David ”Elite” Brabenin Frontier Developments -tiimin LostWinds-tasoloikka oli WiiWare-palvelun ensitahtien ehdoton hitti, joten Winter of the Melodias -jatko-osa ei tule yllätyksenä. Melodioitten talvessa tuulenjumala Enrilin siivittämä pikkupoika Toku ratkoo ikuisen talven arvoitusta.
Nerokas kontrollisysteemi toimii loistavasti: Tokua ohjataan Nuntsalla ja Motejen osoittimet esittävät Enriliä. Toku itse ei osaa hyppiä, mutta Enrilillä huiskiminen heittää sankaria ylemmäs ja kauemmas. Voimakas tuuli vaikuttaa Tokun ohella esineisiin, vihollisiin, tuleen ja veteen. Mote-eleitä käytetään nokkelasti ja liioittelematta hyväksi erikoisliikkeissä. Ohjainta pystyssä kieputtamalla luotu trombi viskaa Tokun entistä korkeammalle ja osoittimella piirretty pyörre muokkaa lumisateesta suuren lumipallon.
Winter of the Melodiasin pääkikkana on kesän ja talven kierto, mikä vaikuttaa suoraan pulmien ratkaisuihin. Talvella sukeltaminen ei onnistu, eikä kesällä voi käyttää lumipalloja kytkinpainoina. LostWindsin maailma on siinä mielessä avoin, että joka paikkaan saa yrittää mennä, mutta alkutaipaleella rajallisilla kyvyillä ei pääse kaikkialle. Tokun arsenaaliin lisätty kartta auttaa suunnistuksessa, joten ykkösosan totaaliset harharetket ovat taakse jäänyttä elämää.
Kun omaperäiseen tasoloikkamekaniikkaan yhdistetään tekninen ja taiteellinen kunnianhimo ja sadunomainen tunnelma, pakko päästä loppuun -addiktio nousee huimiin sfääreihin. Kehitystiimi osoittaa rautaisen ammattitaitonsa loppujen lopuksi pienillä asioilla: pakkaslumi narskuu jalkojen alla ja Enrilin tuuli huiskii hienosti puita ja ruohonkorsia. LostWinds: Winter of the Melodias on WiiWaren ehdotonta huippua ja yksi Wii-vuoden parhaista peleistä.
91
