Amerikasta kuuluu kummia: siellä tehdään vielä konsolivillityksen keskelläkin toimintapelejä Amigalle. Uusi firma on kalifornialainen Hollyware, ja sen ensimmäinen peli on _ kuinkas muuten _ söpötasohyppely. Pikku lisko Hoi on vailla morsiota ja pariutumispaikka on inhan viisivaiheisen mantereen toisella laidalla. Ja sinnekös kiire.
Pikku liskon seikkailu alkaa kotipesän, jättikengän, liepeiltä. Vauhti kiihtyy teollisuusalueella, jossa vivut odottavat vääntäjäänsä ja puzzlet ratkaisijaansa. Tämän jälkeen Hoi löytää lentokojeen ja yllättäen shoot'em up-maisesti ryhtyy ampumaan ohjuksia. Seuraavaksi Hoi saapuu vetiseen vaiheeseen ja oppii uimaan. Lopuksi on luvassa vielä hurja kujanjuoksu maailmankaikkeuden rysähtäessä Hoin takana tuusan nuuskaksi. Vasta sitten voi lempi loimuta. (Ei ihme, että dinosaurukset kuolivat sukupuuttoon!)
Matkan varrelta löytyy erilaisia esineitä, joita Hoi voi käyttää apunaan. Erilaiset vivut muokkaavat maisemaa etenemisystävällisemmäksi, teleportit viskaavat Hoin uuteen paikkaan, hissipalikoilla luonnollisesti viuhutaan ylös ja alas. Lisäksi peliin on ripoteltu neljä erilaista bonuspeliä, joissa menestymällä saa lisäelämiä. Niitä saa myös keräämällä joka vaiheesta seitsemän erikoisesinettä. Sanomattakin lienee selvää, että kyseiset esineet ovat mitä viheliäisimmissä paikoissa.
Vaihtelua on siis luvassa. Pelissä on kuitenkin yksi ongelma: pelattavuus ei ole hiottua, jopa kaukana siitä. Törmäysarviointi on aivan liian herkkä: pienikin hirviön hipiän hipaisu on turmiollinen ja välillä tuntuu, ettei osumaa edes tarvita. Lisäksi Hoi ei kestä kummoista pudotusta. Jokainen askel täytyy miettiä hyvin tarkkaan ja tarvittaessa jopa opetella ulkoa, ettei äkkikuolema yllätä. Huolettomaan pelattavuuteen ei todellakaan ylletä.
Jo ensimmäinen vaihe on melko työläs edettävä. Vastaan askeltavia hirviötä ei voi eliminoida, vaan ne on väistettävä. Puun oksalta toiselle hyppääminen on aivan liian helposti kohtalokasta. Hoi liikkuu turhan hitaasti (Zoolin jälkeen!), hypyt ovat matalia ja ajoittain vaikeasti hallittavissa. Onneksi aloituspisteitä on sentään riittävän taajaan. Kuolema kuitenkin tulee turhan usein eikä välttämättä johdu aina pelaajan omasta virheestä.
Puolustukseksi on todettava, että Hoi-lisko on riittävän söpö, tosin varsin kehnosti animoitu. Taustat ovat selkeät ja toimivat, tarjolla on myös muutamia persoonallisia graafisia efektejä. Hoi valitettavasti joutuu kilpailemaan James Pondin, Cool Coyoten ja Zoolin kanssa _ ja häviää. Hoi ei yksinkertaisesti lunasta siihen kohdistuneita ennakko-odotuksia.
Laatikossa varoitetaan pelin viimeisen vaiheen stroboskooppiefekteistä, jotka voivat laukaista epileptisen kohtauksen. Samalla olisi voitu varoittaa pelin verenpainetta nostavasta ja ennalta-arvaamattomia väkivallanpurkauksia esiin tuovasta vaikutuksesta. Sen verran turhauttava pelikokemus Hoi on.
60
