Vanha venäläinen sananlasku "Minne piru itse ei ehdi, sinne se lähettää naisen" mielessään Virgin Games yrittää vallankumousta LucasArtsin suvereenisti hallitsemaan seikkailupelirintamaan. Mutta luhistuuko yritys Virginin Waterlooksi?
Ei totisesti olisi mukavaa herätä ja todeta olevansa likaisessa, pistävänhajuisessa sellissä, mutta niin onnettomaan tilanteeseen on sankarimme Diermot ajautunut. Palataanpa ajassa hieman taaksepäin.
Rauhaa rakastavan kuninkaan valtakunnan syrjäisimmässä kolkassa, Turnvalen kylässä, kapinoidaan. Kuningas valjastaa uskollisen ratsunsa ja nappaa sotajoukkonsa, joihin Diermot liittyy, mukaan. Kuten arvata saattaa, vastassa odottaa groteskeja hirviöitä manan mailta. Turpiin tulee ja rankasti. Tietysti sankari jää henkiin ja päätyy vain tyrmään, jotta voisi vapauttaa kuningaskunnan pahasta. Kaiken takana on (taas) nainen, kaunis ja huisin ilkeä velhotar Selena.
Pelin henki
LucasArtsin luoma käyttäjäliittymä on niin joustava ja monipuolinen, että on vaikeata nyhjäistä yhtä tasokasta systeemiä tyhjästä. Revolution Software onkin hakenut apua kanaalin takaa ja adoptoinut ranskalaisen Delphinen peleistä tutun systeemin pienin muutoksin. Ikonit ja vastaavat on jätetty sikseen. Hiiren vasemman korvan nipistys antaa kuvauksen pointerin osoittamasta kohteesta ja oikeanpuoleinen tuo esiin toimintavalikon, jonka käskyt riippuvat paikasta tai esineestä.
Kanssakäyminen seikkailun henkilöiden kesken hoituu perinteisesti valitsemalla keskusteluvaihtoehdoista haluamansa. Valitettavasti Luressakaan ei ole saavutettu sen luokan realismia, että ihmiset reagoisivat toistuviin kysymyksiin kummastelemalla "tuotahan kysyit jo äsken!"
Seikkailupelikoneisto on pohjimmiltaan siis perin tavanomainen, mutta yhden jipon Revolution Software on luomukseensa kehittänyt. Diermot ei seikkaile yksin, sillä jo heti alussa hänen seuraansa lyöttäytyy aloitteleva narri Ratpouch. Toki LucasArtsin uutukaisessa Indylläkin on aisapari, mutta Revolutionin "sidekick" on Diermotin uskollinen palvelija. Hänelle voidaan antaa käskyjä, jotka nuorukainen toteuttaa. Käskyt eivät rajoitu yksinkertaisiin mene ja tee -komentoihin vaan voidaan ketjuttaa pitkiksi ja monimutkaisiksi toimintasarjoiksi.
Synkät lavasteet
Ensimmäinen versio Luresta on syntynyt Atari ST:ssä. Jos edellisen koneen kapasiteetin suomaan palettiin lisätään toinen mokoma, pitäisi grafiikan myös näyttää 32-väriseltä. Mutta bonusvärit ovat muutamia hassuja pikseleitä huomaamattomissa paikoissa. Maisemat ovat sävytetty ehkä turhankin tummilla väreillä, mikä tekee Turnvalesta ympäristöineen paikoitellen liian synkän. Siitä huolimatta ovat taustamaisemat mukavasti työstettyjä. Kokonaisvaikutelmaa haittaa hieman skrollauksen puuttuminen. Jokainen paikka on yksittäinen kuva, mitä pahentavat raskaat lataustauot jokaisen ruudun vaihdon välissä.
Turnvalen asukkaat sekä Ratpouch ovat mukavasti piirrettyjä ja animoituja, mutta sankarimme kävelee hitaasti, reidet tiivisti yhteen painettuina ja selkä jäykkänä ikään kuin hänen peräsuolensa olisi tehnyt tenät. Introssa on muutama sinänsä oivallinen graafinen idea, mutta niitä on käytetty turhan varovaisesti. Musiikki on mielikuvituksetonta ja pelin äänitausta melko vaatimaton.
Liiankin kuuliainen
Aisaparin käyttö on tervetullutta ja Diermotin ja Ratpouchin välinen vuorovaikutus on tärkeä osa seikkailua, mutta ei kelpaa uudeksi innovaatioksi ilman pientä hiomista.
Nuorukainen tulkitsee käskylitaniaa verbijärjestyksessä, eikä esikäsittele sitä ennen toimintoa. Esimerkiksi aloitettuaan suorittaa komentosarjaa "Mene kauppaan ja anna metallitanko kauppiaalle ja sitten suunnista linnan muurille ja täytä pullo lähteessä, minkä jälkeen anna kolikot kulkurille ja palaa markkinapaikalle", Ratpouch palaakin kesken takaisin ja kertoo, että pullo on särkynyt. Huomattavasti hohdokkaampaa olisi ollut ohjelmoida Ratpouch "oivaltamaan" asia heti.
Kauniit ja rohkeat
Ohjelmoijat lupasivat pelimaailman interaktiivisuuteen ennennäkemätöntä realismia. Muiden hahmojen piti olla pieniä ajattelevia yksilöitä, jotka suorittavat omia askareitaan pelaajasta riippumatta. Periaatteessa asia on näin ja kylän asukkaiden keskinäinen keskustelu herättääkin aluksi ihastusta, mutta kuva hieman rapistuu, kun huomaa heidän toistavan samoja asioita.
Ihmisten tuli suhtautua Diermotiin hieman varauksellisesti, jos tämä tekisi jotakin pahennusta herättävää. Totuus on, että "suuttumus" kestää juuri niin kauan, kunnes avataan uusi keskustelu loukatun yksilön kanssa. Kaikki tämä ei täysin vastaa sitä realismia, jota ohjelmointitiimi kutsuu komeasti virtuaaliseksi teatteriksi, mutta on silti murtautumista perinteisestä kaavasta, jossa pelin henkilöt oleskelevat koko seikkailun vain tietyissä paikoissa.
Hahmot todellakin suorittavat omia askareitaan, vaeltelevat paikasta paikkaan ja ovat varustettuja riittävällä tekoälyllä. Esimerkiksi jos Diermot murtautuu asiattomiin paikkoihin ja unohtaa sulkea oven takanaan, se, huomaako Skorl-vartija asian, riippuu siitä, kiinnittääkö otus ohi kävellessään huomiota avonaiseen oven vai ei. Huomattavasti realistisempaa kuin muiden seikkailupelien ennaltaohjelmoitu paikoissa liian kauan viipyminen ja sen seuraus. Ja jos Skorl oven huomaa, ryntää se sisälle ja iskee Diermotin kuoliaaksi. Sankari ei näes kuulu immortal-kerhoon.
Ei hullumpaa, mutta...
Luren täysin hiiriohjattu käyttäjäliittymä on osittain puutteellinen, mikä rajoittaa tekemisen vapautta. Kannettavien esineiden manipulointi keskenään, mitä on totuttu pitämään yhtenä seikkailupelien peruskivistä, ei ole mahdollista. Esineitä voi käyttää vain taustoihin ja kullekin on varattu yksi käyttötarkoitus koko seikkailussa. Toki näin on lähes kaikissa seikkailupeleissä, mutta Luren realismia tavoittelevassa systeemissä puutteet tuntuvat korostuvan.
Myös vuorovaikutussysteemissä on muutamia kömpelyyksiä. Esimerkiksi jos selvästi erottaa grafiikassa tynnyrissa törröttävän tapin, ei sitä voi operoida, ellei ole tutkinut koko tynnyriä ensin, jolloin saa "tietää", että tynnyrissä on tappi! Vaikka Lure on graafinen seikkailupeli, on siinä tekstipelielementtejäkin. Tapahtumat kuvataan tekstinä, joka yksinkertaisesti korvaa puuttuvan animaation.
Brittilehdistö on noteerannut Luren lähes Monkey Island 2:n veroiseksi seikkailuksi, mutta moinen kunnia on Revolutionin yritykselle liian mairittelevaa. Toisaalta LucasArtsin epätodellisen vaihtoehtoismaailman ja Luren näennäisrealistisen todellisuuden vertailu keskenään ei ole reilua. Kumpikin palvelee omia tarkoituksiaan hyvin, joskin ensin mainittu sopii tietokonepeleille ehkä paremmin.
Jenkit koodaavat pelinsä PC-mielessä, jolloin Amiga-käännökset jäävät lähes poikkeuksetta vähemmälle huomiolle. Tämän tähden amigistit odottivat melkoisen paljon Viettelijättären houkutukselta. Valitettavasti virtuaalinen teatteri ei täysin vastaa korkeita odotuksia, mutta siitä huolimatta tarjoaa mukavia tuokioita ja riittävästi haastetta ja tunnelmaa yhdelle jos toisellekin.
84
