Enää hetken kukun, yhden vuoron teen, sitten nukun. Oho, nysse kello jo sois! Täytyy jäärä töistä pois ja demoneita piestä, sillä muuten Uther on mennyttä miestä.
Kylillä joutuväen on tapana verrata Disciplesiä Heroes of Might & Magiciin, mikä on sinänsä ymmärrettävää. Suku on peleillä sama: sankarivetoinen vuoropohjainen fantasiastrategia, jossa kerätään resursseja, kehitetään kaupunkeja ja tutkitaan loitsuja. Armeijat, johtajanaan Sankari, tutkivat maaseutua, mätkivät hirviöitä ja valtaavat lisää kaupunkeja.
Matkia saa jos parantaa, ja Disciples näyttää miten HOMMa hoidetaan. Sen parhaita piirteitä ovat mikrosnysväyksen vähyys ja pelaamisen sujuvuus. Ja tietenkin huumeeksi luokiteltava vuoropohjaisuus.
Ensimmäinen Disciples, Sacred Lands, tunnetaan parhaana pelinä, jota kukaan ei pelannut. Kakkosessa se ei ainakaan jää tekniikasta kiinni: sen tuotantoarvot ovat fantastiset. Mahdin & Magian Sankarit saavat todella pistää pikselit paikoilleen jos meinaavat pärjätä.
Pelattavaa riittää. Neverdaarin kansoille eli ihmisille, epäkuolleille, demoneille ja kääpiöille on kaikille oma kampanja, seitsemän piiitkää ja haastavaa tehtävää per puoli. Itse asiassa yksi kampanja, jossa pelattava rotu per tehtävä olisi vaihtunut, olisi toiminut paremmin. Kun on pelannut puolijumalilla, uuden kampanjan alku moposankareilla jotenkin tökkii.
Juoni alkaa kymmenen vuotta Sacred Landsin sotien jälkeen. Erilaiset valtataistelut keskittyvät ennustusten povaamaan Valittuun, joka merkitsee eri asioita eri roduille. Yllättävästi juoni toimii ja iso kiitos siitä kuuluu kesken tehtävän laukeaville skriptatuille tapahtumille. Lisäpiste siitä, että ihmisten sankari, nuori kruununprinssi Uther, on epämiellyttävä pikku perkele.
Kultaa ja kunniaa, niitä aina tarvitaan
Melkein kaikki nysvääminen on keskitetty yhteen paikkaan: pääkaupunkiin. Pääkaupungissa rakennetut parannukset heijastuvat kaikkialle. Jotta yksikkö kokemuksen karttuessa pystyy päivittymään paremmaksi, sille täytyy rakentaa päivityspytinki. Joillekin yksiköille on kaksi mahdollista etenemisreittiä, ja vain toisen voi valita. Tehdäkö parantajia, jotka puoskaroivat paljon yhtä onnetonta vai vähän kaikkia? Parhaimmillaan yksikölle voi olla viisi päivitystä plus vaihtoehdot.
Vallattuja kaupunkeja ei tarvitse sen kummemmin kehittää, poikkeuksena mahdollisuus kasvattaa kokoa. Mitä isompi kaupunki, sen enemmän siihen mahtuu puolustajia ja sen nopeammin siellä paranee. Pääkaupungin rushaaminen ei ole taktisesti järkevää. Niitä suojelee oma superprötö, luokkaa "tapan yhdellä iskulla koko kauan ja hartaudella kasvatetun armeijan".
Kaupunkien ympärillä maasto muuttuu sen omistajan väreihin ja maanpiiri kasvaa joka vuoro, kunnes törmää luonnollisiin esteisiin tai naapurin maahan. Resurssit, jotka ovat omalla maalla, luovuttavat hedelmänsä omistajalleen. Eipä silti, että resursseja olisi vaivaksi asti. Kulta on vastaus kaikkeen muuhun paitsi taikuuteen. Taikuus vaatii manaa, jota saa neljästä eri manalähteestä. On kuolon, elämän, riimun ja tulen magiaa, ja loitsut käyttävät näitä vieläpä sekaisin.
Vain pääkaupungissa voi tutkia uusia loitsuja. Jo pelkkä tutkimustyö syö paljon kallista, hitaasti tihkuvaa manaa. Loitsut ovat Disciplesissä yhtä tärkeitä ja käytettyjä kuin vasara raksalla, joten tulee tarkkaan harkittua mitä tekee ja koska. Joka rodulla on omat loitsunsa, ja vastustajan loitsut voi lisätä repertuaariinsa vain, jos tämä myy niitä tai jos niitä löytyy lähimmästä ylihintaisesta Taikamarketista.
Hurmerinnat
Taistelu, tuo hurmeisten terien, huutavien miesten ja raatelevien demonien ylväs koitos, on Disciplesissä virtaviivaista kuin evättömät sardiinit öljyssä. Mutta kymmenien tuhansien örkkien pinoja hinaavat Might & Magicin sankarit tarttuisivat hajusuolapurnukkaan nähdessään Disciplesin armeijat. Kauhistus, taisteluun tarkoitettu perussankari aloittaa vetämällä mukanaan KOLMEA yksikköä, ja ehdottomassa maksimissaan, sitten joskus kun kokemusta riittää, viittä!
Sankareita on viittä eri mallia, rodusta riippuen eri spekseillä. Varsinaiseen taisteluun käytetään malleja velho, samooja ja soturi. Näistä malleista myös pelaaja valitsee alter egonsa.
Varkaat muun muassa myrkyttävät, vakoilevat ja eliminoivat heikompia sankareita kaksintaistelussa. Yksi sankarityyppi pystyy ottamaan omaan käyttöön kaukaisia tai naapurin maalla sijaitsevia kultakaivoksia ja manaesiintymiä tiputtamalla sen viereen sauvan. Taisteluun yksikkö ei sovi, koska se pystyy raahaamaan mukanaan vain yhtä yksikköä.
Taistelu näyttää ja tuntuu ensinäkemältä liiankin yksinkertaiselta. Taistelijat ovat kahdessa rivissä, heikot rääpät tietysti takarivissä eturivin tankkien leveän selän ja osumapisteylivoiman suojissa. Se ken lyö, määräytyy yksikön nopeuden mukaan. Jokaisella yksiköllä on vain yksi hyökkäystapa, ja yksiköstä riippuen se voi kurmottaa viereistä yksikköä (niin kuin miekkamiehet), mitä tahansa (käsi ylös, jousipyssykät) tai kaikkia (maagien loitsima tulisade taivaalta). Taistelun aikana vain taikayksiköt paiskivat nimikkoloitsujaan.
Kuten Heroesissa, sankari voi käyttää erilaisia taikaesineitä. Disciplesissä nämä on jaettu moneen luokkaan, ja sankari voi vasta kokemuksen myötä oppia niitä käyttämään. Esimerkiksi jokin miekka voi lisätä 25 prosenttia sankarin tekemää vauriota, viiri voi vähentää koko porukan vahinkoa. Jokainen Sankari voi, jos omistaa, ottaa taisteluun mukaan kaksi esinettä (taikajuomia ja vastaavia) taistelun aikana käytettäväksi.
Ja systeemi toimii paremmin kun ikinä uskoisi: Taktiikkaa on vähintään saman verran kuin HOMMeissa. Taistelusta en pahaa sanaa keksi.
Formatoi vihollinen
Joka rodulla on oma loitsuvalikoimansa, joka painottuu johonkin ominaisuuteen. Ihmisillä esimerkiksi on parannusloitsuja ja kääpiöillä loitsuja, jotka nopeuttavat liikkumista maastossa. Erilaiset suojat, parannusloitsut, dopingit ja muut kikkaloitsut ovat välillä avain tappion ja voiton välillä, mutta eniten käytettyjä ovat suoratuholoitsut tai kertakäyttöhirviöiden manausloitsut.
Varsinainen taktikointi nimittäin käydään ennen taistelua. Raaka vihollinen voi olla kova pala purtavaksi, joten se pitää marinoida ensin vaikka Jumalan vihalla, joka mukavasti tiputtaa 50 pojoa joka hirviöltä. Sankareiden koulutuskin vaatii loitsujen käyttöä. Maastoon on ripoteltu hirviöryhmiä maaliksi, mutta löysät pikkuhirviöt loppuvat nopeasti. Niinpä isot hirviöt täytyy loitsia henkihieveriin, jotta noviisisankarit saavat ne tapettua.
Mana on kuin rahaa: sitä ei ole koskaan tarpeeksi eikä varsinkaan silloin kun sitä oikeasti tarvitsee. Oikea manatalous on A ja O, sillä oikea loitsu oikeaan aikaan voi ratkaista skenaarion. Kun vastustajan hypersankari on iskuetäisyyden päässä omasta, huolella kasvatetusta pääsankarista, tulee lämmin tunne kun manapankissa on varaa paiskia pahista hyvällä valikoimalla tuholoitsuja. Joka vuoro voi jokaisen tuntemansa loitsun heittää kerran jos manaa riittää. Velhopelaaja voi heittää loitsut kaksi kertaa.
Taikuus on puolet Disciplesiä, eikä sen(kään) toteutusta voi moittia.
Kaunis kuin keiju pienenä
Käyttöliittymä on toimivan suoraviivainen eikä tule pelaamisen tielle. Alkuperäinen Disciples näytti ja kuulosti siltä, että grafiikasta ja äänestä olisi vastannut kaksi kundia, joista toinen osasi ja toinen oli johtajan poika ilman kesätöitä.
Disciples II:ssa toteutukseen on panostettu kuin Arnhemin siltoihin vuonna 1944. Maastokartta on perusnättiä piperrystä, jossa ei ole muuta vikaa kuin että armeijat hukkuvat siihen. Onneksi shiftin painalluksella armeijat merkataan lipuilla. Loitsuefektit ovat isoja ja hienoja. Jo pelkkä pikkuprötön manaaminen kartalle aiheuttaa valonshow'n, josta Ekku Peltomäki laskuttaisi paljon.
Taistelut ovat näyttäviä, parhaimmillaan kuin maalauksia. Miehekkään kokoiset hirviöt mättävät toisiaan todella nättien efektien säestyksellä. Valittaa ei viitsi kuin geneerisistä kuolinanimaatioista, joissa megahirviötkin muuttuvat pikku luukasaksi. Äänet ja musiikki ovat sellaista ok-tasoa, paitsi tehtävien selostaja, joka on koomisen synkkä.
Moninpeliä en kokeillut. Tuntikausien vääntöä vaativa vuoropohjainen fantasiastrategia vaatii käytännössä kaverin kanssa pelaamista, ja vaikea uskoa, että se olisi kovinkaan hauskaa.
Disciples II: Dark Prophecy on loistopeli, jonka pelimekanismin kauneudelle vetää vertoja vain sen upea grafiikka. Heroes 4 saa yrittää tosissaan, jos haluaa takaisin kepeän kivojen fantasiastrategioiden ykköseksi.
90
