Aavikkoplaneetta Dyynin hiekasta nousi rohto nimeltään toimintastrategia, jolla keisari Westwood on tehnyt rahaa jo vuosia. On sopivaa, että sama paikka on Westwoodin seuraavankin sukupolven synnyinkoti.
Muutaman viime toimintastrategian verran Westwoodia on syytetty samoihin ympyröihin jämähtäneeksi. Myös Emperor: Battle for Dunen tunnistaa millisekunnissa juuri Westwoodin toimintanaksuksi. Mutta nytpä Westwoodin vekkulit ovat luoneet pitkän silmäyksen vakiokaavaansa, korjanneet lähes kaikki puutteet, innovoineet uutta tovin ja lopuksi pukeneet uuden pelinsä ah niin muodikkaisiin 3D-vaatteisiin. Varmaan sattumalta juuri sopivasti ennen Blizzardin Warcraft III:sta.
Hiekkalaatikon hirmut
Emperor: Battle for Dune on virallinen jatko koko toimintanaksut synnyttäneelle Dune 2:lle, tai pikemminkin sen uusversiolle Dune 2000. Padisah-keisari Frederick IV:n suunnitelma usuttaa talot Atreides, Harkonnen ja Ordos toistensa niskaan meni pieleen kun Pelaaja veti kaikkia turpaan ja Frederick kuoli salamurhaajan käsissä. Niinpä Dyyni ja sen mukana keisarinpalli on avoinna valloitukselle. Taas jalo Atreides, raaka Harkonnen ja katala Ordos ovat ihkauudet yksiköt tanassa toisiaan vasten.
StarCraftin tyyliin osapuolet ovat muutamaa yhteistä yksikköä lukuun ottamatta erilaisia keskenään, mikä on kiitettävää. Eikä siinä kaikki: konfliktiin osallistuvat myös mahdollisina liittolaisina kielletyn teknologian kanssa puuhasteleva Ix, sen kilpakumppani, biologisen muuntelun herrat Tleilaxu, Dunen kantakansa fremenit, keisarilliset Sardaukar-legioonat sekä Avaruuskilta. Pelaajalla voi olla kaikkiaan kolme liittolaista tietyin rajoituksin: fremenit eivät taistele Harkonnenien puolella.
Emperor: Battle for Dune on vaikuttava neljän rompun paketti, joskin talokohtaiset romput sisältävät vain välifilmit. Westwoodin tapaan rahaa ei ole säästelty ja filmit voisivat olla suoraan Lynchin elokuvasta. Lynchin elokuva onkin ollut visuaalisena esikuvana, oikeasta Dyynistä on napattu lähinnä vaikutteita ja nimiä ja käännetty ne peliin vähän samanhenkisesti. Kun Killan navigaattori zoomailee sannalla laukoen salamia sormenpäistään, kääntyilee Herbertin Frank haudassaan.
All your spice are belong to us
Periaatteessa Emperor on sitä samaa rakenna tukikohta, torju vihollinen, käy päälle -kamaa mitä suurin osa toimintanaksuista on ollut arkkivaari Dune 2:sta alkaen. Emperor ei niinkään keksi pyörää uudestaan, vaan lisää renkaisiin ilmaa, rasvaa laakerit ja vaihtaa koristekapselit.
Kun pelaaja valitsee talonsa, kamppaillaan Dyynin herruudesta. Pelaajalla on nyt paljon suurempi vapaus päättää, minne hyökkää. Hän voi kyntää lyhyen uran halki vihollisalueiden ja lopuksi vallata vihollisen kotimaailman, tai vallata huolella kaikki 33 aluetta. Pelaajan hyökkäysvaihetta seuraa mahdollinen koneen hyökkäys ja pelaaja saa halutessaan puolustaa. Tosin omarakentama tukikohta on korvattu tietokoneen näkemyksellä.
Joka alueella on vihollistukikohdan lisäksi satunnainen bonustehtävä, jonka suorittaminen mahdollistaa liittoutumisen siitä hyötyvän talon kanssa tai jotain muuta kivaa. Taistelun aikana pelaaja (ja vastustaja) saavat ilmaisia (ja tervetulleita) täydennyksiä riippuen omista naapurialueista. Täydennyksiä tulee noin neljän minuutin välein. Systeemi antaa oikeaa strategian makua, sillä varsinkin viimeisissä taisteluissa on aika tärkeää saada kunnon täydennyksiä, samalla kun minimoi tietokoneen saamat täydennykset.
Hiekka pöllyää
Jopa eilen ensimmäisen miesten pelikoneensa saaneet tietävät mitä näissä peleissä tehdään. Rakennetaan tukikohta, joka koostuu rahaa ja energiaa tuottavista ja yksikköjä rakentavista rakennuksista plus suojalaitteista. Sitten jyrätään vastustajan vastaava.
Emperor tuo muistumia mieleen jo ensimmäisen Command & Conquerin sekä Red Alertin viehätyksestä. Ensinnäkin pelissä on toimintaa, sillä tempo on peräisin Red 2:sta ja kompaktit kartat pitävät huolen siitä, että kuolleita kohtia on vähemmän kuin raa'alla spitaalisella. Joko aseissa on tehoa tai panssaroinnissa puutteita, mutta niin ajoneuvot kuin rakennuksetkin vaativat aika vähän kuritusta ennen kuin tuhoutuvat, mikä sekin pitää menon päällä.
Tietokone antaa uskottavaa vastusta: kun rakennuksen tuhoaa pari kertaa, kone rakentaa sen ihan toiselle suunnalle. Joukkoja ei pääsääntöisesti tuoda tipoittain tapettavaksi, vaan hyökkäyksissä tuntuu olevan järkeä, yhtäaikaista hyökkäilyä ja aukkojen hyödyntämistä. Puolustus sujuu koneelta hyvin, ja rohdonkerääjiä vainotaan niin kuin kuuluukin. Tekoälyä on kolmea tyyppiä: hyökkäävä, puolustava tai välimuoto, ja erot näkyvät.
Häpeän myöntää, mutta sain Emperorissa enemmän selkääni kuin kaikissa Westwoodin edellisissä peleissä yhteensä. Ja pelkästään Atreides-kampanjaa pelaamalla. Yritin rynnistää Giedi Primeen, mutta iltojen kädenvääntö Harkonnenien kanssa päättyi aina siihen että sain turpiini. Tosin sain tietokoneen kiinni huijaamisesta: se rakensi uusia mökkejä ilman Construction Yardia (joskin skirmish-pelissä tietokone oli itse rakentanut vara-yardin kauas ruudun nurkkaan, joten oikeuteen en juttua vie. Ja rehellisyyden nimessä turpani veristyi kyllä muista syistä).
Taistelut ovat pääasiassa rehellistä vääntämistä ilman puzzletemppuilua, ja lopputuloksena pelissä on koko ajan sopivan kokoinen vaihde päällä.
Koti kuntoon
Tukikohdan ja yksiköiden rakennus on sujuvaa, sillä käyttöliittymässä on korjattu paljon Westwoodin helmasyntejä. Rakennettava tavara on jaettu kolmen tabin alle: jalkaväkeen, ajoneuvoihin ja rakennuksiin. Kun tabia klikkaa, kaikki rakennettava on kerralla esillä ilman selailua. Yksiköille on kunnon rakennusjonot, mutta rakennukset, näppärää muurinrakennusta lukuun ottamatta, pykätään vielä kappaleittain.
Dyynissä rakennetaan kiven päälle, koska hiekan alla liikkuvat valtavat hiekkamadot. Perinteiset ja turhat betonilaattaperustukset on kuitenkin heivattu nikkiin. Liikenneruuhkien minimoimiseksi rakennuksien oviaukon saa käänneltyä halumaansa suuntaan.
Waypointit ovat Tiberian Sunin tyyliin kiinteitä reittejä, joille yksiköt ohjataan. Ihan hyvä, mutta Total Annihilationin tyyppiset shiftin kanssa lennossa määritellyt reitit olisivat monta kertaa tulleet tarpeeseen.
Ikävä kyllä, yksi turhankin tuttu juttu nostaa ruman päänsä hiekasta: tyhmä, tyhmempi, rohdonkerääjäkuski. Ei haittaa vaikka rohtokentällä ottaisi aurinkoa sata tankkia, sinne keskelle on pakko päästä keräämään. Onneksi rohtojalostamoon kuuluu ilmainen vaihto-harvesteri.
Sota on kaaosta
Taistelu on toimintanaksumaisen perinteistä niin hyvässä kuin pahassa. Westwoodin peleissä jalkaväki on yleensä ollut samassa asemassa kuin jalankulkijat Carmageddonissa, mutta nyt on raukoilla suojaa tarjolla. Kivikasoihin (tai juoksuhautoihin) ei pysty viholainen ajamaan, ja ne suojaavat muutenkin.
Yksiköt saavat kokemusta, jolla on silminnähtävää merkitystä: esimerkiksi Atreideksen tarkka-ampuja saa ensin lisää kantomatkaa, sitten regeneraation ja viimeiseksi cloaking devicen. Kantomatka ja lisävahinko ovat ne normaalimmat bonukset.
Omien yksiköiden reitinhaku ja kavereiden ohitus on sellaista balettia että oksat pois. Vaikka tilaa näyttäisi olevan, yksikkö lähtee kurvaamaan Rovaniemen kautta. Ampuminen ja kävely eivät tunnu onnistuvan samaan aikaan, eikä saattotoimintoa (esimerkiksi harvesterin) jostain kumman syystä ole.
Vastapainoksi yksiköt saa liikkumaan muodostelmassa, jolloin hitaat ja nopeat liikkuvat hitaamman pillin mukaan, mikä on tärkeämpi ominaisuus kuin miltä kuulostaa. Rakennuksilla näyttää olevan ärsyttävä ammu minua tähän näin -piste, jonne hakeutuessaan yksiköt alkavat pahimmassa tapauksessa kiertää rakennusta sen sijaan että ampuisivat lähintä seinää. Tätä voi kiertää käyttämällä pakkotulitusta.
Taistelua auttaisi, jos yksiköillä olisi enemmän järkeä, esimerkiksi niin, että maalit valittaisiin vaarallisuuden mukaan. Nyt tankeilla on paha taipumus jäädä nakuttamaan tehottomasti jalkaväkeä ja unohtaa vaikka vaaralliset mutta heikot ohjustankit. Plus yksikön pitäisi tajuta lähteä kaukaa ampuvan yksikön kimppuun eikä jäädä tuleen makaamaan. Vaan sitähän tämä on aina ollut.
Sandstorm & Wormsign Lightning
Pelin tärkein asia on tietysti aina grafiikka. Ilman transform & lighting -tukea, bump-mappingia ja volumetristä sumua on peliä turha edes julkaista. Viis pelin ideasta, tekniikalla meidät lahjomattomat pelikriitikot hämätään.
Kuten kuvista ehkä näkee, Emperorin mukana Westwood on astunut 3D-kauteen, mutta maltilla. Kameranparkkeeraus ja ruudunkieputus (esimerkiksi hölmön käden kanssa) ei tässä pelissä varasta pääosaa.
3D-grafiikan eduista tärkein näkyy herra hiekkamadossa, Shai-Huludissa. Tutunkokoinen vaakasuoraan remeltävä pienehkö mato unohtuu, kun hiekkameren syvyyksistä ponkaisee giganttinen Luojamato. Kerran sellainen haukkasi kerralla kuusi Minotaurus-tankkia. Plussaa siitäkin, että vihdoinkin fremenit osaavat ratsastaa madoilla.
3D-grafiikan varjopuolena ovat tietysti kasvaneet konevaatimukset. Emperor tuntui minimikoneessani raskaalta ja kun peliin tuli yksi yksikkö liikaa, koko peli kyykähti ja alkoi nykiä pahasti. Toivottavasti kyseessä on vielä optimoimaton koodi. Blizzardin ja Westwoodin pitäytyminen 2D-peleissä on johtunut siitä, että nuhapumpuilla operoivatkin ihmiset ovat voineet nauttia firmojen peleistä. Nyt kumpikin on astunut 3D-maailmaan, näkyykö se sitten myynnissä?
Kaunista antiikkia
Olen tietysti Dyyni-fanipoika, mutta objektiivisestikin ottaen Emperor: Battle for Dune maistui kaikessa perinteisyydessään mainiolle. Kiva nähdä vaihteeksi peli, jossa uudet ominaisuudet tukevat itse peliä, eivätkä ole vain kuulostamassa kiinnostavilta. Luonnollisestikaan on turha odottaa sen kummempaa kuin hyvin tehtyä klassisen mallin toimintanaksuttelua.
Emperor on aika paljon sitä mitä Tiberian Sunilta odotettiin: tuttua toimintaa mutta rutkasti paranneltuna ja paremman näköisenä. Tosin olen mies, jonka mielestä Star Trek: Armada oli ihan hyvä, mutta Homeworld ja Age of Empires vähän niin ja näin.
Bonuksena ilmainen peli-idea Westwoodille: Sand & Spice. Pelaaja on Kwisatz Haderach. Hänen avatarinsa Dyynillä on kakkaava hiekkamato, jota voi kurittaa kaatamalla sen päälle vettä, jos se ahmaisee fremenien sietchin. Mahdollisuudet ovat rajattomat.
90
