Corvuksen kohdalla vanha sanonta "Oma maa mansikka jne" ei oikein pidä paikkaansa: koko kotimaan porukka on sairastunut kammottavaan tautiin. Niin myös Corvus itse. Löytyykö parannus ennen väistämätöntä?
Parthoriksen maata pitkään vainonneen käärmeratsastaja D'sparilin valtakausi sai päätöksensä, kun urhea sidhehaltija Corvus päätti kohdata tyrannin silmästä silmään. Yksikään hyvä teko ei jää rankaisematta, kuten sanonta kuuluu, ja niinpä D'sparil viimeisenä tekonaan kirosi surmaajansa: Corvus ei tulisi ikinä näkemään kotimaataan. Niinpä Corvus pian löysikin itsensä karkoitettuna Ulkomaailmoihin, painajaismaisten olentojen asuttamaan ulottuvuuteen, vailla keinoja kotiin pääsystä.
Vuosikaudet Corvus taivalsi Ulkomaailmoissa, yrittäen turhaan löytää pakokeinoa sen toivottomuudesta. Mutta sen sijaan että Corvus olisi löytänyt jotain, seraphien eli sidhehaltijoiden mystisten esi-isien magia löysikin Corvuksen. Seraphien Voiman kirja ilmestyi Corvukselle ja ilmoitti hänelle, että on aika palata kotiin.
Astuessaan seraphi-magian luoman portaalin lävitse ulos Ulkomaailmoista Hopeakeitaan, kotikaupunkinsa, maankamaralle Corvus vaistosi heti, että jokin oli pielessä. Ja niin olikin, sillä Corvuksen poissaollessa koko Parthoriksen ylitse oli levinnyt kulkutauti. Sellainen, joka sumentaa mielen ja täyttää sen sokealla verenhimolla. Paitsi että hänen koko kansansa oli nyt tämän taudin kourissa, myös Corvus itse tajusi saaneensa tartunnan, vain seraphien taikuuden pitäessä häntä yhä järjissään.
Ei jatkoa edellisestä numerosta
Juoneltaan Heretic II sijoittuu pelisarjan ensimmäisen osan jälkeisiin tapahtumiin, eikä ole suoraa jatkoa Hexen 2:lle. Ratkaisu on oikeastaan ihan hyvä, sillä kasvottoman, isoa, pahaa käärmeratsastajaa metsästävän sankarijoukon sijasta pelaajalle tarjotaan vaihteeksi persoonallinen sankarihahmo Corvus. Juonikaan ei ole suoraviivainen: pelin alussa Corvuksella ei ole hajuakaan, mistä tauti on tullut ja miten siitä pääsee eroon. Hänen ainoa toivonsa on etsiä käsiinsä kirjanoppineita ja parantajia.
Heretic II:ssa on 3D-räiskinnälle poikkeuksellisen paljon juonta eteenpäin kuljettavaa dialogia, jopa enemmän kuin tällä saralla loistaneessa Half-Lifessa. Dialogi ja juonenkiemurat eivät kuitenkaan mene pääasian edelle, mutta tuovat kuitenkin sopivasti sisältöä mäiskeelle ja toiminnalle.
Uskomattoman kaunis
Kun Raven Software kehuu kotisivuillaan pistävänsä paljon painoa peliensä grafiikkaan, he eivät puhu vain lämpimikseen. Ravenin graafikot kuuluvat nimittäin varmasti alan lahjakkaimpiin, eivätkä he Heretic II:ssa petä. Peli on kertakaikkiaan uskomattoman kaunis, mitään näin hienoa ei nähty edes Unrealissa. Etenkin pelin taistelut ovat sellaista erikoisefektitykitystä, että ylistyssanat loppuvat kesken.
Pelin visuaalisuutta korostaa entisestään 3D-räiskinnälle epätavallinen kuvakulmavalinta pelihahmon takaa Ms. Croftin tapaan. Vaikka 3rd-person tuntuukin aluksi hieman omituiselta, siihen tottuu nopeasti ja erinomaisen hyvin tilanteita seuraavan kameran ansiosta pelihahmon kontrollointi on edelleen yhtä intuitiivista kuin mitä se suoraan pelaajan silmistä kuvattunakin olisi.
Kuvakulman ansiosta pelihahmon liikkeistä on voitu tehdä paljon monipuolisempia. Corvus pystyy esimerkiksi kiipeämään jyrkänteitä ja köysiä ja tekemään kuperkeikkoja ja voltteja ilmassa. Myös taistelusauvan käyttöön on uuden kuvakulman ansioista saatu lisättyä omat kikkansa: monipuolisen iskuvalikoiman lisäksi sillä pystyy esimerkiksi harrastamaan seiväshyppyä. Animaatiota on vielä elävöitetty erilaisilla humoristisilla, mutta ah niin inhimillisillä piirteillä, esimerkiksi suolla Corvus huitoilee hyttysiä. Huhujen mukaan Corvuksessa on yli 1800 animaatioruutua ja sen kyllä uskoo.
Kaiken tämän visuaalisen loiston jälkeen onkin vaikea uskoa, että koko hoitoa on pyörittämässä se sama vanha Quake 2 -engine, jonka Unreal-leiri on jo julistanut kuolleeksi lähes yhtä varmasti kuin K(varmaan kuolemaan viittaava B5-spoileri poistettu _nn)in.
Traumoja Gauntletista
Hexen 2:ssa kenttädesign nojautui muinaisten kulttuurien matkimiseen egyptiläis- ja inka-vaikutteineen. Heretic II:ssa luotetaan enemmän mielikuvitukseen korkealle vuorenhuipuille rakennettuine linnoituksineen ja uneliaine sidhekaupunkeineen. Kentät muodostavat silti edelleen tyyliltään yhtenäisen kokonaisuuden, ilman Hexen 2:n episodimaista rikkonaisuutta.
Ainoa kauneusvirhe pelin muuten hienoissa kentissä on K'Chekrikien pirullinen Gauntlet, joka on aivan järkyttävää tasohyppelyä ja ansojenkiertelyä. Itse ainakin kyllästyin siihen parinkymmenen uudelleenlatauskerran jälkeen ja ohitin sen kylmästi mahtavalla noclip-taialla. Onneksi osuus on lyhyt eikä vastavaa toistu pelissä enää myöhemmin.
Miekka ja magia
Heretic II:n ja oikeastaan koko Ravenin Käärmeratsastaja-saagan etuna muihin 3D-räiskintöihin on se, että sitä ei rasita tämän scifistisen genren peruskliseet konekivääreinen, sinkoineen ja öhköalieneineen. Vaikka Heretic II:n puzzlet eivät yllä lähellekään Half-Lifen kekseliäisyyttä, sen reipas miekka ja magia -meininki liskoihmisineen, jumalolentoineen ja ikiaikaisine hyvän ja pahan taisteluineen on enemmän kuin tervetullutta vaihtelua. Ja kun toteutus on vielä näin peri-ravenmaisen laadukasta ei pelistä voi olla pitämättä. Harmi vain että seikkailu loppuu hieman turhan lyhyeen.
Heretic II on ehdottomasti vuoden parhaita pelejä ja ainakin minun kohdallani myös vuoden suurin yllättäjä.
91
