Suuri ja pannahinen syndrooma leviää kulovalkean tavoin. Elämättömyyttä potevat jo kymmenet tuhannet kansamme nuoret urhot. Miten tuo viheliäinen kansanterveytemme uhka ilmenee? Hutkiva journalistinne otti asiasta selvää.
Pelejä intohimoisesti pelaavat kuuluvat elämättömyys-oireyhtymän riskiryhmään. Aluksi pelaamiseen kuluu aikaa muutama tunti viikossa, sitten pelaamiseen ja pelien maailmaan liittyvät toimet ovat päivittäisiä. Pian lähes kaikki vapaa-aika kuluu ilotikkua vääntäessä ja hiirtä kurittaessa.
Elämättömyys-oireyhtymä kehittyy pikkuhiljaa. Yksi ensimmäisistä merkeistä on selittämättömästi paisuva rattivalikoima. Kun erilaisia ratteja on kertynyt talouteen kolmattakymmentä, kullekin konsolille ja pelikoneelle muutama, alkaa oireyhtymä kolkutella ovella. Televisioita on tässä vaiheessa jo ainakin kolme, olohuoneessa kaksi ja makuuhuoneessa piilossa kolmas. Ne kaikki syövät ahnaasti RGB:tä ja NTSC:tä, ja kauko-ohjaimen virta pois -nappi on viilattu pois turhana.
Lopulta pelkkä pelaaminen ei riitä. Kaikki aihepiiriin liittyvät oheissälät ja -ilmiöt alkavat kiinnostaa enemmän ja enemmän. Kohta itse pelaamiseen ei jää enää aikaa. Pelaamiseen keskittyvät nettisivut ja keskustelupalstat hoitavat näppärästi uhkaavan unihäiriön, koska nukkua ei enää tarvitse.
Yhtäkkiä oireyhtymää potevan valtaa vallaton ja selittämätön halu hankkia kaikki aikojen saatossa julkaistut pelit mieluiten jollekin sellaiselle eksoottiselle pelikonsolille, jota ei ole koskaan julkaistu Suomessa. Lopputuloksena kirjahyllyssä on kiistattoman komea rivi kummallisia julkaisuja, avaamattomina ja sellofaanipakkauksissaan. Harvinaisuuksia on varmuuden varalta useampi kappale kutakin.
Himopelaaja tilaa maailman turuilta kaikki mahdolliset erikoisohjaimet. Ilmiö alkaa varovaisella tanssimaton ostolla, pian vitriinissä ovat niin virveli- kuin kitaraohjaimet ja lopulta tamburiini- ja bongo-ohjaimet löytävät tiensä kodin kunniapaikoille.
Pitemmälle edenneessä oireyhtymässä pelkkä tanssimatolla tanssiminen ei enää riitä. Sitä voi käyttää muuhunkin! Kesällä hanki elämättömyys -oireyhtymää poteva voidaan nähdä hiekkarannalla ottamassa aurinkoa kumiselta tuoksuvan, ihanasti tirisevän tanssimaton päällä. Talvella tanssimattoaddikti lennähtää laskiaisriehaan liukas tanssimatto olallaan. Onpa kesän rokkifestareilla nähty jo muutama himopelaaja kitaraohjain kourassa. Vakavimmin sairastuneet istuvat rannalla virveliohjain kädessä ja tuijottavat eteerisesti etäisyyteen.
Pelkkää hunningolla oloa ja päämäärätöntä haahuilua elämättömyys-oireyhtymää potevan elo ei ole. Innokkaimmat ovat opiskelleet japanin kieltä, sen mystisiä hira- ja kataganoja vuosikausia, jotta ymmärtäisivät paremmin import-pelien sanoman. Vuosien uurastuksen tuloksena he erottavat jo kysymyksen "haluatko tallentaa" ja vastaukset "kyllä" vai "ei", ja osuvat riemukkaasti oikeaan 50 prosenttia yrityskerroista.
Musiikikseen elämätön kuuntelee Commodore 64 -klassikkoja ja Nobue Uematsun varhaistuotantoa. Hän ei ymmärrä, miksi niitä ei myydä levykaupassa ja miksi ne eivät killu TOP 10 -listoilla. Aktiivisena ryhtimiehenä hän ottaa säännöllisesti yhteyttä listaohjelmiin ja toivekonsertteihin ja kirjoittaa tulikivenkatkuisia palautteita radion nettisivuille siitä, ettei yleisradion levyarkistossa ole Rob Hubbardin laatuteoksia.
Elämättömyys-oireyhtymään on olemassa tehokas ja takuuvarma hoito, joka auttaa aina # elämän hankkiminen. Sitä kaupataan internetin keskustelupalstoilla ja sanomalehtien ilmoitussivuilla. Sitä on liikkeellä kirjastojen ja yliopistojen käytävillä. Se vaanii kuppiloissa ja kapakoissa, diskoissa ja baareissa. Elämällä, kuten millä tahansa tehokkaalla hoidolla, on kuitenkin vakavia ja huolestuttavia sivuvaikutuksia. Velkasaneeraukset, elatusmaksut, putkiremontit, päihdeongelmat, asuntovelat, konkurssit, YT-neuvottelut, avioerot ja burnoutit ovat niistä yleisimpiä. Elämää ei välttämättä kannata hankkia.
