Half-Lifen moninpeli on saanut uuden kuninkaan. Team Fortress Classic on kuollut, kauan eläköön Counter-Strike!
Counter-Striken peli-idea on kuin kopio pelistä Rainbow Six: erikoisjoukot yrittävät vapauttaa terroristien ottamia panttivankeja. Modin vitsi on tietysti siinä, että terroristeja ohjaa tietokoneen sijasta joukko ihmispelaajia.
Counter-Strike naittaa 3D-räiskinnän riemun realismiin, ja jälkimmäisen ansiosta tuntuu hyvin erilaiselta kuin moninpelattavat 3D-räiskinnät yleensä. Peliympäristöt ovat arkisia ja todentuntuisia parkkihalleja, rahtilaivoja, ohjussiiloja ja sen sellaisia. Modissa käytettävät aseet eivät myöskään ole mitään tekijöiden omasta päästä keksimiä hilavitkuttimia, vaan ne on kaikki mallinnettu aidoista esikuvista. On se vaan paljon hienompaa ampua vaikka Sig SG-552 Commandolla kuin niillä hiivatin plasmakikkuroilla ja singonkuvatuksilla mitä 3D-räiskinnät ovat nykyään väärällään. Kaikki aseet vaativat taitoa, ja ainoa paukkulelu on sokaiseva flashbang-kranaatti, miedolla sirpale-efektillä.
Hienona yksityiskohtana Counter-Strikessa huoneen voi yrittää puhdistaa ampumalla sinne oven läpi, sillä kevyempirakenteiset ovet, laatikot ja vastaavat päästävät lävitseen suurimman osan ammutuista luodeista, aseen läpäisykyvystä riippuen.
Mikä todella muuttaa moninpelaamisen luonnetta näissä modeissa on pelaajien haavoittuvaisuus. Tappava lyijymyrkytys iskee äkkiä, jos erehtyy metallinamuja syömään, eivätkä haavatkaan parane maagisilla parannuslaatikoilla. Action Half-Lifen tasolle haavoittumisen mallinnus ei Counter-Strikessä yllä, sillä verenhukkaa ei ole, eivätkä raajaosumat vaikuta liikkumiseen. Pääosumista kohde kärsii kolminkertaisen vahingon, mikä yleensä riittää tappamaan.
Counter-Strikea pelataan lyhyiden, yleensä muutaman minuutin kestävien pienoiserien sarjana. Erät päättyvät joko aikarajan umpeutuessa tasapeliin tai sitten toisen joukkueen täydelliseen eliminointiin. Kuolleet pelaajat pysyvät kuolleina erän päättymiseen asti. On karu kohtalo joutua heti kättelyssä luodin tielle ja haamuna lennellä pitkin kenttää katsomassa, kun muut pelaajat selvittävät välejään seuraavat viisi minuuttia.
Quakemaisen ryntäilyn asemasta pelaajat alkavat kuin itsestään soveltaa "oikeita" taistelutaktiikoita. Ulkona liikuttaessa painellaan seinän vieriä pitkin ja välillä pysähdytään kuulostelemaan ympäristöstä askelten ääniä. Tuleen ei saa jäädä makaamaan, vaan on hakeuduttava heti suojaan. Ryhmätyö on tärkeää, järeämmällä kiväärillä varustettu kaveri ampumassa suojatulta tai yleensä varmistamassa selustaa on painonsa arvoinen dollareissa.
Armeija marssii rahallaan
Counter-Striken omaperäisimpiä oivalluksia on varusteiden ostaminen. Aloituspistoolit (Glock 18 terroristeilla ja H&K .45 USP erikoisjoukoilla) ovat ilmaisia, kaikki muu eli aseet, ammukset, flashbangit, yökiikarit, luotiliivit maksavat. Toki tykimpiä kuularuiskuja voi ryövätä kuolleilta pelaajilta.
Voittajajoukkueen pelaajat kuittaavat noin parin tonnin rahapotin, hävinneenkin joukkueen pelaajat saavat säälistä 800 dollarin apurahan. Lisäksi kaikki pelaajat saavat henkilökohtaisia rahabonuksia eliminoimalla vihollisia ja pelastamalla panttivankeja.
Counter-Striken betaisuus näkyy tietyssä pelin sääntöjen viimeistelemättömyydessä. Pelin pääidea, panttivankien vapauttaminen, on nimittäin vähän turhaa touhua. Koska erikoisjoukot eivät voi voittaa erää tappamatta kaikkia terroristeja, jää panttivankien vapauttamisen ainoaksi hyödyksi jokaisesta pelastetusta vangista myönnettävä rahabonus, joka ei korotuksesta huolimatta ole suhteessa siihen riskiin, mikä koko erikoisjoukkojen joukkueella on, jos ja kun panttivankeja lähdetään pelastamaan. Kentät on nimittäin suunniteltu lähes aina niin, että terroristeilla on huomattavaa etua maastosta, mikä tekee vapautusoperaatioista hyvin vaarallisia.
Liian usein Counter-Strike onkin käytännössä pelkkää kahden joukkueen välistä deathmatchia, joskin realistista sellaista. Tässä ei muuten olisi mitään vikaa, mutta kun Counter-Strike suosii terroristeja. Paitsi että terroristeilla on lähes aina se kentän parempi puoli, niin heillä on myöskin varustelistoillaan halpa ja erittäin tehokas Kalashnikov-rynnäkkökivääri, jota erikoisjoukot eivät pysty ostamaan. Toki erikoisjoukotkin pääsevät Idän Ihmeellä ampumaan, jos sellaisen ruumiilta löytävät.
Counter-Striken rahanjakojärjestelmä on riistokapitalistinen. Vaikka periaate, että voitto palkitaan paremmilla varusteilla onkin sinänsä oikea, niin käytännössä rikkaat rikastuvat ja köyhät kurjistuvat. Kun toinen joukkueista pääsee kerran voiton makuun, niin sitä voittoputkea ei ihan helpolla pelkillä ilmaisilla aloituspistooleilla katkaista, varsinkin kun beta 3:ssa kevlar-liivit ja -kypärä ovat turhan kestäviä.
Team Fortress, tee tilaa
Counter-Striken tekijät ovat ilmeisen kiinnostuneita pelin kehitystyön jatkamisesta, ja modissa tullaan varmasti vielä näkemään suuriakin muutoksia ja uudistuksia. Jatkossa on luvassa muun muassa aivan uudenlaisia skenaariotyyppejä, joissa erikoisjoukkojen tehtävänä ei olekaan enää panttivankien vapauttaminen, vaan esimerkiksi terroristien asentaman autopommin purkaminen.
Counter-Striken tekijät edistävät tiimipelaamista modissaan. Beta 3:ssa perinteinen, pelaajakohtaiset fragit näyttävä tulostaulu poistettiin pelistä kokonaan. Kun pelaajat eivät enää näe toistensa frageja, ei kenellekään muodostu paineita esittää parempaa pelaajaa kuin mitä on. Kämppääminen ja turhanpäiväinen henkilökohtaisten fragien metsästys onkin uudistuksen myötä vähentynyt pelissä tuntuvasti.
Vaikka pelimekaniikka kaipaa vielä hiomista, Counter-Strike on parasta mitä 3D-räiskintöjen saralla on nähty sitten alkuperäisen Team Fortressin. Sen realismi vetoaa myös sellaisiin pelaajiin, joita 3D-räiskinnät eivät muuten kiinnosta.
94
