Pavlovilainen refleksi on vinha juttu. Kun hauvelille tarjoaa sapuskaa ja soittaa kilikelloa tarpeeksi monta kertaa, se alkaa kuolata pelkän kellon kuullessaan. Anark todistaa, ettei erehdyksen kautta ehdollistuminen toimi tietokonepelissä. Ei ainakaan, jos koiran tilalla on otus, joka tarvitsee oppitunnikseen viiden gigawatin laserissa käristymistä tai stadikan tornista hyppäämistä ennen kuin tajuaa, ettei se kannata.
On otuksella nimikin, Mendel, ja se on tutkimustarkoituksiin kehitetty keinotekoinen älyllinen elämänmuoto, jolla on ihmeellinen kyky oppia kokemuksistaan. Outo synteettikulttuuri on kuitenkin vanginnut sankarimme maailmaansa Galapagokseen.
Galapagoksen idea on äärimmäisen yksinkertainen. Pelaajan pitää raivata hassunnäköiselle kolmiulotteisessa sokkelossa harhailevalle Mendelille tie vapauteen tökkimällä hiirellä voimakenttäkatkaisijoita, liikkuvia tasoja, hissejä ja sen sellaisia niin, että ne osuvat sopivasti kulkureitille. Lisäksi voi yrittää muuttaa Mendelin kulkusuuntaa tai yllyttää sitä hyppäämään naxauttamalla sitä virtuaalisella sähköpaimenella persuksiin.
Näkymä kieppuu ja panoroi Mendel keskipisteenään miten sattuu, useimmiten kuvakulma kiepsahtaa juuri väärään suuntaan kun pitäisi painaa sokkelon seinässä nappulaa A, jottei otusparka liiskautuisi höyryprässi B:n alle. Mendelin pitäisi myös muuttaa suuntaansa sen mukaan mihin kohtaan sitä hiirellä tökkäisee, mutta useimmiten se menee juuri sinne minne ei pitäisi.
Tekijät mainostavat Mendelin vähitellen oppivan, että laserit tosiaan ovat vaarallisia eikä pohjattomiin kuiluihin kannata hypätä. Jos peli etenee hyvin, otuksesta tulee itsevarmempi ja oma-aloitteisempi. Jos homma menee puihin, Mendelistä tulee yhä neuroottisempi ja uppiniskaisempi (kuinka jälkimmäinen on mahdollista, vaikea sanoa).
Kuoltuaan tämä tekoälyn jättiläinen aineellistuu sokkelon alkuun tai viimeiseen tallennuskohtaan ja menettää kaiken tallennuksen jälkeen oppimansa. Sinä lyhyenä aikana kun pelin piinaa jaksoi sietää, en huomannut minkäänlaista edistymistä, vaan otus teki täsmälleen mitä huvitti (yleensä ei juuri mitään) vailla järjen häivää.
Joku viiraa pahasti pelisuunnittelijan päässä kun oppi käy kuolettavien erehdysten kautta ja pelaajan vaikutusmahdollisuudet pelihahmoon ovat häviävän pienet. Futuristisen abstraktit 3D-sokkelot on kohtalaisen tyylikkäästi Direct 3D:llä toteutettu. Myös Anarkin ideaa tekoälyn kehittämisestä pelitarkoituksiin sopii kunnioittaa. "Pelinä" Galapagos on kuitenkin äärimmäisen turhauttavaisuuden inkarnaatio, ja tämän kiduttavan kokemuksen päähenkilön nimi olisikin ollut osuvammin Mengele.
20
