Ihmiset loivat ne. Ne kehittyivät ja kapinoivat. Niitä on monta ja niillä on suunnitelma. Ei, kyseessä ei ole PlayStation 3 vaan Taisteluplaneetta Galactican uusversion entistä nokkelammat cylonit.
Kaikki 1980-luvun alussa lapsuuttaan viettäneet pojankoltiaiset muistavat vähintään kaksi sarjaa: Taisteluplaneetta Galactican ja sitä seuranneen Ritari Ässän. Nämä Glen Larsonin luomat scifisarjat olivat aikanaan jotain käsittämättömän hienoa, mutta vuosien kulkua ne eivät ole kestäneet.
Alkuperäisen Galactican hohto katoaa nopeasti, jos sitä erehtyy vilkuilemaan nyt. Siksi ajatus vanhan hömpän uusversiosta tuntuu tyhjänpäiväiseltä. Ketä kiinnostaa, kun alkuperäinen sarja on mitä on? Se on kuitenkin sitä samaa vanhan nostalgialla rahastamista.
Uuden Galactican kanssa tulee selkä kipeäksi, kun kyyristelee lattialla sinne pudonnutta alaleukaa etsien. Uusi Galactica on kornisti sanottua scifiä aikuisille, enemmän draamaan kuin efekteihin nojaava laatusarja.
Vakavalla naamalla
Uusi Galactica alkaa rytinällä, jollaista on harvassa tv-sarjassa nähty. Startterina toimiva kahden puolentoista tunnin pituisen jakson minisarja on vähättelemättä kaikkien aikojen paras scifisarjan pilottijakso ja yksi parhaista koskaan tehdyistä avaruusscifielokuvista.
Lähtökohta on sama kuin alkuperäisessä Galacticassa: ihmiskunta lähes tuhoutuu cyloneiden yllätyshyökkäyksessä ja lajin rippeet nilkuttavat pakoon yksinäisen tukialuksen suojeluksessa. Sen kapteenia, komentaja William Adamaa esittää karismaa tihkuva Edward James Olmos. Suurin osa hahmoista on ainakin nimeltään tuttuja vanhan sarjan tietäville, mutta pikkuasioista nillittäviä kiusataan ovelasti: esimerkiksi hävittäjä-ässät Starbuck ja Boomer ovat tällä kertaa naisia. Asiasta seurannutta myrskyä oli hauska seurata netissä, kun puristit vetivät asiasta hernettä henkitorveen oikein urakalla.
Osa Galactican nerokkuudesta tulee juuri sen ovelasta tavasta yhdistää uutta ja vanhaa. Alkuperäinen sarja on muutettu historiaksi, museoksi muutettu Galactica on aluksena jäänne edellisestä cyloneita vastaan käydystä sodasta. Galacticalla käytetään lankapuhelimia ja verkottomia tietokoneita, koska ne olivat ainoa keino selvitä, kun modernimmat tietojärjestelmät joutuivat heti tietosodankäynnin uhriksi. Näin yksinkertaisella selityksellä alkuperäiselle sarjalle kumartava tekniikka tuntuu täysin järkevältä.
Realistishenkiset avaruustaistelut ja elokuvatason erikoistehosteet ovat myös yksi sarjan vahvuuksista. Aloituselokuvan jälkeen kunnon toimintaa on lopulta esillä melko vähän, mutta milloin viimeksi muistat nähneesi avaruusscifiä, jossa käytetään ohjuksia ja ammutaan konetykeillä vaaleanpunaisten kuolonsäteiden sijasta? Isot alukset taistelevat keskenään kuin nykyaikaisessa merisodankäynnissä. Galactican ja cyloneiden basestarin ensimmäisen kohtaamisen jälkeen miettii, miksi tällaista ei ole tehty aikaisemmin.
Herran haltuun
Teknisen taituruuden ja pikkukikkailun alla uuden Galactican sydän on erinomainen käsikirjoitus. Isoista kuvioista vastaa pitkän linjan scifi-kirjoittaja Ronald D. Moore, jonka ansiolistasta löytyvät muun muassa Star Trek: Deep Space Nine, Roswell ja mainio Carnivàle.
Pilotin maailmanlopun tunnelmien jälkeen sarja pitää tiukan ahdistavan tunnelmansa, mutta lähtee odottamattomaan suuntaan. Uskonnolla on ensimmäisellä kaudella yllättävän suuri rooli, mutta aiheesta osataan keskustella taidokkaasti ilman että homma lässähtää jeesusteluksi. Kuulostaa ehkä kornilta, mutta ihmisten ja cyloneiden jumalkäsitysten vastakkainasettelu toimii erinomaisesti.
Toinen hieno teema on kaiken takana kummitteleva syy cyloneiden hyökkäykseen. Miksi se alun perin tapahtui ja mitä ihmettä cylonit lopulta oikein haluavat? He voisivat kaiken järjen mukaan koska vain tuhota Galactican, mutta lopullisen iskun sijasta he leikittelevät ihmiskunnan rippeillä.
Jotkut ratkaisut ovat ensituntumalta hiukan liian helpon tuntuisia, näkyvimpänä entisen alusvaatemallin Tricia Helferin nostaminen isoon rooliin tohtori Baltaria kiusaavana hengettärenä. Se ei olekaan yksiselitteisestä teinipoikien kalastelua, sillä tohtorin ja tämän ystävättären väliset hetket ovat usein koko sarjan kokoon kutovia kohtauksia.
Kovaa kolahtavan aloituksen jälkeen odotukset sarjan tasosta voivat jäädä liian korkealle. Onneksi Galactica pitää pintansa ja sen laatu ei ole juuri hiipunut toisella kaudellakaan, joka palaa tauolta suurin piirtein samaan aikaan kuin sarjan lähetys alkaa Suomessa. Sarja on ollut yleisömenestys ja kolmas kausi on jo tilattu.
Toivoa sopii, että Nelosen sarjalle valitsema vähemmän optimaalinen perjantain myöhäisillan esitysaika ei vie sarjalta liikaa katsojia täällä peräpohjolassa. Muistakaa virittää tallentavat digiboksinne oikeaan aikaan tammikuun lopussa. Ette tule katumaan sitä.
Babylon 5? Oliko se jotain syötävää?
* * * * *
Muita tammikuun herkkuja
Samaan aikaan uuden Galactican kanssa Neloselta alkaa myös kaksi muuta huippusarjaa, HBO:n Deadwood ja ABC:n Lost. Molemmat olisivat jo yksinään televisiovuoden tapauksia.
Deadwood
Deadwood on pieteetillä tehty inhorealistinen lännensarja. Se ei pröystäile toiminnalla, vaan mainiolla käsikirjoituksella ja dialogilla sekä ajankuvalla.
Lost
Lost on luultavasti isoin tv-sarjailmiö sitten X-filesin, eikä syyttä. Autiosaarelle lento-onnettomuudessa joutuvista ihmisistä kertova sarja kutoo nerokkaasti yhteen yliluonnollista ja inhimillistä draamaa. Jokainen jakso on kuin pieni elokuva. Käsikirjoitus toimii mahtavasti, vaikka se luo koko ajan itselleen enemmän ja enemmän selitettävää.
