Ash nazg durbatulûk, ash nazg gimbatul,
ash nazg thrakatulûk agh burzum-ishi krimpatul!
Turbine puuhasteli ensimmäisten joukossa nettiroolipelien kimpussa. Vahvasta ammattitaidostaan huolimatta Turbine ollut aina vähän altavastaajan asemassa. Asheron's Call oli erinomainen peli, mutta jäi isompiensa varjoon, ja kakkososa jäi ansaitusti unohduksiin. Dungeons & Dragons Online rikkoi tuttua kaavaa vähän liikaa ja upposi lähinnä pöytäroolipelaajiin. Sormusten herran lisenssin saaminen oli firmalle melkoinen lottovoitto, ja nyt Turbine vihdoin näyttää, ettei lähes vuosikymmenen MMORPG-kokemus ole mennyt hukkaan.
Nimihirviö Lord of the Rings Online: Shadows of Angmar on massiivimoninpeli, joka sijoittuu samaan aikaan ja paikkaan Peter Jacksonin tunnettujen Taru Sormusten herrasta -elokuvien kanssa. Keski-Maa on historiallisessa käännekohdassa, kun viimeiset haltiat poistuvat Kuolemattomille maille, Kolmas aika käy kohti loppuaan ja ihmisten Neljäs aika on ovella. Kaukana idässä julma Sauron on palannut Mordoriin ja valmistautuu sotaan Vapaita kansoja vastaan. Kaukaisemmatkaan seudut eivät ole turvassa, sillä pohjoisessa Angmarin valtakunnassa Noitakuningas kokoaa joukkojaan.
Jo ensimmäisten peliminuuttien aikana käy selväksi, että Sormusherra Online on suvultaan EverQuestin huonetta ja World of Warcraftin pikkuserkku. Jos on pelannut mitä tahansa EverQuest-mallin nettiroolipeliä, on Keski-Maassa kuin kotonaan.
Massiivimoninpelineitsyetkään eivät ole pulassa. Käyttöliittymä on erinomaisen selkeä, oikeastaan täysin lajityypin nykystandardien mukainen toimintaikonirivistöineen ja iloisesti täyttyvine kokemuspistepalkkeineen. Suurimpana omana ideana elämäpisteet on korvattu moraalilla, jonka hiivuttua hahmo "vetäytyy taistelusta". Kieltämättä tämä on järkevämpi systeemi kuin muiden pelien jatkuvasti henkensä heittävät ja uudelleensyntyvät rääpäleseikkailijat.
Yksi sormus heidät löytää
Keski-Maahan matkaavan alter egon rotuvaihtoehtoina ovat kaikki Vapaat kansat eli ihmiset, haltiat, kääpiöt ja puolituiset. Hienosäätöä tehdään valitsemalla kotiseutu, joka vaikuttaa lähinnä ulkonäköseikkoihin, kuten hiusten ja silmien väriin.
Seitsemän hahmoluokkaa voi kuulostaa vähältä, mutta on ihan tarpeeksi, koska jokainen luokka on varsin hyvin määritelty ja erikoistunut. Kolmesta taistelijatyypistä kapteeni tehostaa koko ryhmän taistelutaitoja, vartija kestää kohtuuttoman paljon rankaisua, vimmasoturi vähän vähemmän mutta tekee vastaavasti enemmän lämää. Rosvo on perinteinen hiiviskelevä, selkään puukottava varas, metsästäjä asettaa ansoja ja suolaa viholliset kaukaa nuolillaan.
Tolkienin kirjoissa taikuus on D&D-tyylistä räjähtävää massatuhoa paljon hienovaraisempaa, ja onneksi Turbine on tajunnut tämän. Lähimpänä Gandalfin kaltaista velhoa on tietäjä, joka muinaista viisautta hyödyntäen parantaa sairaita, käskyttää eläinpalvelijoita ja meteorimyrskyjen sijaan viskoo palavia käpyjä. Soittoniekka on pelin parantaja, mutta magian sijasta moraalia nostavat laulut. Vihaisemmat sävelet ajavat vihollisia pakosalle, tekevät suoraa vahinkoa tai aiheuttavat muunlaista kiusaa. Vaikka käytännössä molempien "maagiluokkien" voimat muistuttavat muiden fantasiapelien loitsuja, kyvyt on onnistuneesti sovitettu kirjojen henkeen.
Hahmonkehitys seuraa tuttua ja kohtuullisen hyväksi havaittua kaavaa. Kokemusta kertyy, tasoja noustaan, tasokatto on 50 ja niin edespäin. Ilahduttavana piirteenä uusia, aktivoitavia taistelukykyjä ei kerry usean pikanäppäinpalkin täydeltä, vaan keskimäärin joka toisella tasolla saa uuden kyvyn ja joka toisella päivityksen johonkin passiiviseen taitoon kuten torjuntaan tai väistöön. Korkeammille tasoille mentäessä tahti hidastuu entisestään. Taitoja ei myöskään tarvitse ostaa uusina versioina myöhemmin, vaan ne päivittyvät itsestään tehokkaammiksi etenemisen myötä.
Omaperäisin osa Lord of the Rings Onlinen hahmosysteemiä on mainetekojen tekeminen. Seikkailujen aikana muistikirjaan kertyy erilaisia vaatimuksia, jotka täyttämällä saa komean tittelin, ominaisuusbonuksia tai parempia taistelukykyjä. Suorituksena saattaa olla vaikkapa tiettyjen muinaisten raunioiden löytäminen, tietyn vihollistyypin tehokas tuhoaminen tai jonkun taisteluliikkeen runsas käyttö. Koska maineteot eivät ole varsinaisia tehtäviä, vaatimusten täyttäminen onnistuu rattoisasti muun mellastuksen ohessa.
Se yksi heitä hallitsee
Temmellyskenttänä ei suinkaan ole koko Keski-Maa, vaan ainoastaan sen luoteisosa, Sumuvuorten länsipuolella sijaitseva Eriador. Dúnedainin muinainen Arnorin kuningaskunta on muisto vain, ja koko lääni on pitkälti villiä erämaata, muinaisia hautakeroja tai muuten vain vihamielistä seutua. Sivistyskeskuksista suurin on Brii, jonka lisäksi alueella on lähinnä kämäisiä rajataajamia ja pieniä kyläpahasia. Hobitteja ei siis viedä Rautapihaan vielä tässä vaiheessa, mutta tulevien laajennusten myötä pelialueen on luvattu laajenevan kirjojen tapahtumien tahdissa aina Mordoriin saakka.
Isompia aluekokonaisuuksia Shadows of Angmar sisältää kymmenkunta. Aloituspaikkoina toimivat Briin ja Konnun alueet ovat suhteellisen turvallisia, mutta kauemmas Peikkokorpeen, Sumuvuorille ja pohjoisessa aina Angmariin asti mentäessä vaarat lisääntyvät. Kaikki alueet ovat samaa, rajatonta kokonaisuutta eikä lataustaukoja ole. Keski-Maa tuntuu elävältä paikalta eikä pelkästään peliä varten luodulta pahvikulissilta, melkeinpä kaikkialla vallitsee jotenkin lohduton ja alakuloinen tunnelma. Joka puolella lojuvat dúnedain-rauniot muistuttavat paremmasta menneisyydestä ja toisaalta tieto synkästä tulevaisuudesta tekee taistelusta pimeyden voimia vastaan ihanan epätoivoista.
Siitä voin motkottaa, että Eriadorin maisemat ovat välillä vähän pitkästyttäviä. Vaikka erilaisiin metsiin ja mantuihin luodaan vaihtelua muun muassa värimaailmalla ja kasvillisuudella, on se silti sitä samaa laaksoa ja kukkulaa, joita Keski-Suomi on täynnä. Monilla alueilla voi taittaa matkaa pitkäänkin törmäämättä vihollisiin tai toisiin pelaajiin, mikä saattaa häiritä toimintahimoisempia pelaajia. Itse tykkäsin tästä rauhallisuudesta ja tilan tunnusta. Se tuo peliin jonkinasteista realismia, kun jokaisessa kivenkolossa ei lymyä verenhimoinen hiisilauma.
Se yksi heidät yöhön syöksee
Erilaisia tehtäviä ja muita seikkailuja Lord of the Rings Onlinessa riittää. Perstuntumalta sanoisin, että ei-pelaajahahmojen tarjoamia tehtäviä on enemmän kuin World of Warcraftissa, mutta vähemmän kuin EverQuest 2:ssa. Tekemistä onkin syytä olla, sillä pelkästä hirviöiden tappamisesta saa suhteettoman vähän kokemusta tehtäviin verrattuna. Tyhjäpäinen etanoiden liiskaaminen tunti toisensa jälkeen on siis tehty järkeville ihmisille kannattamattomaksi ja hyvä niin.
Todellinen Aarre on kuitenkin Shadows of Angmarin pääjuoni, joka seurailee kirjan juonta ikään kuin sivusta ja mutkitellen. Juonitehtävissä pelaajat pääsevät osalliseksi Sormuksen saattueen ympärillä tapahtuviin asioihin, mutta eivät varsinaisesti ole mukana niissä, vaikka matkan varrella tiet usein risteävätkin. Seikkailun edetessä esimerkiksi hankitaan Konkarille tietoja Konnun ympärillä liikuskelevista Mustista ratsastajista tai kerätään lumpeita Tom Bombadilille. Kuten eräiden tiettyjen hobittien, myös Shadows of Angmarin hahmojen matka alkaa pienistä seikkailuista turvallisessa ympäristössä ja jatkuu synkille, pimeiden voimien hallitsemille alueille. Samalla juonitehtävät muodostavat järkevän ja luontevan taustatarinan hahmojen kehittymiselle aloittelevista seikkailijanrääpäleistä mahtaviksi sotureiksi.
Pelaajahahmojen välistä taistelua ei Lord of the Rings Onlinessa ole perinteisessä mielessä lainkaan. Kymppitason kilahdettua mittariin voi osallistua hirviö-PvP-pelimuotoon, jossa pelaajien ohjastamat maksimitasoiset Sauronin kätyrit taistelevat Jättijänkien alueen hallinnasta Vapaiden kansojen sankareita vastaan. Sattuneesta syystä korkean tason hyviksiä ei hurmekentillä vielä näkynyt, joten tähän palataan joskus tulevaisuudessa.
Ja lagiin heidät kahlitsee
Teknisellä puolella Shadows of Angmarissa on kirjoitushetkellä pieniä ongelmia. Grafiikka on pääosin nättiä, maisemat upeita ja hahmojen naamavärkeissä paljon säätövaraa, mutta tämän hintana on raskaus erityisesti asutuskeskuksissa. Minun koneellani ei esimerkiksi Pomppivan Ponin pihalle saavuttaessa ollut oikein muuta vaihtoehtoa kuin antaa pelin rauhassa raksuttaa ja ladata muutaman minuutin ajan, jotta pahin nykimishelvetti menisi ohi. Välillä Briissä on mahdotonta juosta, kun hahmo etenee muutaman askeleen kerrallaan ja hyytyy sitten niille sijoilleen. Grafiikka-asetusten laskeminen olisi varmasti auttanut, mutta ei niitäkään jaksa jatkuvasti räplätä, varsinkin kun hahmosumppujen ulkopuolella peli pyörii mainiosti vähän kovemmillakin asetuksilla. Myös salaperäinen kenraali Virhe kävi vierailulla muutamaan otteeseen.
Nettiroolipeleillä on tapana parantua vanhetessaan, eikä lopullista mielipidettä voi muodostaa ensimmäisten viikkojen pelailun perusteella. Päivitykset saattavat muuttaa pelin luonnetta melko radikaalisti, ja loppupelin kuvioista on vaikea sanoa vielä mitään. Tässä vaiheessa näyttää siltä, että Lord of the Rings Online on yksi onnistuneimpia massiivipelejä vähään aikaan.
Sitä ei tietenkään voi kiistää, etteikö Shadows of Angmar olisi pohjimmiltaan hyvinkin perinteisen kaavan mukainen nettiroolipeli kokemuksen ja aina parempien kamojen keräämisineen. Ehkä olisin kaivannut rohkeampaa lähestymistapaa vähän D&D Onlinen tyyliin, vaikka on ymmärrettävää, ettei näin tärkeän lisenssin kanssa haluta ottaa turhia riskejä.
Lord of the Rings Onlinen moitteeton toteutus, syvällinen ja rakastettu taustatarina ja mielenkiintoinen, oikea juoni (joka on harvinaista herkkua nettipeleissä) nostavat sen kevyesti tämän hetken parhaiden massiivimoninpelien joukkoon.
90
