Voiko Conanin ja sankarimetallin miehekästä taisteluglooriaa vangita peliin? Enclave-fantasiamätkinnässä sitä yrittävät viikinkien pojat toiselta puolelta lahtea.

Fantasia-aiheinen toimintaseikkailu on niin puhtaaksi kaluttu luu, että uutta näkökulmaa on vaikea keksiä. Ruotsalainen Starbreeze Studios ottaa virkistävän vakavan machoasenteen, ja lainaa pelin hengen elämää suuremmasta sankarimetallista.

Esikuville tyypillistä on hurtehisten, usein epätoivoisten taisteluiden ylihehkuttava kuvaaminen. Sankari seisoo yksin massiivisen vihollisarmeijan edessä vain uskollinen taistelujen kolhima miekka kädessään. Hengeltään tarinat ja kappaleet ovat eeppisiä sankaritaruja.

Enclaven taustatarina on sankaritaruille sopiva. Vuosia sitten demoni Vatarin johtamat joukot onnistuivat verisessä taistelussa lähes valloittamaan Celenheimin, mutta viime hetkellä puolustava maagi taikoi esiin pohjattoman railon. Vatar syöksyi railoon, mutta samalla railo erotti maat ylittämättömästi toisistaan. Nyt ulkopuolelle jääneet pahan joukot ovat jälleen hyökkäämässä Celenheimiin.

Kuusikko lähtee örkkimetsälle

Enclaven kohtalonkamppailuun voi osallistua niin hyvän kuin pahan puolella. Pahan joukkoihin pääsee kuitenkin marssimaan vasta hyvän kampanjan läpipelaamisen jälkeen. Aluksi teräs saa siis maistaa örkkien vähäväkistä verta.

Tarina alkaa yhdellä seikkailijalla, mutta valikoima laajenee kampanjan kestäessä kuusihenkiseksi. Uusia hahmoja saa mukaansa, kun niihin törmää tehtävien aikana. Kussakin tehtävässä on vain yksi hahmo, joka valitaan ennen tehtävän alkua. Kummankin puolen hahmovalikoima on samanlainen: Molemmilla on kaksi erilaista taistelijaa, nais- ja miespuoliset maagit, jouseen luottava metsästäjä ja pommeja viskova pioneeri.

Hahmovalinta vaikuttaa ratkaisevasti pelitapaan, sillä jousia ja magiaa käyttävillä hahmoilla pelaajan pitää välttää lähitaistelua ja edetä varovasti. Taistelijan taasen pitää päästä mahdollisimman nopeasti lyöntietäisyydelle.

Vaikka hahmon voi itse valita, on tehtävät yleensä suunniteltu vain pelkkä mättö mielessä. Joskus jousimiesten vaatima hiiviskely onnistuu, mutta tällöinkin päälle syöksyvä taistelija sopii muottiin vähintään yhtä hyvin. Näin suurin osa hahmoista menee käytännössä täysin hukkaan. Jo ratkaistut tehtävät voi pelata koska tahansa uudelleen, joten eri lähestymistapoja voi kokeilla niin paljon kuin haluaa.

Kullankiilto silmissä

Enclaven tehtäväsuunnittelussa ei ole edes pyritty monipuolisuuteen. Päämäärä voi nimellisesti vaihdella esineiden keräämisestä hahmojen saattamiseen, mutta todellisuudessa sankarin vain pitää tyhjentää kenttä kokonaan vihollisista. Se puuduttaa nopeasti innokkaimmankin lahtaajan.

Vanhaan Gauntlet-henkeen taistelun ohessa pelimaailmasta kerätään rahaa ja parannusjuomia. Valuuttaa tarvitaan tehtävän alussa sankarin aseistamiseen, joten kentät tulee koluttua tarkkaan.

Taistelu on yksinkertaisen sujuvaa. Kontrollit toimivat padilta hyvin ja oikeaa liipaisinta sarjassa painamalla hahmo tekee erilaisia yhdistelmähyökkäyksiä. Varsijousissa ja osassa taioista on pieni automaattitähtäys, mutta jousipyssyllä on osuttava kohteeseen millimetrin tarkkuudella. Tämä tekee jousesta lähes turhan aseen, koska sillä ei taistelun tiimellyksessä tahdo osua mihinkään. Ainoastaan jousen kiikarikiväärimäisillä tarkkuusnuolilla tekee jotain.

Jakomielitautista sadismia

Enclave voisi olla perustoimiva taistelupeli, mutta peli-ilo ja sen mukana peli tuhotaan vaihdellen joko sadistisella kenttäsuunnittelulla tai liiallisella vaikeudella. Vain kahdessa hyvän puolen tehtävässä on välitallennuspaikka, muuten peli tallentuu tehtävien välissä.

Useissa kentissä pelaaja joutuu harrastamaan tasohyppelyä tai taistelemaan kapeilla poluilla pohjattomien kuilujen yllä. Jos hypyn ajoitus menee pieleen tai harha-askel pudottaa sankarin kuiluun, täytyy tehtävä aloittaa alusta. Kun tähän yhdistetään vielä pelin paikoitellen hermoja raastava vaikeus, heittää karskimpikin barbaari ohjaimen helposti seinään ja siirtyy vähemmän turhauttavien viihdemuotojen pariin.

Vaikeustasolla ei ole mitään logiikkaa, sillä muutaman vaikean tehtävän jälkeen voi mukana olla pari helppoa läpikävelyreissua. Lisäksi molempien kampanjoiden lopputaistelut ovat suorastaan hämmästyttävän helppoja muuhun peliin verrattuna.

Verimaljan kiehauttavat yli viimeistään ihmeelliset kerrasta poikki -kohdat, joita on ripoteltu lähelle tehtävien loppuja. Kun puoli tuntia kuluneen tehtävän jälkeen sankari ilman varoitusta lukitaan ansaan, ei paljon naurata. Edes pelilevy ei uskalla hymyillä, sillä 70 euron hinta suojaa tuholta vain tiettyyn pisteeseen asti.

Hyvä yritys, mutta ei sikaria

Virheet olisi helppo antaa anteeksi, jos Enclaven tunnelma olisi riittävän eeppinen. Tavoiteltu hehku jää kuitenkin puolitiehen. Näyttävä taide hoitaa kunnialla tehtävänsä, mutta tunnelman kannalta tärkeä musiikki on liian puhkituotettua perusfantasialuritusta. Pienellä lisäyrittämisellä nyt sinällään ihan kivoista kuorokappaleista olisi saatu irti paljon lisähehkua.

Enclavesta puuttuu aihepiirille ratkaisevan tärkeä kirvestä kalloon -meininki, jonka takia sadistisen vaikean pelin jaksaisi kahlata läpi. Enclaven barbaari on liian vähäverinen aiheen vaatiman raskaan miekan kannatteluun.