Indians! Abschuss, Abschuss! Espanjan sisällissodassa tulikasteensa saaneella Kolmannen valtakunnan Luftwaffella oli oma "tally ho" -huutonsa, niin ikään metsästäjien huhuilusta lainattu. Yhtä osuvasti termi kuvaa Eagle Interactiven SSI:lle tekemää toisen maailmansodan lentosimulaattoria: täyttä horroria.
Luftwaffe Commanderin aihe on ainakin historiallisesti ja poliittisesti mielenkiintoinen. Pelaaja käy "pahojen poikien" riveissä läpi koko sodan, aina voitokkaista salamahyökkäyksistä Reichin viimeiseen epätoivoiseen puolustustaisteluun. Aikajana jakautuu viiteen eri kampanjaan Espanjassa, Ranskassa, Englannissa, itärintamalla ja viimein Reichin yllä murskaavan ylivoimaisia pommikonemuodostelmia vastaan.
Luftwaffessa ei sorruta ottamaan kantaa sodan moraalisiin puoliin, vaan saksalaispilotit esitetään samanlaisena vain työtään tekevien lentäjäpoikien porukkana kuin kaikkialla maailmassa. Tästä näkökulmasta katsottuja toisen maailmansodan lentosimuja on vaikea löytää, joten on sitäkin suurempi sääli, että Luftwaffe Commander on jäänyt toteutukseltaan hyvin keskinkertaiseksi.
Tontti kutsuu
Luftwaffe Commanderin kampanjoiden tehtävärakenne on mielenkiintoisen yksinkertainen. Valmiiksi purkitetut tehtävät seuraavat toisiaan sodan historiaa mukaillen riippumatta siitä, tyriikö pelaaja täysin vai ampuuko yhdellä keikalla alas puolet kuninkaallisista ilmavoimista. Ainoa mikä voi homman etenemisen pysäyttää, on ennenaikainen kuolema tai yli kolmen varoituksen saaminen uran aikana. Varoituksia tipahtelee muun muassa omien ampumisesta ja lentokelpoisesta koneesta hyppäämisestä.
Sota etenee omalla painollaan, ja pelaajan "tavoitteena" on lähinnä pysyä hengissä ja kerätä mahdollisimman paljon ylennyksiä ja kunniamerkkejä. Lentosimuissa oletetaankin turhan usein, että pelaajan pitäisi automaattisesti olla maailman kovin ässä.
Ja ylivoimaa kyllä riittää. Sodan ajankohdasta riippumatta vihollisia on aina järjestään vähintään kaksi kertaa enemmän vastassa. Tietokonepilottien tekoäly on niin alkeellinen, että Eagle on joutunut korvaamaan tuttuun tapaan määrää laadulla. Surkea tekoäly pätee myös siipimiehiin, jotka eivät juuri ikinä noudata käskyjä ja vetelevät lämpimikseen tonttiin aivan kuten vihollisetkin.
Läjäpäin läiskittävää
Lentomallin osalta Eagle on ottanut Sabre Acen surkeasta esityksestä aimo askelen eteenpäin, muttei kaikki vieläkään oikein ole kohdallaan. Periaatteessa Luftwaffe Commanderiin on ympätty kiitettävä määrä realistisia yksityiskohtia aina potkurin väännöstä lapakulmien säätöön, mutta käytännössä kokonaisuus ontuu. Lentomalli on levoton, oikukas, ja paikoin epälooginen eikä koneisiin saa kunnollista tuntumaa. Varsinkin vertikaalimanööverit tuntuvat pistävän koneelta pasmat tyystin sekaisin.
Lentämiseen ei saa kunnon perstuntumaa, koska dynamiikka puuttuu. Niinpä oikeiden ilmataistelutaktiikoiden hyödyntäminen on jokseenkin mahdotonta ja useimmiten eränotto menee kaksiulotteiseksi ympyrän pyörimiseksi ja mittarien tihrustamiseksi.
Luftwaffe Commanderin kuusi eri saksalaiskonetta eivät kankean lentomallin vuoksi tunnu juurikaan eri koneilta luonteeltaan. Tietysti joku on nopeampi, joku kääntyy paremmin ja niin edelleen, mutta koneiden sielun kanssa ei pääse samoin sinuiksi kuin vaikkapa WarBirdsissä. Ja tässä sentään puhutaan niinkin erilaisista lentovehkeistä kuin Heinkel 51, Bf109 D-, E-, F-, ja G-mallit ja Me262. Moninpeliä varten lennettäviksi tarjotaan myös liittoutuneiden Spit Mk1, P-39Q, ja P-51D. Tietokoneen ohjastamia eri konemalleja pääsee ihmettemään kymmenittäin.
Aseiden ja vaurioiden mallinnus on sen sijaan paremmasta päästä. Kunnon ballistiikkaa noudattavilla paukuilla täytyy todellakin osua viholliskoneeseen, ja osumakohdasta riippuen koneiden järjestelmät kärsivät riittävän todentuntuisia vikoja. Vaikkei nykystandardeilla hiukan ankeassa grafiikassa isommin herkutellakaan lentelevillä pellinpaloilla ja näyttävillä tulenlieskoilla, se palvelee tarkoitustaan.
Sielutonta sotaa
Mielenkiintoisesta aiheestaan huolimatta Luftwaffe Commander jää melko karun sieluttomaksi kokemukseksi. Tekninen toteutus on parhaimmillaankin keskinkertaista ja onnahtelee liian monessa tärkeässä yksityiskohdassa. Vuorovaikutus siipimiesten kanssa on olematonta, ja pelaaja on liikaa sivustakatsojan roolissa. Sellaisetkin pienet häiritsevät yksityiskohdat kuin kömpelösti toteutettu katselukulman vaihto ovat ihan tarpeettomia mokia. Hataran lentomallin kanssa katseen pitäminen kohteessa johtaa väjäämättä suuntavaiston täydelliseen sekoamiseen.
Peli on jo varsinkin 1.01-päivitetyksi versioksi sietämättömän buginen. Tai bugeiksi minä ainakin kutsun sitä, että tietokonepilotit haahuilevat aivan miten sattuu ja mäjäyttelevät päin vuorenseinämiä kesken täysin rauhallisen muodostelmalennon. Nyt kun tuutista on juuri tullut läjäpäin toinen toistaan laadukkaampia toisen maailmansodan simuja, Luftwaffe Commander jää väjäämättä jalkoihin keskinkertaisena kuriositeettina.
63
