Scaygar-planeetan siirtolaisilla on ongelma. Ihmisiä ja planeetan alkuasukkaita erottava suojaus murtui, minkä seurauksena ihmisten taudit leviävät siirtokunnan ulkopuolelle ja vailla immuniteettia olevat alkuperäiset asukit muuttuvat verenhimoisiksi mutanteiksi. Siirtokunta pitää evakuoida.
Operaatiota suojaamaan määrätään pieni ryhmä raskaasti aseistettuja sotilaita. Aikaa ei ole paljon, sillä mutantteja sikiää joka puolelle.
Kumpi voittais, Dredd vai Alien?
Incubation jatkaa X-Comien ja Jagged Alliancen kunniakkaita perinteitä. Se on perinteinen vuoropohjainen taktinen taistelupeli, mikä on virkistävä tuulahdus näinä aikoina, jolloin pelikauppojen hyllyt notkuvat toinen toistaan muistuttavia tosiaikaisia "strategiapelejä". Yksittäisten sotilaiden vuorotellen siirtelyä ja alieneiden lahtaamista on nähty moneen kertaan ennenkin, mutta upea 3D-kiihdytetty polygonigrafiikka ja dramaattiset kuvakulmat ovat tällaisessa pelissä jotain aivan uutta. Incubationia voisi parhaiten kuvailla alkuperäisen X-Comin taisteluosuuksina toteutettuna Quaken grafiikalla.
Pelin kulku on varsin suoraviivaista. Alun märkäkorvaiset alokkaat joutuvat taisteluun naurettavilla hernepyssyillä, hankkivat kokemusta tappojen myötä ja kehittyvät vähitellen hirmuisiksi panssaroiduiksi tappajiksi. Sotilaat ovat ulkonäöltään ja maneereiltaan kuin Judge Dreddin klooneja.
Kokemuksen lisäksi kentältä kerätään pisteitä varusteiden hankintaa varten, mikä hoidetaan eri puolilta siirtokuntaa löytyvillä täydennysasemilla. Arsenaali on hulppea. Alun konepistoolit vaihtuvat myöhemmin liekinheittimiksi, äärimmäisen tarkoiksi laserkivääreiksi, plasmatykeiksi, vulcan-kuularuiskuiksi ja niin edelleen.
Monissa aseissa on kaksi eri toimintamoodia, eli esimerkiksi liekinheittimellä voi korventaa vain yhden vihollisen tai peittää suuremman alueen liekkimereksi. Samalla tavalla esimerkiksi kranaatinheitin räjäyttää ammuksen heti osumasta tai heittää miinan. Kerrankin aseissa on todella jytyä. Efektit sekä äänet ovat juuri sellaisia kuin pitääkin ja inhat alienit lässähtävät upeasti verikaarissa sinkoaviksi lihakimpaleiksi. Tunnelma on katossa kun sotilaat heittävät tappaessaan karskeja macho-kommentteja tyyliin "as good as the first time", "eat this" ja sitä rataa.
Aseiden lisäksi sotilaat voivat varustaa itseään mitä moninaisimmilla vehkeillä. Mukana on panssaripukuja, väliaikaisesti piristäviä huumeita, taakkaa keventäviä cyber-raajoja, lentämisen mahdollistava rakettireppu, tähtäimiä, sensoreita, räjähteitä ja muita hitech-leluja.
Luonnollisesti vastus kovenee mitä syvemmälle siirtokunnan uumeniin edetään. Vihulaiset ovat kuin ristisiitos Aliensin ja Space Hulkin hirviöitä ja niitä on valtavasti. Vaikka yksittäiset alienit ovat monesti täysin tykinruokaa, niin tunnelma muuttuu pian paniikinomaiseksi kun ammukset alkavat loppua, aseet ylikuumenevat ja jumettuvat, ja alieneita vain tulee ja tulee.
Vihulaiset vaihtelevat tyhmistä hämähäkeistä ja vain lähitaisteluun pystyvistä pikkuriiviäisistä isoihin pirulaisiin, jotka pystyy tappamaan vain selkäpuolelta, aina valtaviin Aliensin kuningatarta muistuttaviin painajaisiin ja Predatoria muistuttaviin näkymättömiin kammotuksiin, jotka näkee vain vilaukselta. Vihulaisilla on omat aseensa ja ne pystyvät käyttämään rakettireppuja ja vastaavia varusteita.
Dramaattisia leikkauksia
Käyttöliittymä ei voisi olla yksinkertaisempi. Hiirellä valitaan liikuteltava sotilas, klikataan mihin siirrytään ja mihin suuntaan käännytään liikkumisen päätteeksi. Jokaisella sotilaalla on kyvyistä ja varusteista riippuen eri määrä toimintapisteitä. Raskaampien aseiden ampuminen vaatii enemmän toimintapisteitä ja jos ei käytä kaikkia pisteitä, voi sotilaan jättää puolustusasemiin, jolloin sotilas ampuu automaattisesti näkökenttään ilmestyviä vihollisia.
Yleensä taistelu on toinen toisensa selustan turvaamista ja vihollisten väijyttämistä. Mitään sen monimutkaisempaa ei edes voi tehdä, sillä sotilaat eivät osaa ryömiä, juosta tai kiivetä. Touhun oppii helposti ja tavallaan selkä suorana taisteleminen sopii pelin machohenkeen, mutta olisin silti toivonut hieman monipuolisempia toimintoja. Tönkkönä tulitaistelussa seisoskelu tuntuu hieman pöljältä.
Sotilaat ja alienit eivät ole ainoa liikkuva asia. Kuvakulman saa vaihdettua koko kartan näyttävästi taktisesta ruuduksi, yläviistoksi kuvakulmaksi, suoraan ylhäältä näytetyksi tai sotilaiden silmistä katsotuksi näkövinkkeliksi. Lisäksi kameraa voi siirrellä ja pyöritellä täysin vapaasti ja aina tilanteen tullen kuvakulma vaihtuu automaattisesti esittämään tapahtumia mahdollisimman dramaattisesti. Vihollisten vuorolla kuva pyrkii näyttämään tilanteet jännittävästi, eli lähitaisteluissa joskus zoomataan aivan lähelle tai näytetään etenemistä yksittäisen alienin silmistä katsoen. Systeemi lisää hienosti vaihtelua ja tunnelmaa joskus vähän monotoniseen räiskimiseen.
Kolmisenkymmentä tehtävää käsittävän kampanjan lisäksi mukana on muutama yksittäinen pikaskenaario sekä esimerkillisen hyvin tehty moninpeli omine karttoineen. Kaikki mahdolliset yhteystavat onnistuvat ja jopa postipeliä tuetaan. Samalla koneellakin voi pelata vuoronperään vaikka neljä pelaajaa, tosin homma vähän latistuu verrattuna verkon tai modeemin kautta yhdistetyillä koneilla käytävään moninpeliin. Vaikka toiminta on vuoropohjaista, niin vastustajan siirtojen odottelu ei ole tylsää, koska vihollisen etenemistä sekä taistelua voi seurata, mikäli omat sotilaat vain näkevät vihollisen. Väijytysten seuraaminen vastustajan vuorolla on äärimmäisen jännää ja tuhottoman nautittavaa.
Aseiden efekteissä ja mässähtävissä osumissa on potkua! Musiikki on kerrankin kunnolla elokuvamaista ja muistuttaa enemmän kuin vähän Terminator 2:n soundtrackia. Se kuulostaa samaan aikaan surulliselta ja sotaisalta. Voi kun useammat pelien tekijät ymmärtäisivät, kuinka tehokas tunnelman lisääjä musiikki on ja lopettaisivat kakaroiden nuolemisen äärimmäisen harvoin peleihin sopivalla teknohömpällä.
Reikäpäänä sotaan
Incubationia vaivaa tietty hengettömyys ja liiankin yksinkertainen taistelu. Taistelukentät ovat kauniita, mutta aivan liian paljaita ja staattisia. Kaikesta tulivoimasta huolimatta ympäristöä ei voi tuhota, vaan ainoastaan sinne tänne ripotellut öljytynnyrit räjähtävät osumasta. Olisi ollut hienoa nähdä kunnon apokalyptistä meininkiä palamaan syttyvinä taloina, sortuvina muureina ja niin edelleen.
Tehtävät ovat liian usein linjaa "tapa kaikki ja siirry pisteeseen B". Toki mukana on joitan hieman mutkikkaampia tehtäviä kuten siviilien saattaminen, mutta osa niistäkin on tehty turhauttavan epäloogisiksi. Parin sellaisen takia peli tyssäsi täysin useaksi päiväksi. Puzzlemaisuus ja pysähtyneisyys korostuvat tökerösti käyttäytyvien vihollisten takia. Ne eivät osaa tehdä juuri muuta kuin hyökiä sutena kimppuun, eli ne eivät pakene koskaan, eivät tee väijytyksiä tai mitään muutakaan älykkyyttä vaativaa. Ehkä sellainen on sopivaa toimintaa raivohulluilta mutanteilta, mutta ei tällainen suoraviivaisuus tee pelille hyvää.
Kritiikistä huolimatta Incubationia on erittäin miellyttävä pelata ja sen ääreen palaa. On aivan pakko nähdä millaisia hirvityksiä ja kuinka tuhovoimaisia aseita peli edetessään tarjoilee. Ehkä hulppealla grafiikallakin on osansa asiaan. Luulen, että Incubation jatkaa joka tapauksessa elämäänsä pitkään Internetissä. Moninpeli kun ei tunnu vaativan erityisen nopeata yhteyttä ja on kertakaikkiaan hulvattoman hauskaa. Pisteet kotiin Blue Bytelle uskalluksesta tehdä vielä vuoropohjaista strategiaa ja vielä aivan uudella tavalla.
86
