Muinaisen Kiinan kuvittelisi tarjoajan lukuisina sotineen ja dynastiajuonitteluineen lukuisia aiheita peleille. Kuitenkaan aikakausi ei ole houkutellut edes samalla lailla kuin Nipponi tai nyttemmin keskiaika. Eikä Dragon Thronekaan ole mikään muutos.
Peli ajoittuu Kiinan historiassa Han-dynastian kukistumista seuranneeseen valtataisteluun ja etenkin ajanjaksoon, jota kutsutaan Kolmen kuningaskunnan kaudeksi. Tekijöiden mukaan peli perustuu kirjaan Kolmen kuningaskunnan tarinoita, joka lienee tunnetuin kiinalainen kirja Sun Tzun Sodankäynnin taidon ohella. Sen väitetään olevan maailman luetuin kirja Raamatun jälkeen.
Kolme kuningaskuntaa rakentuivat kolmen sotapäällikön ympärille, jotka ovat pelin päähenkilöitä. Pienen pandan serkku Cao Cao johtaa Wein kuningaskuntaa Pohjois-Kiinassa, Liu Bei hallitsee Länsi- Kiinassa olevaa Shun kuningaskuntaa ja Etelä-Kiinassa sijaitsevaa Wun kuningaskuntaa johtaa Sun Quan. Sotapäällikön valitsemalla saa erilaisen kampanjan ja henkilöiden ominaisuudetkin vaihtelevat vaikuttaen hiukan strategiavalintoihin.
Näillä kahdella kappaleella aloitin Three Kingdoms: Fate of the Dragon (Pelit 5/2001, 65 pistettä) pelin arvostelun kaksi vuotta sitten. Nämä kappaleet sopivat täydellisesti myös Dragon Throne-pelin arvostelun alkajaisiksi. Fate of the Dragonin tekijä oli Object Software, joka yllättäen löytyy myös Dragon Thronen tekijän kohdalta. Ainoastaan julkaisija on vaihtunut. Oikeastaan en löydä juuri mitään eroja näiden kahden pelin välillä, joten epäilen Object Softwaren kierrättäneen pelirunkoaan, samalla tavalla minä teen arvostelulleni.
Keisariksi keisarin paikalle
Dragon Throne on puhdas tosiaikanaksuttelu ilman kovin suuria strategisia tavoitteita. Kampanja etenee valmiiksi purkitettujen tehtävien mukaan. Kun edellinen tehtävä on onnistuneesti suoritettu, siirrytään seuraavaan. Joskus edellisellä tehtävällä on vaikutusta seuraavaan, yleensä pelaaja aloittaa tyhjältä pöydältä. Tosin ainakaan minulla ei toiminut kuin yksi kampanja, tiedä sitten olisiko sen läpipelattuaan saanut pelattavaksi muut. Tähän urotekoon kärsivällisyys ei tällaisella pullamössösukupolven edustajalla riittänyt.
Totutusti Dragon Thronessa rakennetaan ja kerätään resursseja, jotka ovat metsistä hakattu puu ja kaivoksista louhittu rauta. Unohtamatta tietenkään vaihtokauppaa kummasti helpottavaa rahaa. Rakennuksista kaupungin mukana saa oikeustalon, työläisten värväykseen tarkoitetun rakennuksen ja kaupunginmuurit.
Resurssien keräämisessä ja rakentamisessa mieleen tulee jossain määrin yksinkertaistettu versio Settlerseistä. Pikku-ukot viljelevät maata, puuhastelevat työpajassa, kasvattavat sikoja, kaatavat puita ja kantavat tuotoksiaan varastoon. Taloudenpidon keskeinen idea onkin huolehtia raaka-aineiden riittävyydestä. Verotuloja saa hallitsemistaan kaupungeista ja ainakaan minun pelisessioissani ei kertaakaan tullut Matti vastaan virtuaalikukkarossa. Tekniikkaakin voi kehittää, mutta eipä siitä suuremmin iloa ole verrattuna vaivaan.
Hurmeen kentillä
Kampanjoiden alussa pelaajalla on useasti jo sotajoukkoja. Skirmish-pelissä aloitetaan tyhjästä ja kun tuotanto on saatu kuntoon on edessä tutustuminen ympäröivään maailmaan. Yleensä ulkomaailma osoittautuu tylsäksi ja pidemmän päälle väkivaltaiseksi, jolloin syntyy tarve väkivaltaongelman ratkaisuun väkivallalla, samalla laillahan päihdeongelma ratkeaa viinan avulla.
Parakeissa työläisistä saa koulutettua sotilaita, sotakoneita saa tehtyä tehtaassa ja talleista tulee hevosia. Dragon Thronen mielenkiintoinen piirre on miten kerrankin hevonen ja ratsu ovat erillisiä olentoja. Maajoukkojen lisäksi on myös laivoja, eikä mitään eurooppalaisia fregatteja, vaan sampaaneita ja dzonkkeja. Oudoin yksikkö ovat ilmavoimat, tai oikeammin leijavoimat, sillä pelintekijöiden mukaan taisteluleijoja käytettiin Kiinassa samaan tapaan kuin kuljetuskoneita.
Tutkimattomia alueita ympäröi tuttu musta huntu, joka onkin pelin typerimpiä asioita: se kun alkaa jo pelaajan oman kaupungin muurien sisäpuolelta. Jollei alue ole omien joukkojen näköpiirissä, palautuu musta sodan sumu takaisin. Jotenkin en kaupungin omistajana oikein sulata sitä, etten näe kaupunginmuuria, en tiedä kaivosten ja metsien sijaintia ja joudun tutkimaan saman alueen useita kertoja nähdäkseni mitä omassa kaupungissani on.
Sama kädetön toteutus jatkuu taisteluissa. Pahin puute on muodostelmien unohtaminen. Taistelussa ei kurista tai organisoidusta toiminnasta näy vilaustakaan. Tämä yhdistettynä tekoälyyn, jonka mukaan turpaan saavaa kaveria ei auteta ilman erillistä komentoa, tulee taisteluista sangen tuskaisia. Onneksi ongelma vaivaa vihollisiakin ja tipoittain portteja hakkaamaan saapuvat valloittajat on kohtalaisen helppo teurastaa. Tavallisten sotilaiden lisäksi voi värvätä majatalosta sankareita, jotka tappelevat tehokkaammin.
Kakun koristeet
Ulkoiselta toteutukseltaan Dragon Throne on ruma, Fate of the Dragon oli kaksi vuotta sitten nätti, mutta vaatimukset ovat kasvaneet. Näkyvissä oleva alue on aivan liian pieni ja grafiikkaa tummuudessaan todella epäselvää eikä minkäänlaiseen zoomailuun ole mahdollisuuksia. Kaikenlisäksi ainakin minulla grafiikka bugitti melkoisesti. Taustaääniä ei juuri ole ja puhepätkät ovat todella rasittavia. Jokaisella on tasan yksi kommentti, jolla vastaa käskyihin, mikä johtaa todella nopeasti hermon ns. palamiseen ja äänien sammuttamiseen. Muut efektit ovatkin puhdasta kilkettä ja kalinaa.
Käyttöliittymä on sinällään näppärä, mutta kaikenlaisen automaation puuttuminen tekee pelaamisesta ikävää. Koko ajan pitää olla vahtaamassa omia työläisiä ja sotilaita, yksikseen ne eivät tule mitenkään toimeen.
Kaksi vuotta sitten Fate of the Dragonin arvioin 65 pisteen arvoiseksi. Dragon Throne on sama peli, mutta aikaa on kulunut kaksi vuotta. Oikeastaan on aika törkeää kaupata samaa peliä uudella nimellä, mutta niinhän sitä on ennenkin tehty. Joka tapauksessa ei tämä ole ajan saatossa parantunut, päinvastoin.
55
