Surumielinen tappaja ja Tommy Vercetti tekevät sinulle tarjouksen, josta et voi kieltäytyä: kaksi annosta parasta virtuaalieskapismia yhden hinnalla.
Kukaan ei toivottavasti ole elänyt viime vuosia niin pahasti pussissa, että olisi välttynyt Grand Theft Auto -ilmiöltä. Onhan se 18 vuoden ikärajastaan huolimatta ollut useampaan otteeseen keskipisteessä moraalinvartijoiden keskustellessa nuorisoamme alati uhkaavasta rappiosta.
Grand Theft Autojen äärimmäiseen väkivaltaan on helppo takertua, mutta takana piilee muutakin. Pelien sysimusta huumori naurattaa kerta toisensa jälkeen, ja käsikirjoitettua juonenkuljetusta vapaaseen toimintaan yhdistelevässä konseptissa tekijät ovat iskeneet todelliseen kultasuoneen.
Sitten GTA 3:n ilmestymisen pesäpallomailat ovat kuluneet lommoille lumpioita löystytettäessä ja mustan tornin mahti alkanut murentua. Mahdoton on lopulta tullut lihaksi: kaksi PS2:n suurimmista yksinoikeuspeleistä karauttaa Xboxille yhteisessä keräilypaketissa.
Plastiikkakirurgin käsittelyssä
Sisällöllisesti käännökset ovat identtisiä lähdeversioihin nähden. Olin havaitsevani joitakin uusia uniikkihyppyjä ja muita pieniä lisäyksiä siellä täällä, mutta todennäköisesti en PS2:lla juuri näihin kohtiin sattunut törmäämään tai en vain muista.
Koska kaupungit, tehtävät ja automallit ovat täsmälleen samat, pelien vetovoima on suoraan verrannollinen siihen, kuinka pahasti on etukäteen altistunut. Kolmoseen olin viimeksi koskenut reilusti yli vuosi sitten ja sitä väänsin Xboxilla innoissani pitkästä aikaa. Vice City sen sijaan alkoi tökkiä pahasti hetimmiten Xboxin paremman grafiikan viehätyksen haihduttua.
Suurin osa grafiikasta on tuttua huttua, josta PS2-alkuperä paistaa läpi selvästi. Olisi enemmän kuin suotavaa, että pelit pyörisivät kuten niiden on tarkoitus pyöriä. Kolmonen on täysin sulava, mutta Vice City tökkii ajoittain merkillisesti. Yleensä nykiminen ilmenee käveltäessä ja/tai veden lähellä, eikä sillä tunnu olevan mitään tekemistä ruudulla olevan tavaran määrän kanssa.
Parannukset on kohdistettu olennaisimpiin kohtiin. Automerkeistä suurin osa näyttää hämmentävän tutuilta, mutta joitakin on vaikea aluksi edes tunnistaa. Varsinkin hienot urheilumallit ovat merkittävästi entistä yksityiskohtaisempia. Merkistä riippumatta konepellin alla on siististi mallinnettu moottori ja aluvanteet näyttävät aluvanteilta. Vice Cityn autojen mallit ovat jostain syystä yksinkertaisempia kuin edeltäjässään.
Dynaaminen valaistus luo mukavasti tunnelmaa. Ero huijattujen ja realististen heijastusten välillä on ilmeinen etenkin Vice Cityn neonvalojen loisteessa. Libertystä värivalot uupuvat, mutta jostain syystä valaistus näyttää siellä vähintään yhtä hyvältä. Epäilen tämän johtuvan paremman näköisistä autoista.
Ainoa uusi piirre äänimaailmassa on tuki dolby digitalille, joka varmasti onkin kelpo lisä kotiteatterin omistajille. Loistavat musiikkiraidat ovat ennallaan, ja mikäli radiosta raikuva poppi ei tyydytä (epätodennäköistä, etenkin Vice Cityssä) voi kuunnella omia kipaleitaan. Silloin tosin menettää kaikki hersyvät mainokset ja välispiikit.
Uudelleenajattelulla onneen
Odotin kauhulla, kuinka PS2:n Dualshockilla liki täydelliset kontrollit taipuisivat Xboxin padille. Pelkoni osoittautui turhaksi, sillä ohjaus on tehty uusiksi. Lopputulos on tyystin erilainen, mutta totuttelun jälkeen vähintään yhtä toimiva ratkaisu.
Kaasu ja jarru on järkevästi sijoitettu liipaisimiin, joiden ansiosta analogisuutta voi oikeasti hyödyntää. Käveltäessä kamera on yhä holtiton, mutta alkuperäisversiota jouhevampi ruudunpäivitys auttaa tähtäykseen.
On ymmärrettävää, ettei käännöstyöstä vastuussa oleva Rockstarin Itävallan-studio rohjennut koskea legendaarisiin luomuksiin, jotka eivät edes ole heidän omiaan. Silti pelkkä kolmosen pelimoottorin päivittäminen Vice Cityn paranneltuun malliin olisi ollut todellinen kulttuuriteko. Kun on kerran moottoripyörällä ajanut, on harrikkamies koko ikänsä, ja kaupunkina Viceä monipuolisempi Liberty olisi kuin luotu kaksipyöräisille.
Käännöksenä GTA 3 on moitteeton, Vice City häilyy hyvän ja erinomaisen välimaastossa. Kummankin sisältävän keräilypaketin hinta-laatusuhteessa ei ole moitittavaa, joten ostopäätös kannattaa tehdä oman kyllästymisasteensa perusteella. Niiden, jotka ovat onnistuneet helmet syystä tahi toisesta missaamaan, ei kannata edes harkita, vaan kaivaa henkilöllisyystodistus esille ja marssia lähimpään pelikauppaan. Kotimatkalla voi sitten ostaa Xboxin.
92
