Mikä on elokuvalisenssipelien tarkoitus? On turha ainakaan odottaa, että saisi elokuvaa vastaavaa peliä nimeä lukuunottamatta. Lisenssipeleillä ei ole mitään ylempää ja hienoa tarkoitusta, avainsanana on yksi maailman vanhimmista motiiveista: raha. Toisaalta, vaikka pelillä ei olisi muuta tekemistä esikuvansa kanssa kuin nimi ja kansikuva, se ei haittaa niin kauan kun peli on pelattava. Mutta jos asialla on Ocean, ei se ole yleensä varmaa, eikä sitä varsinkaan odottaisi Tappava ase -väkivaltaleffatrilogian pohjalta tehdyltä toimintahyppelyltä.
Mel Gibsonin ja Danny Gloverin elokuvissa esittämät Riggs ja Murtaugh ovat tunaroineet pahemman kerran ja heidät on siirretty katuhommiin. Rutiinipidätyksen yhteydessä kumppanukset saavat vihiä suuren luokan aseiden salakuljetuksesta. Todistaakseen, että he ovat ainoat miehet, jotka pystyvät saamaan kalan koukkuun, Riggsin ja Murtaughin on selvittävä neljä ratkaisematonta rikosta. Pelaaja saa valita, ohjaako vikkelää lähitaisteluekspertti Riggsiä vaiko hitaampaa, mutta parempaa ampujaa Murtaughia.
Ratkaisemattomat rikokset ovat puhdasta toimintaa. Vastassa on kokonainen armeija vihollisia, joista yhden miehen on selvittävä. Tämä yksi mies ei kuitenkaan ole kuka tahansa, vaan erittäin kuolettava yksi mies, kuten pelin pakettikin kertoo. Järeällä automaattipistoolilla varustettu sankari hyppii pitkin joka suuntaan vieriviä laajoja tasoja ja voi jopa pulikoida vedessä. Ammuksia on rajoitettu määrä, mutta lippaita lojuu siellä sun täällä kuten tehokkaampia pyssyjäkin _ unohtamatta suurennuslasin muotoisia todistusaineistoja.
Pahat pojat eivät putoa yhdestä osumasta, mutta ei myöskään kumpikaan kuolettavista kytistä. Ohjelmoinnissa on noudatettu brittiläisen pelilogiikan oppaan lukua XVI, joten jepareiden harmiksi tasot ovat täynnä hissejä, kiipeilyköysiä ja sortuvia lattioita.
Pieni, hyvin animoitu Riggs-sprite jopa näyttää Mel Gibsonilta, vain länkisääret puuttuvat. Danny-hahmo on monitorilla kookkaampi kuin partnerinsa, toisin kuin elokuvamainoksessa, jossa Mel seisookin korokkeella. Aseiden suuliekit ovat kerrankin näyttäviä, ja selkeät, pelkistetyt taustat huolellisesti piirrettyjä. Äänet ovat jykeviä ja taustalla soivat kappaleet sopivat toiminnan lomaan.
Lethal Weapon on loppujen lopuksi melko yksinkertainen peli, eikä sillä ole juurikaan tekemistä leffojen kanssa. Pelissä ei ole räjähtäviä rakennuksia, miinoitettuja WC-istuimia tai hurjia stunt-temppuja alitasoiksi puettuina. Mutta täysin yllätyksellisesti Lethal Weapon osoittautuu erittäin pelattavaksi. Sankarit tottelevat peliohjainta esimerkillisellä uskollisuudella, eivätkä he ihmishahmoina kykene painovoimaa uhmaaviin hyppyihin tai muuhun yliluonnolliseen. Tasot ovat laajoja ja niissä pääsee aina juuri sen verran pidemmälle kuin edellisellä kerralla, että luo "vielä kerran" -fiiliksen.
Osasyy pelin viehätykseen piilee siinä, että se ei edes yritä olla muuta kuin pienimuotoinen toimintapeli. Lethal Weapon on ennen kaikkea poikkeuksellisen onnistuneen pelattavuuden johdosta rentouttava, miellyttävä, nautittava sekä sopivan haastava.
84
