäliittymän ihmeellisyys ja vihjeiden täydellinen puuttuminen tekevät suurimmasta osasta pelin ongelmista pelkkään kokeiluun perustuvia, eivätkä ne aina ole loogisiakaan, mistä kertookin seuraava esimerkimme.
Kapealla vuorenseinämällä vastaan tulee kuilu, jonka yli ei voi hypätä, eivätkä mukana olevat esineet tunnu helpottavan tilannetta yhtään. Eräässä kohdassa Bradin päähän putoaa jatkuvasti kiviä: yksi varmaan pitäisi saada ongelman ratkaisemiseksi. Mutta Brad onkin kykenemätön koppaamaan kiveä! Usean kokeilun jälkeen yhdistelmä "pue purukumi" tuo tuloksen. Brad hieroo purkan päähänsä, johon putoava kivi jämähtää.
Jatko on helppoa. Kivi heitetään suureen kivipaateen, joka putoaa sillaksi. Mutta miten ihmeessä voi keksiä, että täytyy hieroa purukumia päähän saadakseen kiven?!? Sama kaava toistuu jatkuvasti eri ongelmissa ja edelleen vihjeiden puuttumisen vuoksi aina ei ole hajuakaan, minkä tähden joitakin asioita täytyy ylipäätänsä tehdä.
Ulkoinen koreus ei aina riitä
On Cursessa toki hyvääkin. Akvarellimaalaukset on skannattu Amigan ruudulle tasokkaiksi grafiikkakuviksi luomaan mukavan peliympäristön ja lopputulosta on vielä paranneltu jälkikäsittelyllä.
Hahmot ovat sarjakuvamaisia ja animoitu mallikkaasti. Tekstin puutteen vuoksi huumori perustuu animaatioon ja siinä onnistutaankin useammin kuin kerran. Musiikkia ei pelin aikana soi, sen korvaavat runsaat ääniefektit.
Ohjemointiteknisesti Curse on parempi kuin jenkkipelit. Vaikka se onkin seitsemällä levykkeellä, latailu on pidetty mahdollisimman vähäisenä, sillä muistissa on kerralla suuri pala pelialuetta. Seikkailu etenee vaiheittain, joissa on selvitettävä tietyt asiat ennen kuin pääsee etenemään. Näin ollen tarina pysyy suhteellisen hyvin kasassa, eikä hajoa sekavaksi vyyhdiksi, mutta toisaalta siinä ei ole valinnanvapautta.
Kunnon käyttäjäliittymällä ja tekstillä Curse olisi voinutkin olla vakavasti otettava kilpailija amerikkalaispeleille, mutta tällaisenaan se jää kauas tavoitteestaan.
76
