www.logitech.com
Rasittaako muovinen leikkikitara? Hanki tilalle aidosta puusta rakennettu versio.
Musiikkipelit myyvät kuin häkä, joten leikkisoittimia löytyy nykyään lähes joka talosta. Pelien vakio-ohjaimet ovat ymmärrettävästi halvasti tehtyjä muovisia rimpuloita, jotka eivät kestä visuaalista vertailua oikeisiin esikuviinsa. Harrastuksensa vakavasti ottavalle on onneksi tarjolla vaihtoehtoja, joista yksi on Logitechin hiljattain esittelemä, aidoista materiaaleista tehty kitaraohjain.
Logitechin Wireless Guitar Controller painaa oikean sähkökitaran verran, sillä lankku ja kaula on rakennettu puusta. Tämä on hieno asia ja lisää kummasti soittofiilistä. Logitechillä ei kuitenkaan ole menty idean kanssa loppuun asti, ja ohjain on jätetty aitoa kitaraa pienemmäksi. Mitat ja muodot ovat täysin identtiset Guitar Hero World Tour -ohjaimen kanssa. Tämä tuntuu tyhmältä erityisesti ohjaimen hintaa katsoessa, parilla satasella luulisi saavan jo mahdollisimman paljon oikeaa kitaraa muistuttavan instrumentin.
Isolla setelitukolla irtoaa muuten laadukas laite. Kaulan fretti- ja soolopainikkeet ovat samanlaiset kuin World Tour -ohjaimessa ja niiden tuntuma on mainio. Sama pätee kieltä emuloivaan strummiin. Mainoksissa kehutun äänettömiä nappulat eivät kuitenkaan ole, päinvastoin. Fretit pitävät melkoista kolinaa ja aluksi äänettömältä vaikuttava strummi naksuu nopeammassa soitossa. Ääni ei onneksi ole häiritsevää.
Ohjauspainikkeet on piilotettu runkoon mikeiksi ja muiksi osiksi naamioituina. Nappulat toimivat hyvin, mutta erikoispalkinto menee vibrakammelle, joka on paras tähän asti näkemäni. Kampi on oikeassa paikassa ja sopivan jäykkä, minkä ansiosta lisäpisteiden vonguttaminen on entistä helpompaa.
Mutta, mutta... Tahtoisin oikeasti tietää, mitä Logitechin design-tiimillä on Xbox 360 -pelaajia vastaan. Nyt kun konsolille vihdoin saa kitaraohjaimen, minkä värinen siitä tehdään? Kirkkaan oranssi! Herrajumala sentään. Väri on niin luotaantyöntävän hirveä, että ohjainta ei tahdo kehdata käyttää edes yksin kotona julkisesta paikasta puhumattakaan. Tökeryyttä lisää vielä se fakta, että PS3-versio on tyylikkään musta ja Wii-lankku vastaavasti valkoinen.
Logitech Wireless Guitar Controller on laadukkaasti koottu ohjain, joka istuu Guitar Hero -kitaraan tottuneen käteen. Jos pää vain kestää hirvittävän värin.
Rasittaako muovinen leikkikitara? Hanki tilalle aidosta puusta rakennettu versio...
Lue koko artikkeli Pelit-lehden marraskuun numerosta tai www.pelit.fi:ssä 7.1.2010.
www.justcause.com
Jos James Bond keksittäisiin nyt, Just Cause olisi suoraan agenttielokuvan brändikäsikirjasta.
Tukholmalainen Avalanche Studios hakee Just Cause 2:een toimintaelokuvamaista fiilistä ja myös onnistuu tavoitteessaan. Just Cause on jatkuvaa tulitaistelua, räjähdystä, vapaapudotusta, flengaamista ja autotakaa-ajoa.
Tarina on silkkaa toimintaleffaa. Päähenkilö Rico Rodriguezin oppi-isä ja ex-pomo Tom Sheldon katosi Panaun saarivaltioon kainalossaan miljoonia kavallettua käteistä ja agenttifirmasta varastettua huippusalaista tietoa. Ricon tehtävänä on etsiä loikkariagentti käsiinsä ennen kuin Sheldon saa peruuttamatonta tuhoa aikaiseksi.
Tarzanin malliin
Leikkikenttänä toimii piskuinen Panaun saarivaltio, jossa piisaa ympäristöä viidakosta jäätiköihin. Diktaattori Baby Panay nousi valtaan isänsä yllättävän kuoleman ansiosta, joten koko pikkuvaltio keikkuu sisällissodan kynnyksellä. Kilpailevat ryhmittyvät kamppailevat elintilasta koittaen saada riittävästi voimaa ja valtaa, ennen kuin vallankumouksen kipinä humahtaa kunnolla.
Hiekkalaatikkomaailman potkimiseen kannustetaan kaaospisteillä. Mitä enemmän aiheuttaa yhden ryhmittymän alueella tuhoa, sitä enemmän kilpailevat jengit antisankaristaan pitävät. Ricon kasvavan maineen mukana avautuu jatkuvasti uusia työtarjouksia. Tehtäväpuu ei ole perinteisen lineaarinen, vaan maailmassa häröily vaikuttaa siihen, mitä milloinkin saa tavoitteekseen. Idea ei ole hullumpi, sillä tempulla saadaan vapaaseen haahuiluun edes jotain pitkäaikaisempaa tavoitetta.
Just Causen toiminta ei ole pelkkää räjäyttelyä ja ammuskelua, sillä Ricolla on varusteenaan loppumaton liitovarjo ja vaijerikela. Bioniccommandomaista tarttumakoukkua käytetään monipuolisemmin hyväksi kuin alkuperäisessä Just Causessa, sillä koukulla voi liittää esineitä toisiinsa.
Käytännön sovelluksia keksii vaikka kuinka: bensakanisterin sitominen autoon, vartijan hilaaminen puuhun, köysi kelpaa jopa lähi-IT-tueksi. Jos ampuu koukun ohi kiitävään rynnäkkökoneeseen ja kiinnittää köyden siltapalkkiin, kone rysähtää komeasti tonttiin. Vaihtoehtoisesti voi hilata itsensä kopterin kyytiin ja kiskoa kuskin ulos.
Rico osaa basehyppyjen lisäksi liikkua urbaanissa ympäristössä kuin paraskin parkour- ja kiipeilymestari. Liikkuvan auton ympäri kieputaan kuin apina, sillä korin ulkopuolella voi roikkua ammuskelemassa joko kyydissä olevia tai takaa-ajajia. Panaulaiset reagoivat lennosta kyytiin loikkaavaan agenttiin eri tavoilla: Pahikset alkavat ammuskella auton sisältä, nuoriso huutaa riemusta ja mummot juoksevat kiljuen karkuun hullun hypättyä konepellille.
Testisession perusteella ajomalli ei ole mikään maailman paras, sillä autot tuntuvat liioitellun massattomilta. Sillä pyritään irtonaiseen sladitteluun, näyttäviin ilmalentoihin ja komeisiin kaatoihin, jossa bensa-asemalle tullaan katon kautta kerien räjähdysten saattelemana. Kuolemasta ei onneksi rangaista muuten kuin menossa olleen tehtävän uudelleenpeluutuksella.
Riittävä oikeutus
Ensimmäisen Just Causen suurin ongelma oli tehtävien yksioikoisuus. Nyt tekijät vannovat keskittyneensä monipuoliseen tehtäväsuunnitteluun. Mukana on lentokilpailuita, autokaappauksia, tukikohtien tuhoamisia, salamurhia, soluttautumisia ja muuta mukavaa. Tavoite saattaa jopa muuttua kesken keikan, joten yksinkertainen sotilassaattueen tuhoaminen voi päättyä pakomatkaan kumiveneellä.
Just Cause 2 ilmestyy vuonna 2010. Aikataulut ovat edelleen auki, koska firma on laman keskellä joutunut irtisanomaan joukolla porukkaa ja tiimiin on jäänyt raatamaan vain ydinryhmä.
Ennakkoversion perusteella Just Cause 2:sta ei synny mitään Grand Theft Auton tappajaa, mutta vähintään kohtuullinen toimintapläjäys. Bonuksena Just Cause 2 vaikutti jo keskeneräisenäkin ykkösosaansa hiotummalta kokonaisuudelta.
