On olemassa vain yksi Pomo, pienen ihmisen suuri puolustaja. Sorry, Bruce, en puhu Springsteenistä, vaan Halon Master Chiefistä. Halo 2 opettaa: älä pidä muita Pomoja.

Halo oli harvinaislaatuinen räiskintäpeli, jossa palaset loksahtivat kohdalleen. Tunnelma, intensiivisyys, musiikki, aseet, älykkäät viholliset # kokonaisuus toimi täydellisesti. Xboxin alkuajoista asti olen palannut Halon ääreen uudelleen ja uudelleen. Läpipeluukerroissa olen seonnut laskuista jo aikapäiviä sitten.

En ole odottanut mitään peliä, edes kakkos-Half-Lifeä, kiihkeämmin kuin Halon jatko-osaa. Odotukseni olivat kovat, mutta piru vieköön, Halo 2 ei vain täyttänyt niitä, vaan ylitti ne kirkkaasti. Xboxin mukinpidike on saanut uuden vakiovieraan.

Halo 2:n arvostelutilanne oli poikkeuksellinen. Piratismin ja juonipaljastusten pelossa Microsoft ei suostunut luovuttamaan yhdellekään medialle pelin ennakkokappaletta. Peliä sai testata vain Microsoftin konttorissa lukittujen ovien takana ja jatkuvassa valvonnassa. Kiusaus kävellä ulos Halo 2:n pelilevy povitaskussa oman kodin rauhaan oli kova.

Iron Chief

Halo 2 käynnistyy pelin omalla grafiikkamoottorilla toteutetulla alkujuonnolla, joka on yhtään liioittelematta silmiä hivelevän upea. Ensimmäistä kertaa saamme kurkistaa ihmiskuntaa piinaavan Muukalaisliiton sisälle ja nähdä sen läpeensä hierarkista toimintaa käytännössä.

Muukalaisliitossa kuohuu. Sielunvihollinen on onnistunut iskemään pyhimmästä pyhimpään ja tuhoamaan Halon rengasmaailman. Muukalaisliittoa johtavat profeetat ovat raivoissaan - kuinka tällainen pyhäinhäväistys on mahdollinen? Vastuulliset etsitään eliittien riveistä ja heidän johtajansa tuomitaan näytösoikeudenkäynnissä kerettiläisyydestä. Kerettiläinen kantaa häpeän merkkiä lihassaan lopun elämäänsä, joka tässä tapauksessa uhkaa jäädä äärimmäisen lyhyeksi.

Sielunvihollinen saa omiensa parissa lämpimämmän vastaanoton. Maapallolle voittoisana palaava Master Chief on juhlittu sotasankari, jonka uroteot tunnetaan kaikkialla. Hän on viimeinen lajiaan, liki haavoittumaton supersotilas, joka on lapsesta pitäen kasvatettu sodankäyntiin. Mikään ei vala rivisotilaisiin voimakkaampaa taistelutahtoa kuin apuun rientävä voittamaton spartalainen.

Supersotilaan juhlintaa varjostaa Muukalaisliiton vääjäämätön uhka. Ihmiskunta on ajettu nurkkaan. Maapallolla ei ole enää paikkaa, mihin ylivoimaisen vihollisen edessä perääntyä. Taistelu ihmiskunnan kohtalosta on alkamassa, eikä tappio ole vaihtoehto.

Tykki puhuu

Sodan ensimmäinen koitos käydään maan kiertoradalla taisteluasema Cairolla, jonka Muukalaisliiton joukot yrittävät vallata. Master Chief määrätään varmistamaan, että valtaus jää pelkäksi yritykseksi. Cairon sisätilat ja ilmalukkojen läpi murtautuvat muukalaishyökkääjät tuovat erehdyttävästi mieleen ensimmäisen Halon ja taistelulaiva Pillar of Autumnin.

Cairo on pelkkää lämmittelyä. Taistelun edetessä vääjäämättömästi kohti maata Halo 2 iskee silmään todellisen räiskintävaihteensa. Kaupunkitaistelu muukalaisliittolaisia vastaan on jotain totisesti uutta. Urbaani miljöö on mielenkiintoinen yhdistelmä vanhaa kivikaupunkia ja futuristisia rakennelmia. Ei aikaakaan, kun Master Chief saa pyörät alleen, sitten telaketjut. Kaupunkia halkovat moottoritiet ovat tuota pikaa mustanaan tuhotuista muukalaisajoneuvoista.

Kohtaus valtavalla riippusillalla on hykerryttävä: Master Chief Scorpion-tankissa vastassaan muukalaisten kiituriarmada. Pikkuisilla kiitureilla ei ole mitään mahdollisuuksia, Scorpionin tykinlaukaukset viskovat niitä pitkin siltaa kuin leikkikaluja. Palava muukalaismetalli rutisee tyydyttävästi sillalla vyöryvien terästassujen alla.

Master Chiefin harmiksi muukalaisilla on uusi lelu: Scarab. Valtavaa nelijalkaista robottikävelijää ei näytä pysäyttävän mikään. Teräspeto kävelee Master Chiefistä ja hänen jääkäriaseveljistään kirjaimellisesti ylitse.

Taistelu maapallosta tuntuu tärkeältä, sitten kaikki kääntyy päälaelleen. Toinen Halo on täynnä yllätyksiä.

Maalauksellista toimintaa

Ensimmäinen Halo jouduttiin viimeistelemään kiireellä, mikä näkyi muun muassa kenttiä vaivanneessa toistossa. Jatko-osan kehittämiseen käytettiin aikaa niin paljon kuin tarvittiin - ja sekin näkyy. Halo 2 ylittää edeltäjänsä joka osa-alueella.

Halo 2:n grafiikka on Xboxin rajat huomioon ottaen aivan uskomattoman hienoa. Taidokkaalla valaistuksella ja pintojen jälkikäsittelyllä ihmishahmoista ja muukalaishirviöistä on loihdittu liki naturalistisen näköisiä luomuksia. Kokonaisuus kruunataan suodattamalla grafiikkaa tavalla, joka saa pelinäkymän näyttämään öljyvärimaalaukselta. Vaikutelma on todella persoonallinen.

Halo 2:n taiteellinen suunnittelu on ylivertaista. Jokaisen haarniskan, ajoneuvon, aseen ja ympäristön pienimpiinkin yksityiskohtiin on paneuduttu huolella. Ei riitä että taide näyttää hyvältä, myös muotokieltä ja symboliikkaa on harkittu tarkkaan.

Myös tarinankerronta on kypsynyt nautittavalle tasolle. Juonikaaret ovat aiempaa selkeämpiä ja henkilökuvien rakentamiselle annetaan enemmän aikaa. Kuva mystisestä vihollisesta muuttuu henkilökohtaisemmaksi, kun Muukalaisliittoa tarkastellaan muutenkin kuin pyssyntähtäinten lävitse.

Vaikka Halo 2 on enimmäkseen hyvin vakavatunnelmainen peli, se ei ole vailla huumorintajua. Hartaat hetket eivät estä Haloa kuittaamasta joitakin asioita sotilaallisen epäkorrektilla "hoo-rah!"-meiningillä. Pelin henki kiteytyy kenties parhaiten kohtauksessa, jossa muukalaisliittolaiset tutkivat Master Chiefin tuhotöiden jälkiä. "Kuka tämän teki?" olento kysyy toiselta. "Mitäs luulisit?" kuuluu myrkyllinen vastaus.

Muukalaiset uskovat horjumattomasti, että vihreään haarniskaan puettu tappokone on itse Piru.

Energiamiekka on kynää mahtavampi

Koska pelattavuus saatiin kohdalleen jo ensimmäisellä kerralla, Halo 2 ei sen kummemmin muuta tuttua räiskintäreseptiä. Pientä ekstraa on mukana, kuten räiskintäfysiikan viskomaa irtaimistoa, rajoittuneesti tuhoutuvia ympäristöjä ja uusia aseita.

Taistelu keskenään tasapainoisilla aseilla älykkäästi käyttäytyviä vihollisia vastaan on yhdistelmä, jonka viehätys on säilynyt sataprosenttisesti ennallaan. Viholliset osaavat perääntyä, kiertää sivustaasi, kiipeillä parempiin asemiin ja tehdä muuta odottamatonta. Jokainen vihollisrotu käyttäytyy itselleen ominaisella tavalla, esimerkiksi kääpiömäiset gruntit ovat surkeita pelkureita ja eliittejäkin pahemmat brutet ylimielisiä raivopäitä.

Halo 2:ssa on odottamattoman paljon uusia aseita. Koska Master Chief ei edelleenkään kykene kantamaan kuin kahta asetta kerrallaan, valinnanvaikeus on muuttunut ainakin kaksi kertaa kauheammaksi. Uutuuksista rakastuin eliittien energiamiekkaan (sivallus ja vainaa!) ja tehokasta pursketulta ampuvaan Battle Rifleen, vanhan rynkyn korvaajaan.

Uutena temppuna Master Chief pystyy nappaamaan pienempiä käsiaseita yhden molempiin kouriin. Kaksinkertainen tulivoima näkyy ja tuntuu, esimerkiksi tupla-Needlerit tappavat talossa ja puutarhassa. Tuplapyssyttelyn haittapuolena on, ettei Master Chief kykene viskomaan käsikranaattejaan.

Chief on oppinut myös toisen uuden koiruuden: ajoneuvojen kaappaamisen. Tarkkaan ajoittamalla Master Chiefin saa hyppäämään vihollisen konepellille, josta melee-näppäintä takomalla voi survaista kuljettajan mäkeen. Tempun voi tehdä jopa Muukalaisliiton Wraith-tankille, joskin luukun avaaminen vaatii melko päättäväistä takomista. Kaappaaminen on ihan perusteltu lisä, sillä ajoneuvot ovat selvästi aiempaa näkyvämmässä roolissa.

Elämystaidetta

Halo 2:n yksinpeli on elämys itsessään, mutta kahden pelaajan yhteistyönä pelaaminen muuttuu kaksin verroin nautittavammaksi. Kahta Master Chiefiä vastaan Muukalaisliitto on helisemässä. Laajakuvatuen ansiosta peliruutu voidaan jakaa pystysuunnassa, mikä saa kaksinpelin grafiikan näyttämään selvästi skarpimmalta. Näkökenttää kaventava pystyjako tosin tekee suuntavaistolle välillä tepposet.

Kuudentoista pelaajan Live-moninpelissä on melkein kaikki mitä voisi toivoa monipuolisista pelimuodoista sisäänrakennettuun klaaninmuodostukseen. Ainakin varhaisemman Live-betan perusteella lipunryöstöä, pommitustehtäviä ja muita moninpelimuotoja voi luonnehtia kiihkeän nopeatempoisiksi ja suunnattoman hauskoiksi. Ajoneuvot istuvat Halo 2:n moninpelitoimintaan kuin nakki silmään.

Halo 2 on poikkeuksellinen peli. Se on ikimuistoisia räiskintähetkiä pursuava runsaudensarvi, virstanpylväs, johon muita Xbox-pelejä verrataan todennäköisesti konsolin eliniän loppuun asti. Pari yksittäistä säröä muistuttaa, ettei Halokaan ole täydellinen: tekoäly erehtyy toisinaan juoksemaan sokeasti esteitä päin ja jaetulla ruudulla pelatessa grafiikka vilkkui välillä mustana. Kokonaisuus ei pikkuvirheisiin kaadu.

Akateemikot kiistelevät siitä, ovatko pelit taidetta. Jos ovat, Halo 2 on pelitaiteen vastine Sikstuksen kappelille. Olkoon Half-Life 2 sitten Mona Lisa.