Kauan sitten Jane's lentosimun kyljessä tarkoitti taattua laatua, tinkimätöntä realismia ja rokkenrollia pelattavuudessa. Kauan sitten.
Jane's Attack Squadron herättää henkiin yhden Looking Glassin viimeisistä projekteista, jolta EA aikoinaan leikkasi siivet. WW2 Fightersin jatkoksi suunnitellun peli julkaisee piskuinen Xicat.
Jokapaikan höylä
Attack Squadronissa on kaksi kampanjaa, toinen liittoutuneille ja toinen saksalaisille. Pelaaja ei lennä sodan kattavaa uraa hävittäjäpilottina, vaan purkkitehtäväkampanjat ovat lyhyiltä ajanjaksoilta sodan ehtoopuolelta, ja lentäjäsankarimme lentää sekalaista kalustoa. Edellinen tehtävä voi olla pommikoneiden saattamista ja seuraavassa voi päätyä raskaan pommikoneen ohjaimiin.
Kuuden sadan tonnin rautalastin tiputtaminen Dresdenin naisten ja lasten niskaan ja räiskiminen kk-torneista on toki hubaa, mutta muuten pommarikeikat ovat hyvin yksinkertaistettuja. Jonkinlaisena kuriositeettina mukana on Lancaster, jonka pommitähtäin on hiukan Nordenia alkeellisempi, muttei muuten olennaisesti erilainen kokemus. Saksalaisten puolella pääsee torpedoimaan kanaalin laivoja Ju-88:sta.
Ostatko tehtävän öljyssä vai vedessä?
Olisi ollut paljon parempi lentää joko hävittäjää tai pommittajaa, sillä rooleissa hyppiminen on sekavaa ja jatkuvuuden tunne kärsii. Irtotehtävät olisi voinut suoraan laittaa pelin yksittäisten tehtävien valikoimaan ja myöntää, ettei hepuista ollut kampanjan tekijöiksi.
Tehtävät ovat melko yksinkertaisia ja tarkkaan ennalta kirjoitettuja. Reittipisteistä toiseen varpataan kuin avaruusräiskinnässä ikään, antiikkisen Strike Commanderin kaavan mukaan: Hyppää pisteeseen A, tuhoa viisi hävittäjää, hyppää pisteeseen B, tuhoa kymmenen hävittäjää, hyppää pisteeseen C, tuhoa neljä hävittäjää, väistele ilmatorjuntaa ja tuhoa maamaali, tehtävä suoritettu. Mission successful -ilmoituksen jälkeen kotiin ei tarvitse edes palata, jos ei huvita. Ei vaikka oma kone olisi vailla perää ja toista siipeä.
Flyger som JAS
Attack Squadronin lentely on kuin tunkkainen tuulahdus lentosimujen menneisyydestä ennen dynaamisia lentomalleja. Se ei ole niinkään yksinkertainen, vaan yksinkertaisesti outo. Hävittäjien lentäminen tuntuu tiiliskiven ohjaamiselta siirapissa, raskaimmat pommikoneet täydessä lastissa lentävät kaksimoottorisen hävittäjän ketteryydellä.
Potkurin vääntö ei pyri kallistamaan konetta, vaikka tämän voi valikosta ruksia päälle. Trimmejä ei käytännössä tarvitse lainkaan, vaikka ne jostain syystä ovat olemassa. Kaiken huipuksi tekoälykoneilla on ilmiselvästi käytössään muutama sata ylimääräistä hevosvoimaa tarvittaessa.
Joskus tietokonevastustajat käyttäytyvät hämmästyttävän tehokkaasti konetyyppinsä ominaisuuksia hyväksi käyttäen. Sitten ne yhtäkkiä saattavat unohtaa miten lennetään, ja pahimmillaan jäävät kaartelemaan loivia ympyröitä kuin eivät tietäisi olevansa sodassa. Koneen vaurioituminen ei vaikuta tietokonepilottien suorituskykyyn suuntaan tai toiseen, ennen kuin tapahtuu välittömään maahansyöksyyn johtavia tuhoja.
Vauriomallinnuksessa olisi paljon potentiaalia. Lentokoneet on koottu kymmenistä eri osista, jotka voivat rikkoutua tai lentää palasina taivaalle. Tästä ei ole iloa, koska pelaajan oma kone on ilmeisesti tehty aaltopahvista ja lyhyenkin kk-sarjan osuma räjäyttää helposti irti siiven tai puoli runkoa.
Osta peli, tee se itse
Optimisti voi nähdä pientä toivonkipinää Attack Squadronin avoimessa arkkitehtuurissa. Peli on julkaistu tarkoituksella helposti modattavana, ja mukana seuraa jopa sellainen ihme kuin lentomallin fysiikan editori. Hienoa! Kun ajattelee kyynisen realistisesti, tämä kielii vain siitä, että pelin tekijät (tai julkaisija) ovat itsekin sitä mieltä, ettei edes lentomallia ollut aikaa/ei viitsitty viilata kohdalleen ennen julkaisua. Samanlaista hävittäjäpommisotaa käsittelevän Sturmovikin saa paketista valmiina, kymmenen kertaa parempana.
Graafisesti Attack Squadron on kuin muutaman vuoden takainen muinaisjäänne. Maastoa hehkutetaan GPS-kartoitetuksi, mutta tämä ei ilmeisesti koske korkeuseroja. Eipä niitä paljon Länsi-Euroopassa olisikaan, mutta "huipputarkka" maasto on tasaista lättyä, jonka päälle läntätty tekstuuri näyttää korkealla passelilta, mutta matalammalla juuri siltä: päälle läntätyltä tekstuurilta. Tämä on ikävää, kun pelin olennainen osuus ovat matalat maataisteluiskut.
Grafiikkaa myöten kaikki kielii juuri siitä, että peli hyllytettiin jokunen vuosi sitten, kaivettiin kiireessä keskeneräisenä ulos, kursittiin jotenkin kasaan ja tuupattiin röyhkeästi väärinkäytetyn Jane's-tuotemerkin kanssa markkinoille nopean rahan toivossa. Ei ihan heti usko, että kyseessä oli Looking Glassin projekti. Ehkäpä Electronic Arts teki oikein pitäessään Attack Squadronin maassa.
51
