• Taiat kirjaan, niskaan vaate
• Monsut lihoiks, tatskat tauluun
• Miekka ojoon, naiset maate
• Onko sussa ainesta sankar'lauluun?

Lionheadin Fable oli viime vuoden odotetuimpia Xbox-julkaisuja. Vaikkei peli Molyneux’n hypeä vastannutkaan, se oli silti kiva toimintaroolipeli. Erittäin laadukas PC-käännös Lost Chapters pidentää Fablen varsinaista tarinaa ja lisää peliin muutakin roipetta, kuten lisätehtäviä ja uusia varusteita.

Fablen kunnianhimoinen tavoite on mallintaa tyypillisen fantasiamaailman sankarin elämä lapsuudesta vanhuuteen. Matka alkaa pienenä räkänokkana kotikylästä, jossa otetaan ensimmäiset askeleet hyvän tai pahan polulla. Alun pakollisten juonenkuljetus- ja koulutusvaiheiden jälkeen maailma on sankarille pitkälti avoin, vaikka kadonneiden perheenjäsenten ympärillä pyörivä pääjuoni onkin melkoista putkijuoksua paikasta toiseen.

Pulisongit vai leukaparta?

Juoksemisen ohella seikkailu keskittyy vastaantulevien bandiittien, peikkojen ja muiden kiusanhenkien elonviivan katkaisemiseen joko lyömäaseilla, jousipyssyillä tai tuhotaioilla. Onnistuneet suoritukset palkitaan sekä yleisellä että välineen mukaisella kokemuslaadulla, ja tällä mainiolla systeemillä voi nostaa sankarin taitoja ja ominaisuuksia. Magia ja lähitaistelutaidot tuntuvat piirun verran hyödyllisemmiltä ja tehokkaammilta kuin jousilla pelleily, mutta noin suurin piirtein eri taidot ovat tasapainossa keskenään.

Kokemus näkyy sankarin ulkomuodossa. Raaka mättö pullistaa lihasmassaa, maagin ympärillä hohkaa auroja ja taikatehosteet ovat tykimpiä. Äärimmäinen hyvistely ja pahistelu palkitaan sädekehällä, perhosilla tai pirunsarvilla, ja taistelussa hankitut arvet ilmestyvät koristamaan naamavärkkiä. Tämä "sankarin muokkaaminen omannäköiseksi" on yksi Fablen avainominaisuuksista. Toteutus on jäänyt vähän puolitiehen eikä ulkonäöllä ole mitään pelillistä vaikutusta, mutta erilaisissa hiustyyleissä, parroissa ja tatuoinneissa on valinnanvaraa. Tatskoja voi itse suunnitella, jos kokee tarvetta peittää sankarinsa kehon vaikka merimieskuvioilla.

Xbox-versio oli parhaimmillaan hengästyttävän upea, PC-versio vetää resoluution ja näyttisraudan ansiosta vielä paremmaksi. Kaikki pelin osa-alueet aina grafiikasta ja animaatiosta musiikkiin ja ääninäyttelyyn ovat ehdottoman laadukkaita, eikä testikoneella esiintynyt takkuilua, nykimistä tai bugisuutta. Pienten kenttien ansiosta latausajat ovat lyhyitä, vaikka samasta syystä maailma tuntuu pieneltä, karsinoidulta ja keinotekoiselta.

Fablen käyttöliittymä ja aseilla huitominen ovat lajityypin parasta. Isojen miekkojen heiluttelu on hiiri-näppis-yhdistelmällä luontevaa ja mukiloinnin välissä voi heitellä loitsuja kuin vettä vaan. Kamera käyttäytyy kiltisti ja peli osaa ihan oikeasti valita kolmeen "älykkääseen" pikanäppäimeen kulloinkin sopivan toiminnon tuomalla esimerkiksi parannusjuoman käytettäväksi silloin kun sille on tarvetta.

Kananpotkijan unelma

Hehkutettu jatko pääjuoneen on pieni pettymys, sillä se lisää peliaikaa vain muutamalla tunnilla. Koko juonen ja melkein kaikkien sivutehtävien selvittämisen jälkeen pelikelloni näytti sellaista vajaata kolmeatoista tuntia, tehtävien uusintayritykset sun muut huomioiden hupia irtosi ehkä viideksitoista tunniksi. Tämä on edelleen melko vähän. Jos uudelleenpeluu tai vapaa sekoilu pelimaailmassa eivät kiinnosta, on Fablen anti aika lyhytikäistä.

Lupaus elävästä maailmasta on edelleen katteeton. Asukkaat reagoivat sankarimme toimiin jokseenkin koherentisti eli ihastuvat komeaan ja kohteliaaseen sankariin, pelkäävät rujoa ja kammottavaa arpinaamaa, suorittavat arkiaskareitaan ja kommentoivat tehtyjä urotekoja, mutta kaikki tämänkaltainen sisältö on jotenkin vailla fiilistä. Peli pitää tarkkaa kirjaa vaimoista, kalansaaliista, tapetuista vihollisista, sänkypuuhista ja ties mistä, mutta millään ei ole vaikutusta mihinkään. Koko Albionin maa on pysähtynyt kulissi, jossa sankarin hapsien harmaantuessa muut asukkaat, vaimot mukaan lukien, eivät vanhene päivääkään.

Fable: The Lost Chapters on laadukas paketti ja kaikesta paistaa läpi tekijöiden rakkaus peliinsä. Pelaaminen on hauskaa ja kaikenlainen pikku puuhastelu on yllättävän viihdyttävää. Loppuvuoden pelivirrasta huolimatta Fablen PC-versiolle kannattaa antaa tilaisuus.