ÄLÄYS: Ei perheen pienimmille!
ÄLÄYS 2: Vaatii ehdottomasti päivittämisen!
Vuosi sitten ilmestynyt Fallout nousi saman tien tietokoneroolipelien kärkinimiin. Sen ilkeä poika on isäänsäkin synkempi ja poliittisesti epäkorrektimpi, täynnä paheita, väkivaltaa ja vahvaa kielenkäyttöä. Ja bugeja.
Aika: Maailma jälkeen ydintuhon. 80 vuotta siitä kun legendaarinen Vaultin asukki ensin pelasti maailman ja sitten perusti pienen yhteisön vuoristoon. Me, hänen jälkeläisensä, olemme nyt hädässä. Kuivuus koettelee, brahminit kuolevat ja lapset ovat sairaita. Mutta Vanhin löysi vanhoista kataloogeista pelastuksen: tarvitsemme Eedenin puutarha -rakennussarjan (tm), joka huhujen mukaan löytyy Holvi-13:sta, kylämme perustajan vanhasta kodista.
Minä, Lain, olen Valittu. Läpäisin temppelin koettelemukset ja perin legendaarisen perustajamme puvun ja PIP-boy-rannetietokoneen. Minua kehutaan karismaattiseksi, ja ratkaisen ongelmia mieluummin puhumalla siinä, missä joku toinen käyttäisi fyysistä voimaa. Jollei se onnistu, hyödynnän ketteryyttäni. Olen pohjimmiltani hyvä, vaikka minua kutsutaankin varkaaksi, koska kerään kaiken irti lähtevän tavaran. Oli se lukkojen takana tai ei. Eikä siitä kukaan edes välitä, kunhan en vie tavaraa suoraa ihmisten taskuista.
Mies, joka kulkee omia polkujaan
On aika jättää hyvästit sukulaisille, sillä olen vihdoin valmis seuraamaan esi-isämme jalanjälkiä tuntemattomaan maailmaan.
Heimoveljieni vinkkien perusteella löysin pienen kylän, jossa opin paljon muista ihmisistä. He eivät hirveästi pitäneet heimolaisista, joten minun piti todistaa itseni muutamalla hyvällä teolla. Ansaitsin siitä vähän rahaa, jota ihmiset käyttävät vaihtokaupan välineenä. Huomasin muuten, ettei tinkimistaidosta ole mitään hyötyä, ja niin kertoivat muutkin heimolaiset.
Minulle on kauhistus, kuinka korruptoitunut maailma on kylämme ulkopuolella. F-sanaa käytetään runsaasti ja ihmisiä toimivat kauppatavarana ilotaloissa ja kadulla. Minun ei tosin tarvitse naisseurastani maksaa, sillä he lankeavat jalkoihini jo ensimmäisistä sanoista. Jos olisin nainen, voisin jopa tienata "taidollani" rahaa.
Matkoillani törmäsin moneen kaupunkiin, moneen outoon paikkaan, eikä toimettomuus koskaan ollut ongelma. Aina joku kaipaa apua, oli se sitten kadonneen ystävän etsimistä, murhaajan metsästämistä tai kuriirina toimimista. Joskus pääsee osaksi suurempiakin suunnitelmia. Työ tekijänsä palkitsee. Kestän enemmän vahinkoa, voin kasvattaa haluamiani taitoja ja saada vielä erikoiskykyjäkin.
Osa ihmisistä (tai olioista) on hyviä, osa pahoja, ja välillä heidän päämääränsä menevät ristiin. Joudun tekemään moraalisia valintoja, ketä autan ja miksi, ja joskus valinta on raskas. Vaikka olen hyvä, voisin helposti sortua paheen polulle. Voisin liittyä vaikkapa ihmisiä myyvään orjuuttajien kiltaan tai yhteen monista rikollisperheistä. Huumeita, orjakauppaa, murhia, kiitos ei minulle.
Hyviä ihmisiä on niin harvassa, että välillä on tuotava valoa pimeyteen. Olenkin löytänyt muutaman samanhenkisen seuralaisen avustamaan minua matkoillani. Ensimmäisen Vault Dwellerin tarinat omista seuralaisistaan eivät pidä enää paikkaansa. Vaikka kumppanini ovat edelleen itsensä herroja, he kuuntelevat neuvojani aseistuksen valinnasta ja siitä, miten heidän tulisi taistella. He myös hallitsevat joitain kykyjä ja auttavat minua silloin kun hallitsevat asian paremmin kuin minä. Sen lisäksi he kantavat mielellään ylimääräiset varusteeni.
Kulkiessani pitempiä matkoja navigoin PIP-boyn avulla. Kun opin uuden paikan sijainnin, tallennan sen tietokoneeni muistiin ja matkanteko onnistuu sukkelasti. Saatuani auton käyttööni matkanteko sujuu vielä nopeammin. Ikävä kyllä auto kuluttaa paljon melko harvinaisia akkuja. Auton tavaratilassa voin myös kätevästi säilyttää ylimääräisiä tavaroita, sillä kukaan ei ymmärrä varastaa niitä sieltä. Kohtalaisena eränkävijänä osaan jo välttää osan ulkoilmassa kohdattavista ikävyyksistä ja hyvä niin, sillä välillä niitä on todella tiheään ja osa melko kuolettavia.
Osa on melko outojakin. Kerrotaan kuningas Arthurin ritareista, joilla hevosen asemasta on kookospähkinä, räjähtävistä lehmistä ja ihmemaa Ozin Tinmanista, joka paikoilleen ruostuneena itkee öljykannua.
Kuudesti laukeavan laki
Joku muu voi kahlata pelin polvia myöten veressä, mutta minä antaudun taisteluun vasta kun muita vaihtoehtoja ei ole, tai jos olosuhteet siihen pakottavat (viettelen rikollispomon vaimon, mutta jään kiinni, esimerkiksi). Elämä reunalla on muutenkin vaarallista, ja sitäpaitsi taistelu on niin sotkuista. Kunnon osuma saattaa losauttaa vihollisen kauheaksi veriseksi mössöksi.
Taistelua käydään kuin hidastettuna, vihollisetkin liikkuvat ikään kuin vuorotellen, ja ihan kuin meillä kaikilla olisi toimintapisteitä, joiden puitteissa voimme toimia. Ehkä se on kaikki vain päässäni, mutta se helpottaa taisteluun reagointia. Taistelu on yksinkertaista ja sujuvaa, kuin hiirellä naksuttasi. Halutessani voin ampua vastustajaa raajoihin tai päähän, vaikka silmiin, mutta se vaatii jo taitoa.
PIP-boy pitää kätevästi kuntoni näkyvillä, jos en haavojani muuten taistelun tiimellyksessä huomaa. Se kertoo myös, jos olen saanut myrkytyksen tai säteilyä. Kätevä pikkukapine.
Lääkeruiskujen ja aseiden kaivelu taskuista kesken taistelun (ja muulloinkin) on edelleen harmillisen kömpelöä. Kuka idiootti ompeli housuihini näin syvät taskut? Nyt joudun kokoajan kelaamaan niiden sisältöä edestakaisin. Miksei mistään löydy kunnon reppua, jossa tavarat olisivat selkeästi esillä?
Sairaan kaunis maailma
Matkani jatkuessa huomasin, että maailma on kovin samanlainen kuin ensimmäinen Vault Dweller kertomuksessaan kuvaili, joskin se nyt vaikuttaa hieman kehittyneemmältä ja hyvin paljon laajemmalta. Joskus pysähdyn kuuntelemaan maailman ääniä ja ihailemaan maisemia. Tuulen suhina ja ympäristön äänet ovat niin rauhoittavia. Välillä voin erottaa kaukaisuudessa soivaa heimolaisten kaunista musiikkia. Suuremmissa kaupungeissa asiat ovat tietysti toisin ja rauhallisuuden korvaavat levottomat urbaanit äänimaisemat.
Kaikesta pahuudesta ja pimeydestä huolimatta pidän elämästäni täällä erittäin, erittäin paljon.
93
