Jos valittaisiin antiikin ajan suosikkikaupunkia, millään savimökkikokoelmalla ei olisi saumaa Roomaan nähden.
Rooman tasavallan ajan poliittinen kähmintä on loistavaa ainesta kirjoille, elokuville ja peleille, mutta silti sitä on käsitelty turhan vähän. Paradoxin Europa Universalis -sarjan uutukainen paneutuu Rooman suuruuteen valtiotasolla ja sukua unohtamatta.
Ajan poliittinen kähmintä jätettiin taistelun varjoon Rome: Total Warissa (Pelit 11/2004, 92 pistettä). Ennen keisariaikaa urakehitys Roomassa vaati paljon rahaa, suhteita ja sopeutumisen hierarkiseen urakehitykseen. Poliittinen ura vaati asepalvelusta, jokaisen viran saavuttaakseen piti saada taakseen kansansuosio sekä usein olla oikean ikäinen.
Edes HBO:n Rooma-televisiosarja (engl. Rome) ei käsitellyt Caesaria edeltäneitä, paljon mielenkiintoisempia vuosikymmeniä. Odotukseni olivat korkealla, koska Europa Universalis: Rome alkaa kuningasajan vaihtumisesta tasavaltaan ja päättyy keisariaikaan, eli kattaa kaiken vuodesta 280 eaa vuoteen 27 eaa.
Vallankahvassa
Europa Universalis -sarjassa johdetaan valtiota. Pelaaja kaitsee vaihtuvia hallitsijoita harmaana eminenssinä. Crusader Kingsissä (Pelit 6/2004, 90 pistettä) seurattiin tarkemmalla otteella yhden suvun menestystarinaa. Rome on näiden välimuoto, joka painottuu valtion johtamiseen, mutta kaikilla hahmoilla on suku, ominaisuuksia ja taitoja. Taidot vaikuttavat hahmon selviytymiseen erilaisista työtehtävistä, ominaisuudet taas kuvaavat hahmoa. Iloluonteinen ihminen on hedelmällisempi, rutto heikentää terveyttä ja äkkipikaisella ei ole paljon ystäviä.
Valtiolla on paitsi hallitsija myös johtoajatuksia, kuten valtionuskonto, tullit tai asevelvollisuus. Johtoajatuksia mahtuu yhteen valtioon vain kolme, ja nämä tehostavat sen toimintaa. Valtiolaivaa ohjataan liukusäätimillä, joilla asetetaan verotus, tullit ja rahanmeno kohdilleen.
Teknologian kehittäminen erottaa sivistysvaltion barbaareista. Uudella teknologialla saa rakennettua provinsseihin uusia rakennuksia ja teknologia tuottaa bonuksia toimintaan. Jos tiede ei tunnu toimivan, aina voi kokeilla kilipukkien uhraamista jollekin useista eri jumalista. Turhan monoteismin asemasta näitä on useita aikakauden eri uskontokunnista.
Valtakunta koostuu provinsseista, jotka tuottavat raaka-aineita. Provinsseihin voi pykätä myös rakennuksia, joista saadaan lisäetuja. Provinssit käyvät kauppaa omien tai muiden valtioiden provinssien kanssa, kehitystaso määrää montako kauppareittiä provinssi sallii. Se, mitä provinssi rakentaa, riippuu raaka-aineista. Esimerkiksi puuta tuottava tai sitä kauppareitiltä saava rannikkoprovinssi voi rakentaa laivoja, raudalla taas värvätään raskasta jalkaväkeä.
Henkilöstöjohtaminen on harmaan eminenssin tärkeimpiä taitoja. Jokainen provinssi vaatii kuvernöörin, jokainen armeija ja laivasto komentajan, tutkimus edellyttää tiedejohtajia, uskonnot pappeja ja diplomatia sujuu heikosti ilman diplomaatteja. Crusader Kingsin hengessä jokainen näistä on yksilö, jolla on omat taidot ja ominaisuudet. Näiden lisäksi ovat tärkeässä roolissa uskollisuus valtiota kohtaan, kansansuosio ja varallisuus.
Jos uskollisuus valtiota eli pelaajan tekemisiä kohtaan laskee lähelle nollaa, seurauksena voi olla kapina. Jos kenraali menettää uskollisuutensa hän ei enää ota vastaan käskyjä. Koska pelaaja on lankoja vetelevä takapiru, myös valtakunnan nimellinen hallitsija voi menettää uskollisuutensa valtiota kohtaan, millä onkin jo pahemmat seuraukset.
Roomassa ollaan kuin roomalaiset
Pelin lähtökohtana on elämä Rooman tasavallassa, joten kansansuosio ja varallisuus ovat tärkeässä roolissa. Rahalla ostetaan suosiota, jonka avulla pääsee parempiin virkoihin. Muissa antiikin valtakunnissa suosio ja varallisuus heijastuvat enemmän hallitsijasuvun kanssa kilpailuna. Suosiota hahmot saavat voittamalla taisteluja, toimimalla kansan mielestä hyvin ja mainostamalla itseään.
Rooman tasavallalla pelatessa ylin hallitsija eli konsuli vaihtuu säännöllisesti, samoin kuin pikkuvirkamiehet. Tämä kuuluu tasavallan ominaispiirteisiin. Sen takia onkin hassua, että terveen vaihtuvuuden asemasta hallitsijasuku on pelissä kuin dynastia. Muut aikakauden valtiot ovat enemmän perinteisiä perintökuningaskuntia, joissa dynastioita oikeasti syntyy.
Suvut toimivat omalla painollaan, joten ketään ei tarvitse itse naittaa tai muutenkaan puuttua urakehitykseen. Toki nimityksillä ja käskyillä voi ohjata sukujen vaiheita sekä valtapyrkimyksiä. Ennen päivitystä kapinat ovat arkipäivää, sillä kaikki tahtovat hallitsijaksi hallitsijan paikalle. Ei tarvitse olla kummoinen Nero arvatakseen, että jos menestyvä kenraali on todella suosittu, varakas ja kunnianhimoinen, ongelmia on tiedossa.
Barbaarit tulevat!
Rooman lisäksi sivistyneitä ja ohjattavia valtioita on kymmeniä, pienistä yhden provinssin valtakunnista suurvaltioihin. Aikakauden maailma oli pirstaleinen, sillä idässä Aleksanteri Suuren valtakunta on hajonnut ja Kreikka on pienten kaupunkivaltioiden tilkkutäkki. Seleukidien valtakunta ja Egypti ovat suuria, mutta savijalkaisia jättiläisiä. Lännessä on alussa Karthago ja nouseva Rooma, sekä kreikkalaisia siirtokuntia, mutta myöhemmissä skenaarioissa Rooma määrää tahdin. Gallialaisillekin on annettu pari ohjattavaa valtakuntaa, mutta barbaarien keskellä on ilman taikajuomaa aika vaikeaa.
Barbaarien hallussa olevat provinssit ovat aluksi rauhallisia, sitten väkiluvun nousu saa suuret barbaarilaumat liikkeelle etsimään elintilaa ja hävittämään sivistynyttä maailmaa. Barbaariprovinssin saa asutettua kun omassa valtiossa on riittävästi muuttohalukasta väestöä ja barbaariprovinssissa on vähän vihamielistä ainesta. Usein tämä tapahtuu barbaareita vastaan käydyn sodan jälkeen. Asuttamisen alkuvaiheissa provinssi on luonnollisesti herkempi kapinoimaan.
Valtioiden välillä käydään provinssien välisen kaupan lisäksi normaalia diplomatiaa liittoineen, kulkuoikeuksineen ja sotineen. Neuvottelut edellyttävät lähettilästä. Tämän henkilökohtaiset ominaisuudet vaikuttavat lopputulokseen, jonka todennäköisyys kerrotaan sopimusta ehdotettaessa.
Sota vaatii ajatusta. Erilaiset liittolaiskuviot paisuttavat pienen rähinän helposti suursodaksi. Lisäksi roomalaisilla oli kumma ajatus, jonka mukaan sota vaatii syyn. Riehumalla miten sattuu valtio menettää vakauttaan ja saa vain pahan pojan maineen.
Sotimiseen on tarjolla paljon erilaisia yksiköitä jalkaväestä ratsuväkeen ja jousimiehiin. Eikä antiikin maailmaan sijoittuva peli olisi mitään ilman sotanorsuja. Yksiköiden saatavuuteen ja laatuun vaikuttavat niin teknologia kuin resurssit, värväyksiin ja täydennyksiin taas valtion miesreservi. Suurissa sodissa saattaa kokonainen sukupolvi tuhoutua, jolloin uuden varttumiseen menee vuosia.
Hätätapauksessa voi palkata palkkasotureita.
Kahden armeijan kohdatessa syntyy taistelu, jossa noudatetaan aikakaudelle ominaisia muodostelmia. Taisteluun ei voi vaikuttaa, sitä seurataan sivusta, mutta simulaationa homma näyttäisi toimivan. Muodostelmat vaikuttavat järkeviltä, ja taistelun lopputulokset vastaavat kenraalien sekä joukkojen kykyjä.
Piirityksissä joko näännytetään puolustajat tai murskataan provinssin linnake verta vaativalla rynnäköllä. Kuten Caesarin legioonat tekivät historiallisesti, pelinkin yksiköt voivat kiintyä yksittäiseen johtajaansa ja seurata tätä vaikka Rubicon-joen ylitse. Virkajaossa on syytä kaiken muun lisäksi huolehtia armeijan uskollisuudesta.
Minun mereni
Käyttöliittymä on Paradox-veteraaneille tuttu, ja ummikot oppivat systeemin hetkessä. Hiirellä klikataan ylä- ja alalaidan valikoita. Kiitos aiempien Europa Universaliksien pioneerityön Roomassa on mukana kaikki pelimoottorin uusimmat kujeet. Tietoa tarjotaan reippaasti erilaisina kuvakkeina eikä vahingossa voi unohtaa mitään tärkeää.
Grafiikassa on palattu Europa Universalis kolmosen rumuudesta perustyyliin. Erilaiset lataus- ja taustakuvat ovat jopa seinämaalaustyylissään kauniita, peligrafiikka on välttävää eli ei särje silmiä. Äänet ovat klikkauskilinää ja mahtipontista musisointia.
Testipelit Makedonialla ja Roomalla jättivät auki kasan kysymyksiä. Makedonialla pelaaminen oli ajoittain tylsää, edellytti kärsivällisyyttä ja oikeiden hetkien kyttäämistä. Teknologia ei kehity hetkessä, ja jatkuva laajentuminen on vaikeaa. Varmasti vielä tylsempää on pelata jollain yhden provinssin valtiolla.
Roomalla rassasi eniten kauppasopimuksien tekeminen, sillä provinsseja on paljon ja suurin osa pystyy ylläpitämään neljää kauppareittiä. Mikronysväystä on siis kymmenien valintojen verran.
Rooman osalta painotus EU-sarjan harmaa eminenssi -tyyliin on aika outo, sillä tasavallan ajan Roomassa Crusader Kingsin tyylinen sukusimulaatio olisi päässyt oikeuksiinsa. Taustapiruilun asemasta olisi saanut itse olla ohjaamassa mahtisukuaan tasavallan myrskyissä, luovien tarkasti säännellyn virkarakenteen uomissa, tutkien koska olisi aika diktatuurille. Nyt iso osa pelipotentiaalista menee hukkaan.
Lukuun ottamatta ongelmia joidenkin näytönohjaimien kanssa myyntiversio on poikkeuksellisen vakaa ja täysin pelikunnossa. Päivitys korjannee sukusimulaatiota, sillä suurin osa maailman ihmisistä ei mennyt koskaan naimisiin. Sarjan vanha ongelma, eli tappion jälkeen vapaina vaeltelevat armeijat, on edelleen mukana ärsyttämässä.
Europa Universalis: Rome on tutun addiktiivinen ja varmasti paras valtiosimulaatio antiikin ajasta. Jokainen kotihistorioitsija voi vihdoinkin kokeilla, pystyykö Makedonia nousemaan Aleksanterin ajan loistoon, olisiko Karthago voinut nousta maailmanmahdiksi ja kuinka Spartalla pelaaminen on hulluutta!
Vielä kun mukana olisi Rooman sukusimulaatiotakin.
92
