Fundamentalistinen roolipeli Legend of Grimrock hylkää evoluution ja korvaa sen älykkäällä suunnittelulla. Siksi se on jumalainen.

 

Nykykoulussa mennään hitaiden ehdoilla ja lahjakkaat kyllästyvät. Legend of Grimrock on oldskool. Saatesanoilla ”pärjäilkää!” neljä alastonta vankia heitetään kuolettavien hirviöiden ja ansojen täyttämään Synkvuoren luolastoon. Jos tiimi pääsee hengissä vuoren juurelle, se on vapaa.

Unet ja käytäviltä löytyvät laput vihjaavat, ettei pohjalla ehkä odotakaan vapaus, pikemminkin jotain suurta ja muinaista. Oikeastaan koko peli on suurta ja muinaista: Legend of Grimrock on ruuturoolipeli, joka tyrkkää Dungeon Masterin valtaistuimeltaan ja sanoo, että täällähän näyttää olevan paikka vapaana.

Almost Humanilla on muitakin palloja kuin tulisia. Apupyöräpelaamisen kulta-aikana aika harva uskaltaa omilla rahoillaan tehdä säälimättömän, tinkimättömän pelin, joka teknistä toteutusta lukuun ottamatta on suoraan 1980–90-luvun vaihteesta. Grimrockissa kädestä pitelyä edustaa vain automaattikartta, ja senkin saa halutessaan pois. Peli ei ole ystäväsi: jos se näyttää auttavan, varaudu pahimpaan.

Paranoidi pysyy hengissä.

Willow, Conan, Elric ja Murgh Sharduk

Seikkailuun voi heittää valmistiimin, mutta toki jokainen tekee oman. Piilorasistina päädyin ihmistiimiin, vaikka Gothmogia kaipasin.

Dungeon Master uskoi vapaaseen kasvatukseen, Grimrock palaa perinteiseen luokitteluun. Pohjina ovat omilla taitopuillaan soturi, varas ja maagi. Loitsumaakarilla on neljä magian lajia, joihin hän voi joko erikoistua tai osata perusjutut jokaisesta. Kokemuksen karttuessa hahmoa rakennetaan nakkelemalla pisteitä luokkaskilleihin, joista tasaisin välein lohkeaa joku bonus.

Onneksi systeemi on keskitasoa paljon parempi, sillä perusasioissa ei ole tyhmiä rajoituksia. Jos niin haluaa, maagi voi heiluttaa perusmiekkaa ja vetää niskaansa haarniskan. Hän ei vain saa mitään bonuksia siihen miekkaan, ja haarniska heikentää dramaattisesti väistelykykyä. Perinteisesti maagin kädessä ei miekka ole pysynyt.

 

Missä villit Kuutiot asuvat

Ehkä Grimrockin peruskonsepti on skyrimoiduille roolipelaajille liiankin eksoottinen. Se ei ole hip, se on square. Neljän neliön selli on täsmälleen sitä, koko luolasto on kuin ruutupaperille suunniteltu. Siinä liikutaankin ruuduittain, jopa kääntyminen sujuu vain 90 asteen kulmissa. Tekniikan viehätys pohjautuu siihen, että se tekee pelaamisesta ja sen tavoitteista miellyttävällä tavalla selkeää ja pelimäistä.

Immersio ei kärsi, sillä moitteeton käyttöliittymä kumittaa äkkiä todellisuuden rajat – hetkessä elämä kuutiomaailmassa tuntuu täysin luonnolliselta.

Nyökkäyksenä nykyaikaan Grimrockissa on mahdollisuus tarvittaessa katsella ympärilleen vapaasti. Kyllä siellä kelpaakin kuikuilla. Valo ja varjo leikkivät hienosti Grimrockin jylhillä kiviseinillä, ympäristön äänet vihjaavat, että jotain siellä liikkuu. Ja sitten todella hyvännäköiset hirviöt iskevät päälle, niskaan ja sivuille. Aaargh! Ennen tallennuksen latausta kannattaa imeä taisteluhenkeä Stakulan jylhänkomeasta valikkomusiikista, hyvin samanhenkisestä kuin Basil Poledouris -vainaan Conan-soinnut. Muu musiikki jääkin siihen, että hirviöt huutaa ja jouset laulaa.

Päätä särkee kun käyttää järkee

Grimrock menee suoraan asiaan. Ensimmäinen taso menee elossapysymisen ja pelin vaatimien perustemppujen alkeiskurssina, sitten vaikeuskäyrä kääntyy ylöspäin.

Grimrockissa ei kysymys ole voimafantasiasta, fiilisseikkailusta, massiivisesta kamankeräilystä ja hahmopaperinuken pukemisesta. Siinä on kysymys eloonjäämistaistelusta vihamielisessä ympäristössä, haasteiden voittamisesta ja kalibroiduista hoksottimista. Viholliset ovat vaarallisia tai todella vaarallisia, mutta taistelu niiden kanssa on vain hidaste matkalla vapauteen. Pelin varsinaiset esteet ovat luolaston puzzlet, joiden kekseliäisyys vetää mielen mykäksi ja aivot solmuun, mutta ihanalla tavalla.

Yleisenä rakenteena tavoite on päästä taso tasolta alaspäin, ja sitä estämässä on pääpuzzle. Se voi olla vaikka kolmella lukolla suljettu ovi, johon avaimet haetaan kolmesta haasteesta. Lisäksi Grimrockin täyttää armeija pieniä ja suuria sivupuzzleja, joista yleensä palkitaan hyödyllisillä esineillä. Kokoluokka ulottuu salanapilla aukeavasta komerosta melkein kokonaiseen tasoon.

Kun minulla oli repivä päänsärky, se ei varmasti johtunut siitä, että pelasin edellisenä päivänä hilpeän hartiat jumittavan 12 tunnin Grimrock-putken. Se johtui takuuvarmasti siitä, että en tajunnut ensin lämmitellä aivojani, joten venäytin ne.

Grimrockin pulmien taso on oikeasti häkellyttävä. Ne vaihtelevat selkeistä jutuista todella nokkeliin tai umpikieroihin virityksiin, eikä mitään selitetä auki. Joka puzzlen ratkaisuun on selvä logiikka, vaikka se välillä edellyttää ajattelun vapauttamista laatikosta.

Minulle vaikeustaso oli juuri oikeassa kohdassa. Puzzle tuntui aluksi mahdottomalta, sitten sen valaisi yhtäkkinen älynväläys. Pari kertaa jouduin deadlinen takia pyytämään Almost Humanilta apua, mutta silloin kyse oli kyllä silkasta puusilmäisyydestä. Vedin Grimrockin loppuun deadlinea edeltävänä yönä, mutta ratkaisemattomia puzzleja jäi kyllä toisen läpipeluun houkuttimeksi.

Koska Grimrock maksaa siihen poltetun ajan takaisin puhtaana tyydytyksenä, sen pahin vihollinen on internet. Pelistä häviää kokonaan idea ja viehätys, jos puzzleja yrittää puolivillaisesti pari kertaa, sitten zoomaa ihmenettiin tulostamaan kartat ja läpipeluuohjeet. Grimrockissa asiat pitää keksiä ja löytää itse, tavalla tai sitten toisella. Kun Tulihallissa ratkaisin nelinappisen ongelman tekemällä siihen näppäinmakron, voitonriemuani pystyi myymään kilon löntteinä. Siitäs sait, Petri Häkkinen!

Odotin hyvää, mutta sain loistavaa. Grimrock kohteli minua pelaajana, eikä turhautuminen ja jumittaminen ole aikoihin ollut näin hauskaa!

 

Tulipalloa palloille!

Hirviöillä on normaalia parempi roolitus. Normipeleissä ne hengailevat maastossa odottamassa noutajaansa, sitten niitä tapetaan laumoittain kamaa ja kokemusta grindatessa. Grimrockin hirviöt eivät siihen suostu. Ne vaeltelevat käytävillä, toiset odottavat piilossa, mutta kaikki haluavat pysäyttää urhean nelikon ja niillä on siihen kyky. Taistelu on näennäisen yksinkertaista. Sopiva ase käteen, niin oikealla hiirennapilla terät heiluvat ja nuolet lentävät. Maagi lisää sekoitukseen tulta, salamaa, jäätä ja vaikka myrkkyä kokoamalla taiat oikeaoppisesti riimuista. Seikkailijaryhmällä on harvoin ylivoima, yleensä pakoon juokseminen ja suljettavien ovien taktinen käyttö pitää hengen kiinni ruumiissa.

Taioilla on minimitasovaatimukset. Surkeintakaan tulipalloa ei pysty tekemään, jos tulimagiassa eivät tasot riitä. Luonnollisesti tulipallon riimut täytyy joko päätellä tai löytää resepti. Hyväksyttävää, silti pidin enemmän Dungeon Masterin tavasta, jossa taiat olivat riimut tietävälle tai arvaavalle auki, mutta teho kasvoi kokemuksen mukana.

Parannusjuomat ja muut taikalitkut tehdään kentistä löytyvistä yrteistä, ja niitä kannattaa pihtailla hätätapauksia varten. Kunnon yöunet palauttavat terveyden ja manan, mutta liika nukkuminen voi myöhemmin kostautua nälänhätänä. Elämä helpottuu kummasti, jos läheltä löytyy sinisenä sykkivä monoliitti, joka parantaa sairaat ja herättää kuolleet henkiin.

Vastarinta on turhaa, valmistautukaa liiskaukseen

Ilman epäilyksen häivääkään Grimrock on kaikkien aikojen paras seuraaja Dungeon Masterille, siitä voi vielä keskustella, saako itse Mestari kyytiä. Ainakin teknisessä toteutuksessa Legend of Grimrock vetää ohi kovaa ja korkealla. Sisältöä se virtaviivaistaa (ei juomista, loukkaantumista, illuusioseiniä eikä, gasp, ovigiljotiinia!), mutta ne tärkeimmät eli tunnelma, haaste ja mestarilliset puzzlet ovat vähintään samaa tasoa. Grimrock selviytyy jopa lopetuksesta. Se on kekseliäs ja temaattisesti esikuvansa henkinen, mutta muistettavan erilainen. Plus se ilahduttaa yhtä avustajaamme tekemällä hänestä pahiksen.

Jos pelien curriculum vitaesta löytyy Dungeon Master tai Eye of Beholder, Legend of Grimrock puhaltaa vanhan rakkauden kituvat kipinät uuteen kiivaaseen hehkuun. Kulttiklassikon status on varma: tämä peli pyydettiin Steamiin, sen ei tarvinnut jonottaa.

On kulunut liian kauan aikaa siitä, kun haaste on luotu jollain muulla kuin motoriikalla tai loppubosseilla. Epäilen, että Edgeä heilutteleva pelihipsteri ei innostu, sillä Grimrock on melkein joka alueella nyky(rooli)pelien antiteesi. Se tulee olemaan joko sen voima tai... Ei, kyllä se tulee olemaan sen voima.

Unohtakaa löysä peliviihde ja kohderyhmiä kosivat korporaatiot. Kautta suuren Goromorgin, asenne on Grimrock!

Nnirvi

Ruuturoolipelien loistelias paluu. Ihanan haastava pelikokemus jättää poikkeuksellisen lämpimän jälkihehkun ja syvän tyydytyksen.

93