Pahuuden täyttämän kylän pelastanut sankari on edelleen palaamassa kotiinsa, ja hevosen takapenkillä istuu pelastettu neito. Kotilinnan lähestyessä sankaria tervehtivät tuttujen kyläläisten kasvot. Puiden oksiin ripustettuina.
Ruumiita roikkuu kaikkialla ja taivas on pahaa enteilevän verenpunainen. Linnan portille nelistäessään sankari ehtii nähdä vilauksen ylhäältä syöksyvästä mustasta hahmosta, ennen kuin hän putoaa maahan kovan iskun voimasta. Havahtuessaan sankari huomaa olevansa kahlittu niskapuuhun keskelle oman linnansa pihaa. Lähistöllä istuu ilmeisesti vartiossa kaksi isoa nuijaa heiluttavaa örkkiä.
Äkkiä niskapuuhun iskee taivaalta salama ja avaa kahleet. Nyt sankarin täytyy selvitä hengissä linnaan pesiytyneestä örkkilaumasta ja yrittää selvittää massamurhan syy. Ja tietenkin kostaa se verisesti.
Kirvestä kalloon
Ecstatica oli pelattava Alone in the Dark -tyylinen seikkailu, joka sai paljon mainetta seivästetyillä neitsyillään ja muutenkin suorasukaisilla taustoillaan. Toinen osa jatkaa samaa rataa myös ruumiiden osalta, mutta toiminnan määrä on kasvanut ja peli on yksikertaistunut entisestäänkin.
Sankaria ohjataan näppäimistöltä. Hän osaa tapella käsin ja aseilla, kieriä, kiivetä, hyppiä ja noukkia esineitä mukaansa. Inventaariota ei ole lainkaan, sillä hahmo voi kantaa vain yhtä esinettä kerrallaan, ja sekin on useimmiten jonkinlainen väkivallan välikappale.
Ongelmat alkavat, kun sankari nitkahtaa liikkeelle. Jostain syystä sankari osaa ainoastaan juosta, eikä häntä saa millään keinoa kävelemään edes hetkeksi. Tämä häiritsee erityisen paljon ahtailla reunoilla liikuttaessa, sillä astuessaan reunan yli sankari putoaa ja yleensä kuolee, vaikka alla olisi vettä. Aivohalvaus on lähellä hahmon putoillessa alituisesti portaista, vaikka kuinka yrittäisi välttää harha-askelia.
Ykkösosassa pelaaminen painottui enemmän ongelmien ratkaisuun, mutta nyt moiset hienostelut on unohdettu. Älyongelmia ei pelissä oikeastaan ole, lähinnä vain parin isoimman örkin poisto päiväjärjestyksestä. Toiminta on päivän sana: ovet potkitaan maahan ja arkut hakataan auki. Jotkut harvat ovet ovat lukossa ja tarvitsevat avaimen, mutta tällöinkään sankarin ei tarvitse muuta kuin kävellä oven lähelle oikea avain kourassaan, niin ovi aukeaa.
Sankarin tehtävä on kerätä hajonneen voimaesineen osat ja kasata se estääkseen paholaisenvastikkeen maailmanvalloituksen. Näidenkin tavaroiden hankkiminen onnistuu vain kävelemällä niiden yli. Aseiden lisäksi maasta löytyy silloin tällöin energiaa palauttavia juomia, joita peli jakelee melko avokätisesti.
Itseäni liiallinen toimintapainoitteisuus alkoi jurppia todella nopeasti, sillä pelissä olisi ollut ainesta todella toimivaksi toimintaseikkailuksi. Nyt hyvä systeemi on tuhlattu pelkkään hirviöiden hakkaamiseen. Taistelu itsessään on sekin liian helppoa, sillä suurin osa vastustajista kellistyy pelkästään pitämällä toimintanappia pohjassa tarpeeksi kauan. Tämä on ehkä hyväkin, sillä peliin on jostain ihmeen syystä lykätty tasaisin väliajoin sankarin kimppuun syöksyviä satunnaishirviöitä, mikä alkaa rasittaa nopeasti. Ja sitten peli viitsii vielä pitää kirjaa sankarin lahtaamista hirviöistä...
Pyöreitä muotoja ihailemassa
Toiminnaksi taantunut seikkailu tarvitsisi sekin kunnon käsikirjoituksen toimiakseen, sillä tunnelmaa on vaikea rakentaa heikkojen kantimien varaan. Mutta pahan valtaaman kylän pelastanut sankari pelastaa taas pahan valtaaman kylän. Ensimmäisellä kerralla lyhyt tarina vielä viehätti, mutta uudelleenlämmitettynä vanhat tähteet eivät jaksa enää sytyttää.
Ecstatica 2:n paras puoli on sen erilaisen viehättävä ulkonäkö. Pelissä on käytetty jo ykkösestä tuttua ellipsoiditekniikkaa, jolla pystytään luomaan pehmeän pyöreitä muotoja tutumman kulmikkaan polygonityylin sijasta. Näin etenkin hahmot saadaan näyttämään todella eläviltä ja luonnollisilta ilman minkäänlaista pinnoitetta. Hahmojen animointi on hoidettu erinomaisesti, ja sankari potkii päitä rikki elävän oloisesti. Mukana on joitakin huvittaviakin kohtia, kuten vessasta tai ruokakaapista yllätettävä örkki, joka oikeasti pelästyy sankarin saapumista.
Ellipsoidien ansiosta myös luonto ja kasvit ovat todella kauniita. Taustana toimiva linna miellyttää silmää, mutta elintärkeitä korkeuseroja on välillä vaikea erottaa kunnolla. Muutenkin taustoilla on välillä tapana olla hieman yksivärisiä ja harmaita. Yleisilmeeltään peli on kuitenkin asiaan sopivan karu.
Äänipuolella peli on heikoimmillaan, vaikka mukaan onkin väännetty aivan menevät tehosteet. Ukkonen pauhaa silloin tällöin painostavasti taustalla, ja örkit pitävät kukin toimintoihinsa sopivia ääniä, esimerkiksi juuri nuo yllätetyt örkit kirkaisevat kauhusta. Taustalla soiva musiikki ei jaksa sykähdyttää, ja se täytyy kääntää silloin tällöin pois päältä, jotta harvoin kuuluvasta puheesta saa kunnolla selvää.
En ole vielä tähän päivään mennessä nähnyt yhtään peliä, joka olisi rankaissut Windowsin swappifilettä samaan tahtiin kuin Ecstatica 2. Kiintolevy rutisee välillä niin kovaa tahtia, että laakereiden voi lähes kuulla huutavan armoa. Eri kuvakulmien lataaminen kesti juuri tästä syystä aina pari sekuntia, mikä häiritsi hieman pelin soljuvaa pelattavuutta. Täytyy toivoa, että syynä oli vain purkalla kasassa ollut lehdistäversio.
Kokonaisuutena Ecstatica 2 on pettymys, sillä edellisen osan perusteella jäin odottamaan toiminnalla ryyditettyä seikkailua. Osuudet ovat kuitenkin heittäneet häränpyllyä ja pelistä on tehty pelkkää tylsänhelppoa örkkien lahtaamista. Hyvä systeemi on heitetty turhaan hukkaan muodikkaan aivottoman mättämisen alttarille. Mikä sääli.
70
