Yksi vuoden 2005 parhaista toimintapeleistä palaa erikoispainoksena, jossa on enemmän ekstroja ja vähemmän vaikeustasoa.
Kun arvostelun yhteydessä mainitaan sanat "erittäin" ja "vaikea", menen välittömästi puolustuskannalle. Minulla on siihen oikeus, koska kerran pienenä poikana, kauan, kauan sitten, pyysin uutta peliä ja sain Nebuluksen. En pureudu syvemmälle muistoon edes terapeutilla, mutta voin paljastaa, että vähemmästäkin saa traumoja.
Devil May Cry 3 (Pelit 5/05 89 pistettä), oli yksi vuoden 2005 toimintatimanteista, mutta skitsofreeninen vaikeustaso teki siitä hankalasti lähestyttävän. Monet, mukaanlukien minä, olivat lisäksi keväästä alkaen toimintapilvessä samaa kohderyhmää kosiskelevasta God of Warista (Pelit 6/05, 93), joten Devil oli turhan helppo sivuuttaa.
Onneksi elämme ohjaajan versioiden kulta-aikaa, ja voimme nauttia uudelleenjulkaisuista kera tukevien ekstrojen. Devil May Cry 3:n spesiaalipainoksella on kaksi olemassaolon oikeutusta: paha poika Vergilillä voi pelata ja vaikeustaso on uudelleenajateltu lähemmäs peruspelaajaa eikä pakkomielteiselle himopelaajalle.
Minun mittapuuni mukaan Devil May Cry on edelleen vaikea. Perusdemoneita vastaan mättö tuntuu hyvältä, ja taustanauhan kova rokki luo sopivan aggressiivista tunnelmaa. Pomot sen sijaan ovat sarjaa yritys-erehdys, ja jo ensimmäiset kelpaisivat keskivertopelin loppuvihollisiksi.
Alkuperäisessä näkemyksessä kuolema vei rutkasti taaksepäin, ellei käyttänyt elämää kalliimpia tallennuskristalleja, erikoispainoksessa on vaihtoehtona sallivampi moodi. Hyvä niin, koska samojen polkujen tallaaminen ei pidemmän päälle innosta. Devil May Cry on peli, joka palkitsee vasta kun maanisen napinhakkaamisen alta vähitellen paljastuvan hienosyisemmän systeemin jaksaa opetella. Sormet tulevat kipeäksi joka tapauksessa.
Vergil-moodi on enemmän henkselien paukuttelua kuin todellista lisäarvoa. Arkkivihollisella ei ole omia tehtäviä, vaikka räätälöity alkuanimaatio niin antaa olettaa, vaan paha poika ikään kuin taistelee klooniaan vastaan siitä, kumpi maailman oikein saakaan tuhota. Vergil on voimakkaampi kuin Dante ja hänen liikevalikoimansa on erilainen (ja suppeampi), mutta sisältö on kummallekin sama.
Muista bonuksista mainittakoon 10 000 tason survival-tila, höpöhöpögalleria ja uusi pomovihollinen. Niillä ja puolikkaalla pelihahmolla ei pötki pitkälle, joten vaikeustaso on se, millä Special Edition ratsastaa, kun vaaka kaiken päätyttyä punnitaan. Jos matot ovat originaalin jäljeltä läpipurtuja tai Kratos varasti vuosi sitten huomion, tilaisuutesi on viimein koittanut. Veteraanien ei pelkkien ekstrojen vuoksi kannata vaivautua.
86
