Kenen pankkitilillä on riittävästi tuohta oman armeijan palkkaamiseen? Kuka ottaa yltiöpäisiä riskejä huvin vuoksi? Kuka pukeutuu töissä villapaitaan? Ei, hän ei ole Bill Gates, vaan Largo Winch, W-ryhmän pääomistaja ja seikkaileva johtaja.
Belgialaisesta sarjakuvasta alkunsa saanut Largo Winch on tunnettu hahmo ranskaa puhuvassa Euroopassa. Muualla hänestä ei juuri ole kuultukaan. Hahmona Largo on eräänlainen modernin kapitalimia jumaloivan ajan Indiana Jones. Alle kolmikymppinen mies on juuri perinyt yhden maailman suurimmista megayrityksistä, eli rahaa ja valtaa riittää. Häntä jahtaavat niin ilkeä verottaja, kilpailijat kuin salaperäisten vihamiesten lähettämät palkkatappajatkin.
Luoteja väistellessään Largo haluaa ratkoa kaikki kinkkisimmät ongelmat itse, minkä takia hän ajautuu koko ajan vaarallisiin tilanteisiin. Tietenkin miljardööri on myös häikäisevän komea ja naiset juoksevat hänen perässään jatkuvasti. Epäuskottavaa potaskaa siis, mutta miesten lifestyle-lehden ja seikkailusarjakuvan sekoitus on omalla tavallaan viihdyttävää luettavaa.
Ruudusta toiseen
Tietokone- ja konsoliversiot eivät suoranaisesti perustu mihinkään tiettyyn sarjakuvaan, vaan tarina on kirjoitettu peliä varten. W-ryhmä on juuri lähettänyt laivalastillisen ruoka-apua Balkanilla nälkää näkeville sodan uhreille. Samalla Largo saa kuulla, että firman meksikolaisessa ruokalaboratoriossa on salaa kehitetty geenimuunneltuja aineita. Tulokset on varastettu ja yksi tutkija on kadoksissa. Seikkailijana Largo lähtee tietenkin itse selvittämään laboratorion ongelmia. Tästä alkava vyyhti vie sankarin aina Venäjälle ja takaisin.
Juoni on omalla bisnesmäisellä jäykkyydellään uskollinen sarjakuvan hengelle. Alkuasetelma on kuitenkin tylsä, ja kadonneen laboratoriotutkijan etsiminen vaikuttaa turhanpäiväiseltä tehtävältä etenkin suuren megayrityksen johtajalle.
Tämä on muuutenkin Winchin ongelma, sillä pelin seuraaminen tuntuu välillä kuin Bloomberg-kanavan katsomiselta. Ruudussa pyörii paljon tavaraa, mutta käsiteltävät asiat ovat yhdentekeviä kaikille muille paitsi pörssimeklareille. Winchin bisnesmaailman jännitteet ovat yhtä lailla etäällä tavallisen ihmisen elämästä.
Pulmia ja pikkupelejä
Largo Winch on ilahduttavasti nykyajalle epätyypilliseen tyyliin seikkailupeli. Hyvä seikkailu nojaa pitkälti vahvaan käsikirjoitukseen ja toimiviin ongelmiin. Vaikka juoni on tällä kertaa tylsää peruskamaa, niin onneksi Largon pulmat ovat pääosin loogisia.
Ongelmien ratkaisut ovat yleensä järkeviä, eivätkä ne tunnu väkisin väännetyiltä kuin muutamassa kohdassa. Tästä johtuen peli on paikoin liian helppo ensimmäisen loogisen päätelmän johtaessa oikeaan lopputulokseen. Suunnittelijoiden into on hyytyy loppua kohden, ja finaalin lähestyessä rasittavien äkkikuolemien määrä kasvaa. Näiden ärsyttävyyttä lisää omalta osaltaa se, että ennen pelin lataamista on joka kerta pakko katsella läpi sama hidas loppuanimaatio, jota ei tietenkään voi hypätä yli.
Seikkailun lisäksi Largoa on maustettu erilaisilla pienillä alipeleillä. Näistä yleisin on yksinkertainen nyrkkitappelu, jossa sankari ja hänen mahdolliset seuralaisensa ottavat vuoropohjaisesti erää parhaimmillaan neljän vihollisen kanssa. Nujakointi on erittäin suoraviivaista: pelaaja vain valitsee lyöjän, kohteen ja lyöntitavan. Näin edetään siihen asti, kunnes jompi kumpi puoli voittaa. Helppoutensa ansiosta ja takia taisteluosuudet ovat melko yhdentekeviä, eivätkä ne onneksi häiritse muuta peliä.
Taistelua mielenkiintoisempia ovat hakkerointiosuudet, jossa Largo murtaa salasanoja tai tunkeutuu vihamielisiin tietojärjestelmiin. Sinänsä graafisella käyttöliittymällä varustettu jokapaikan hakkerointisysteemi on jo ajatuksena täysin naurettava ("Paholaisen tytär"..._nn), mutta itse alipelit toimivat hyvin. Sankarin täytyy selviytyä tehtävästään ja väistellä samalla vihollisten vastatoimia. Lautapelimäisesti vuoropohjainen hakkerointi on miellyttävän taktista, ja kaikki perustuu ennen kaikkea hyvään perusstrategiaan. Vaikeimmissa osuuksissa liikkeitä täytyy laskea monta vuoroa eteenpäin. Jos tehtävä epäonnistuu, sen voi aina aloittaa alusta ilman turhaa tallennuksen latausta.
Taistelun ja hakkeroinnin ohessa mukana on muutamia yksittäisiä alipelejä. Nämä ovat erittäin tavallisia perustehtäviä, ja mukana on muun muassa se pakollinen liukulaattapuzzle.
Ongelmana ohjaus
Largon suurin heikkous on kankea ja epälooginen ohjaussysteemi. Käyttöliittymä sinänsä on erittäin yksinkertainen, ja hahmo voi joko katsoa, käyttää tai poimia maailmassa näkemiään kohteita. Inventaariossa esineitä voi käyttää toisiinsa ja maailmaan. Kokonaisuus on kuitenkin selvästi suunniteltu konsoleita varten, eikä ratkaisu toimi PC:lle käännettynä. Tietokoneella komentelun voi yrittää hoitaa joko padilla tai näppäimistöllä, mutta kummassakin on omat vikansa.
PC-padilla ohjaus on kankeaa, vaikka napit säätäisikin haluamikseen. Tämä on yllättävää, sillä konsoliversiossa komennot toimivat huomattavasti sujuvammin. Näppäimistöohjausta haittaavat puolestaan ihmeellisen epäloogiset ratkaisut, jossa esimerkiksi valinnat tehdään enterin sijasta välilyönnillä. Tällaisina hetkinä ei voi kuin ihmetellä, onko kukaan oikeasti testannut peliä ennen julkaisua.
Graafisesti Largo on PC:llä kuivan asiallinen. Kokonaan kolmiulotteinen maailma on katseltava ja toimiva, mutta erityisiä riemunkiljahduksia se ei aiheuta. Hahmojen liikeanimaatiot ovat kuitenkin muutamissa kohdissa todella aitoja. Hahmot jättävät myös seinille näyttäviä varjoja, mutta peli suostui testikokoonpanossa käynnistymään vastan varjojen poiskytkennän jälkeen.
Äänipuoli on kuvallisen tarjonnan tapaan hyvää perustasoa, mutta ei sen ihmeempää. Ääninäyttelijät ovat hyviä ja hieman ylituotetun oloinen taustamusiikki sopii pelin kuivan bisnesmäiseen henkeen.
Kaiken kaikkiaan Largo Winch on liian tavanomainen, mutta silti kerran viihdyttävä seikkailu. Läpipelaamiseen ei kulu helppouden takia kuin pari iltaa, mutta sen aikaa Largon parissa viihtyy ilman suurempi hammasten kiristelyjä.
78
