Tulta, tulta, tultaaagh, miksei se jo kuole? Syy on varmasti padissa. Ihan varmasti.
Useimmat räiskinnät hankitaan moninpeleiksi, niin myös Killzone: Shadow Fall. Shadow Fallin yksinpeli on epätasainen esitys, mutta moninpeli kestää vertailun mihin tahansa pienen tai keskikokoisen kenttäkoon räiskintään.
Killzonen scifisota ei ole sitten kolmososan kokenut dramaattisia muutoksia: sotilaiden apuna taistelukentällä häärää erilaisia robotteja ja vinkeitä teknisiä härveleitä. Moninpelin aseet, varusteet ja kyvyt aukeavat ja kehittyvät nykystandardin mukaan roolipelimäisesti pala kerrallaan: listi aseella x vihollista ja saat siihen lisävarustepäivityksen. Scifisolttujen rooleina ovat tiedustelija (alias snipu), rynnäkkösotilas ja tukitoimiin panostava pioneeri. Jokaisella roolilla on oma pääase, sivuase, räjähde ja kaksi kykyä, joihin kaikkiin on vähintään kaksi vaihtoehtoa. Tasapainoisilla rooleilla on neljä tallentuvaa varustesettiä, joita saa vaihtaa ennen jokaista spawnausta. Erilaisia saavutuksia ja niiden palkintoja on hurjasti: tunsin edistyväni koko ajan jossain, vaikka muuten ei aina mennytkään ihan putkeen.
Käytöllä kehittyvät kyvyt eivät oikeastaan ole kykyjä, vaan teknisiä apuvälineitä. Pioneeri on ehdoton suosikkini, sillä roolin droidit tuovat ammuskeluun reilun annoksen taktista otetta. Pioneerin parannusrobotti nostaa tuupertuneet kaverit jaloilleen, tykkitorni tai ilmatukidroidi antavat tietyssä paikassa pysyvää tulitukea: melkein puolet tapoistani tulee johonkin näppärään paikkaan sijoitetulta robotilta. Tiedustelijan bravuureita ovat seinien läpi näkevä (ja näkyvä) taktinen kaiku sekä predatormainen puolinäkymättömyys. Rynnäkkösoltut käyttävät eniten suojaavaa energiakilpeä ja pientä lentävää suojeludroidia.
Uudet taisteluareenat paljastuivat pakollisen kukamitähähäaaaaargh, taas kuolin -totuttelujakson jälkeen mukavan monipuolisiksi tuttavuuksiksi. Jokainen kenttä sisältää pienimuotoisia sokkeloita, reiluja korkeuseroja, aukeita paikkoja, näkösuojia ja tulituksessa särkyvää sälää. Teemat vaihtelevat tehtaista urbaanien raunioiden kautta slummeihin ja metsään, joten kentän ja alueen nopeassa tunnistamisessa ei ole ongelmia. Kulissit ovat yksityiskohtaista, nättiä ja ennen kaikkea tarkkaa jälkeä. Liikkeen havainnointi on jotain ihan muuta kuin vanhoilla konsoleilla: kohteet näkyvät todella kaukaa ja niihin jopa osuu ilman mainittavaa zoomia.
Vallatkaa kohde A
Sellaista pienen skaalan nettiräiskintää ei kai olekaan, jossa ei pelattaisi eniten tiimi-deathmatchia, mutta Killzoneissa monipuolinen warzone on hyvä kakkonen. Koneen esittämän, radiossa pauhaavan joukkueenjohtajan komentamana soltut syöksyvät erilaisiin kiintopisteisiin joko hyökkäys- tai puolustusmielessä. Tehtävistä on useita muunnelmia: muun muassa kohteen pitämistä, räjäytystä ja lipunryöstöä.
Eri tiimipelimuotoja tasaiseen tahtiin pelaamaan ”pakottava” noin 20 minuutin mittainen warzone pitäisi kopioida jokaiseen nettiräiskintään. Jos et pidä jostain, ei se mitään, sen kuin keskityt listimiseen, sillä kohta tehtävä vaihtuu toiseksi. Warzone tiivistää taistelut kivasti tiettyihin, muutaman minuutin välein vaihtuviin pisteisiin, mikä hämärtää droidien ohella pienen puoleisen pelaajamaksimin vaikutuksia. Kohdealueen luotimyrsky ja jatkuvat räjähdykset tuovat touhuun sotimisen meininkiä. Ja läjäpäin virtuaaliruumiita, minkä ansiosta pioneeriparantaja on kaltaiseni huonon tähtääjän ykkösvaihtoehto.
Matsit ovat kenen tahansa muunneltavissa. Kenttävalikoima, hahmoluokat, aseet, säännöt, botit, melkein mitä vain muuttujaa pääsee käpistelemään. Jo pelimuotojen päävalikossa vastaan tulee monenlaista hämärää, kuten pelkät veitset -tila. Säätöpatteri on paljon pelaavien pyssymiesten henkireikä viimeisten mehujen puristamiseen.
Mutta, mutta, eikö Shadow Fallin moninpelin pitäisi olla teknisen etumatkan myötä sarjan parasta antia jokaisella mittarilla? Killzone 3:n moninpelissä oli kaikenlaista kivaa, mitä Shadow Fallissa ei ole: yhden hengen ajettavia taisteluhärveleitä, pelaajista valitun VIP-miehen suojelua ja laajan rintaman monivaiheisia hyökkäys- ja puolustustehtäviä, joissa siirretään linjaa eteenpäin, jos pystytään. Tykkäsin myös kovasti kolmosen Move-tähtäyksestä, jolla oma K/D nousi selvästi yli ykkösen. En edelleen käsitä, miten padilla voi ampua tarkasti ja nopeasti.
Killzone: Shadow Fall on laadukasta moninpeliräiskintää ja -viihdettä, vaikka se ei yksiselitteisesti olekaan kaikessa sarjan paras esitys. Laajat sääntöjen säätömahdollisuudet eivät täysin paikkaa ajoneuvojen ja monivaiheisten hyökkäystehtävien katoamista. Grafiikan tarkkuuden nousu parantaa pelikokemusta yleisellä tasolla, siitä ei tietenkään pääse ali eikä ämpäriin. Tätä jatkan vielä omalla ajallani.
PS4
Guerrilla Games/Sony
Versio: Arvostelu
Moninpeli: 2-24
Ikäsuositus: 18
86
