Arkkidemoni on kuollut, mutta darkspawnit eivät palanneet maan alle. On aika selvittää miksi.
Dragon Agesta tuskin ehti maali kuivua, kun ulos pukataan virallista lisälevyä. Awakening jatkaa tarinaa suoraan pelin lopusta, kun maata uhkaava vaara on tuhottu ja rauhanajan pitäisi alkaa. Jotain on kuitenkin pielessä, sillä pääkaupungista pakeneva darkspawn-armeija on edelleen vaarallinen. Moisen ei pitäisi olla mahdollista... paitsi jos johdossa on vielä arkkidemoni!
Awakeningissa tapahtumat keskittyvät valtion pohjoisrannikolla sijaitsevaan Amaranthinen kreivikuntaan. Alue oli ennen Howen sukukunnan hallinnassa, mutta petturuuden jälkeen uusi hallitsija antoi sen Gray Wardeneille. Arkkidemonin lahtaamisen jälkeen sankarilla ei ole aikaa lomailuun, sillä viimeiset darkspawnit pitää tuhota ja uudessa maakunnassa riittää hallittavaa.
Peruspelin lopun valinnoista riippumatta Amaranthineen siirrytään joko arpisella veteraanilla tai uudella, Orleisista kotoisin olevalla Warden-komentajalla. Jälkimmäinen aloittaa tasolta 18, vanha hahmo pitää tasonsa tai nousee automaattisesti tasolle 18. Oma harmaa komentajani oli peruspelin jälkeen tasolla 23, joten jatkamisessa on selvät etunsa. Hahmon voi tuoda Awakeningiin myös itsenäisistä fanikampanjoista, jos sellainen jostain syystä kiinnostaa.
Vanhan hahmon mukana siirtyvät myös varusteet, mutta Bioware on käsittämättömästä syystä päättänyt, että vain osa DLC-nettilisien tavaroista seuraa hahmoa. Ainoastaan kaikille maksullisen Return to Ostagarin varusteet toimivat, mikä tarkoittaa, että Warden’s Keepin tyylikäs panssari ja pelin paras kahden käden ase eivät siirry. Ongelma ei olisi niin paha, jos lisäri antaisi varusteiden tilalle heti korvaavan version, mutta eipä anna.
Kunnollista kahden käden miekkaa saa odottaa loppupuolelle asti, joten suurin osa lisäristä kuluu jo kerran hyllytettyjen varusteiden kanssa. Selitykset siirron teknisestä vaikeudesta ovat täyttä valetta, sillä asian korjaava modi ilmestyi peräti päivä lisälevyn jenkkijulkaisun jälkeen. Se auttaa PC-pelaajia, mutta tuskin lohduttaa konsoliropeltajia.
Kalifiksi kalifin paikalle
Fereldenin Warden-komentajana sankari on myös Amaranthinen uusi de facto -linnanherra. Kaikkea aikaa ei voi kuluttaa darkspawnien jahtaamiseen, sillä maa tarvitsee hallitsijaansa. Tämä tuo lisälevyn tapahtumiin mukavasti lisää syvyyttä ja saa hahmon tuntumaan oikealta johtajalta.
Päällikön täytyy huolehtia alamaisistaan ja linnakkeensa turvallisuudesta. Kumpikin osa-alue kaipaisi hiukan lisää lihaa luidensa ympärille, sillä lupaavasti alkavat kohtaukset loppuvat juuri, kun ne alkavat maistua todella hyviltä. Tästä huolimatta erityisesti alamaisten hallitseminen on mielenkiintoista ja päätöksiä joutuu miettimään usein pitkään. Skaala vaihtelee yksittäisen karkurin kohtalon päättämisestä aina siihen, miten maakunnan liian ohuet sotajoukot käytetään tehokkaimmin. Ratkaisut eivät ole vain sanahelinää, vaan niillä on todellisia vaikutuksia, joskus vasta paljon myöhemmin pelissä.
Johtajan raskas taakka näkyy hienosti lähempänä loppua, jossa joudutaan tekemään muutamia kovia päätöksiä. Osalla näistä on yllättäviä vaikutuksia, sopivasti säätämällä lopputaistelussa voi olla melko yksinäistä. Useiden erilaisten päätösmahdollisuuksien takia Awakening kestää kevyesti ainakin yhden uuden läpipeluukerran.
Lopputekstien vieriessä ruudulle lisälevyyn valitun sankarin Dragon Age -ura näyttäisi olevan ohi, sillä peliä ei voi jatkaa samaan tapaan kuin peruspelin päätöksen jälkeen. Tämä ja lopun tekstit antavat aika yksiselitteisesti ymmärtää, että Dragon Ageen ei olisi enää tulossa lisää DLC-nettisisältöä tai muita lisälevyjä ennen kakkososan ilmestymistä. Ainakaan DLC:n pelaaminen peruspelin vanhalla hahmoversiolla ei tuntuisi enää lainkaan samalta, sankari ja tarina kun ovat liikkuneet sen jälkeen jo eteenpäin.
Hauskan linnanherruuden sivussa varsinainen päätarina jää harmittavasti taka-alalle. Suurin ongelma on pääpahisten täydellinen persoonattomuus ja niiden tarkoitusperien epäselvyys. Jos koko juonen suurin mysteeri on darkspawnien uusi kyky puhua ja päättää omista toimistaan, niin kyllä se nyt piru vie pitäisi selittää kunnolla ennen loppua. Isoin moka on älykkäitä vihollisia johtava Arkkitehti, josta ei oikeastaan kerrota yhtään mitään. Homma haiskahtaa pahasti The Calling -kirjan myyntiyritykseltä, sillä Arkkitehti häärii siinä isommassa osassa. Kirjaa lukemattomana olen lisälevyn lopunkin jälkeen edelleen kuutamolla siitä, miksi kuka teki mitäkin. Jos kirja on oleellinen osa tarinan tajuamisessa, niin voin vain sanoa, että pitäkää tunkkinne: pelin pitää toimia itsenäisenä teoksena.
Kuuluisa naama näppäimistöön -taktiikka
Yksi Dragon Agen vahvuuksia on mukavan haastava taistelu, vaikka sitä turhaan helpotettiinkin päivitys päivitykseltä. Awakeningissa rimaa on laskettu edelleen tuntuvasti, joten taktiikkaa ei pahemmin tarvita muulla kuin hankalimmalla nightmare-vaikeustasolla. Pelasin leijonanosan läpipeluusta hardilla vanhasta tottumuksesta, ja vastaan tuli vain pari kohtaa, joissa tarvitsi keskittyä. Jotain kertoo sekin, että yhdellä parantajalla pärjää vallan mainiosti, mikä peruspelin kovemmissa kohtaamisissa on varma resepti turmioon. Itse asiassa monissa perustason hirviölahtajaisissa ei tarvitse parannella lainkaan, sillä omilla riittää osumapisteitä ja vieraat kuolevat ah niin nopeasti.
Tietty ylivoimaisuus kuuluu korkean tason hahmoille, mutta Awakeningissa osa uusista ominaisuuksista helpottaa hommaa hiukan turhan paljon. Soturit pystyvät nyt esimerkiksi tappamaan kaiken ympärillään yhdellä karjahduksella ja jousimiehistä on tullut pelin kovimpia murhakoneita. Uusi, jatkuvasti päällä pidettävä buffi kun vain kolminkertaistaa jousimiehen vahingon ja nostaa kriittisten osumien todennäköisyyden kattoon. Lopussa tiimin varas teki hirvittävän kokoisia krittejä ”vain” noin 65 prosenttia ajasta. Se on jo aika naurettavaa.
Helppous on paikoitellen tylsää, mutta olen silti tyytyväinen, että uusien ryhmäläisten luokkajako ja kavereiden ilmestyminen kyytiin on järkevää. Kaksi maagia, varasta ja soturia täydentävät hyvin minkälaista sankaria tahansa. Lisäksi suunnittelijoiden päätöksiin ei ole pakko tyytyä, sillä kavereiden kyvyt ja ominaisuudet voi säätää halutessaan kokonaan uudelleen.
Vanhaa känniääliö-Oghrenia lukuun ottamatta koko tiimi on uusi, mikä on tavallaan ymmärrettävää, mutta syö silti kokonaisuuden tehoa. Luulisi, että jo Throne of Bhaalista olisi opittu, että lisäri tuntuu paljon henkilökohtaisemmalta ja eeppisemmältä, kun mukana on tuttuja naamoja. Vanhoilla hahmoilla olisi keskinäistä historiaa sen sijaan, että uusille tyypeille yritetään rakentaa ohutta taustaa. Nyt lopputulos on ihan ok, mutta uudet kaverit tuntuvat vain tuttujen emuloiduilta versioilta. Mukana on virnuileva Alistair-korvike, kaikille vihainen Morrigan-korvike ja jalo, mutta hankalasti tajuttava Sten-korvike. Miksei samalla vaivalla voisi käyttää alkuperäisiä hahmoja?
Värit tekevät luolaston
Iso osa lisälevyn kestosta kuluu maanalaisia luolia kolutessa, mutta mukaan on onneksi saatu peruspelin ankeaa Deep Roads -osuutta enemmän vaihtelua. Lisäksi tekijät ovat oppineet virheistään: luolat eivät ole enää vain pelkkää yksiväristä putkea, vaan värejä uskalletaan käyttää aikaisempaa rohkeammin. Esimerkiksi kääpiöiden hylätty kaupunki on näyttävyydessään jotain ihan muuta kuin ennen, mikä lisää tunnelmaa mukavasti. Myös fade-unimaailma on päivitetty entistä komeammaksi.
Awakening on vikoineenkin periaatteessa lisää sitä samaa, vain helpommalla taistelulla. Kokonaisuus kärsii edelleen samasta sieluttomuudesta kuin peruspeli ja loppu on hiukan lässähtävä päätös Fereldenin sankarin uralle, mutta Amaranthinen kohtaloista päättäminen on silti viihdyttävää ajanvietettä. Tekemisestä ei ainakaan ole pulaa, itse sain kulutettua läpipeluuseen runsaat 25 tuntia, mikä on enemmän kuin useimmat kokonaiset pelit kestävät. Nyt täytyy vain sormet ristissä toivoa, että huhut Dragon Age 2:n ilmestymisestä jo vuoden 2011 alussa pitävät paikkansa.
80
