Kultaisella keskiajalla kaikki oli paremmin. Demokratia ei jarruttanut kehitystä, eläkepommia ei tunnettu ja paavi tiesi kaiken. Medieval II vääntää verisen historian ruudulle samalla tehokkuudella kuin HBO:n laatusarja.
Total War -sarjan ainutlaatuisuus on sen tavassa yhdistää vuoropohjainen strategia reaaliaikaiseen taktiikkaan. Suuret kuviot diplomaattisine kähmintöineen ja kaupankäynteineen käydään kaikessa rauhassa suurella kartalla. Kun on tappelun aika, zoomataan taistelukentän ruohonjuuritasolle komentamaan joukkoja.
Totaalista sotaa on käyty shogunien Japanissa, feodaaliherrojen Euroopassa, viikinkien Pohjanmerellä, roomalaisten Välimerellä, barbaarien kansainvaelluksessa ja Aleksanteri Suuren jalanjäljillä. Medieval II tekee paluun sarjan rakastetuimpaan osaan, keskiajalle.
Mittakaava on laajempi kuin koskaan aiemmin. Tutun Euroopan lisäksi kolutaan Välimerta ja Lähi-itää. Koska ajanjakso on venytetty löytöretkiin asti, hallitsijoiden edessä on uusi manner valtameren tuolla puolen. Pakko tunnustaa, etten ehtinyt kampanjassa löytöretkiin asti, vaan jouduin tyytymään Euroopan valloitukseen. Siinäkin piisasi tekemistä. Pähkinänkuoressa Medieval II yhdistää Romen pelirungon Medievalin sisältöön lisättynä löytöretkillä ja pitkin peliä ripotelluilla ylläreillä.
Regnum Teutonicorum
Jalo tavoitteeni on saksalaistaa Eurooppa. Pyhä saksalais-roomalainen keisarikuntani on oikeutettu ohjaamaan barbaarikansat alaisikseen. Olemmehan sentään roomalaisten suoria perillisiä ja Jumala on puolellamme, siitä merkkinä oikeutemme paavin nimittämiseen.
Ylevät periaatteet eivät muuta maantiedettä. Pohjoisessa tanskalaiset, lännessä frankit ja jopa saastaiset slaavit idässä ovat valinneet itselleen kuninkaita ja yhdistäneet voimiaan. Roomalainen yhteyskin on pian katkaistu, kun Venetsian ja Milanon ruhtinaskunnat saartavat saksalaiset omistukset Italiassa.
Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta on vain yksi viidestä kansakunnasta, joilla voi aloittaa kampanjan. Muita ovat Englanti, Ranska, Espanja ja Venetsia. Suurissa kampanjoissa on valloitettava viisikymmentä lääniä ja osallistuttava ristiretkiin. Huomattavasti järkevämmän kokoisissa pikkukampanjoissa riittää vähempikin, kuten vaikkapa Englannilla skottien ja ranskalaisten nujertaminen. Kerran kampanjan voitettuaan saa valittavakseen loput toistakymmentä kansakuntaa, mukaan lukien islaminuskoiset kansat. Pelkästään yksittäisiin taisteluihin rajoittuvassa moninpelissä kaikki kansat ovat valittavissa heti.
Euroopan saksalaistaminen tyssää heti alkuunsa investituurakiistaan. Kuten historian tunneilla hereillä pysyneet tietävät, kyse on 1000-luvulla Eurooppaa repineestä kiistasta siitä, onko paavilla vai saksalais-roomalaisella keisarilla oikeus nimittää kirkon toimihenkilöt. Riidan jäljiltä välit Vatikaaniin ovat äärimmäisen kireällä ja eipä aikaakaan, kun paavi saa muut kansat tuntemaan pyhää vihaa saksalaisia kohtaan.
Investituurariita kuvaa hyvin tapaa, jolla oikeat historialliset tapahtumat on saatu luontevaksi osaksi peliä ilman, että se tuntuu koskaan tympeältä opetusohjelmalta. Mukana on paljon vastaavia peliin suoraan vaikuttavia tapahtumia, jotka rikkovat sopivasti rakenna ja valloita -hinkkaamisen aiheuttavaa toistoa.
Risti riippana
Uskonnolla on pelissä valtaisa merkitys. Paavilla on esimerkiksi oikeus kutsua kokoon ristiretkiä, joiden kohteeksi voi joutua mikä tahansa paavin vääräuskoiseksi julistama ja pannaan asettama kansakunta. Muut kansat käyttävät tekopyhästi tilanteen hyväkseen päästäkseen haaskalle. Onneksi paavi on vain tavallinen kuolevainen, jonka voi joko salamurhata tai pidemmän kaavan mukaan järjestää oman miehen kardinaalikollegioon valitsemaan seuraavaa paavia. Jos hyvin sattuu, tarpeeksi korkeaan asemaan noussut oma kardinaali voi edetä jopa paaviksi asti. Sen jälkeen ei hyvä heilu naapureille!
Saksaan palataksemme: paavi on lähettänyt inkvisiittoreita tutkimaan, josko mailtani löytyisi kerettiläisyyttä. Löytyyhän sitä, ja roviolla on yllättäen keisarini Henrik IV. Valtaistuimelle noussut poika Konrad vannoo kostoa. Ensitöikseen hän värvää hoviinsa joukon vakoojia ja salamurhaajia likvidoimaan ensin inkvisiittorit ja sen jälkeen paavin itsensä. Kostonhimo laantuu nopeasti, kun tappajiksi itseään kutsuvat tunarit osoittautuvat sellaisiksi rähmäkäpäliksi, että heitä pitää kouluttaa pitkään teroittamalla puukkoa ensin poloisiin kauppiaisiin, prinsessoihin ja muihin alempiarvoisiin alamaisiin.
Uuden paavin myötä välit kirkkoon lämpenevät lopulta niin paljon, että paavi kutsuu keisarimme pyhälle ristiretkelle kohti Jerusalemia. Kasaan saadaan kiireessä sekalainen seurakunta nostoväkeä ja uskonnollisia fanaatikkoja, mutta on mukana sentään muutama ritarikin. Kunnia vaatii keisarin johtamaan retkikuntaa itse.
Samaan aikaan kun keisarin vaellus kohti pyhää maata jumittuu Italiassa kiistoihin venetsialaisten kanssa, ottavat kauppiasten ja käsityöläisten killat ohjat omiin käsiinsä. Ahneet porvarit vaativat ensin vain vierasmaalaisten kauppiaiden häätämistä mailtaan, mutta kun piruille antaa kerran pikkusormensa, muuttuvat vaatimukset jatkuvasti härskimmiksi lähtien ulkomaisten kauppasatamien saartamisesta aina naapurimaiden rajakaupunkien valtaamisiin.
Hitaasti etenevän ja pitkälti palkkasotureista koostuvan ristiretken rahoitus vaatii kuitenkin porvareiden rahoitusta, joten vaatimuksiin on suostuttava. Välit naapureihin Ranskaan, Puolaan, Milanoon ja Venetsiaan tulehtuvat avoimeksi sodaksi.
Keisarin seikkaillessa ristin asialla kotimaassa tapahtuu kauheita, kun ennen Mustaltamereltä Itämerelle levittynyt keisarikunta kutistuu ristipaineessa vain Frankfurtin ja Nurnbergin kattavaksi kaupunkivaltioksi. Samaan aikaan keisarin retkikunta saa katsoa vierestä, kun englantilaiset vievät kunnian Jerusalemin valtauksesta. Konrad kuolee vieraalla maalla spitaaliin köyhänä, maattomana, kunniattomana ja perilliset seivästettynä. Keisarikunta hajoaa sirpaleiksi.
Maailmankirjat sekaisin
Medieval II:n voima on siinä, että se lähtee käyntiin historiallisesta tilanteesta, mutta pelin edetessä historia kirjoitetaan joka kerta uudestaan. Kukapa olisi voinut kuvitella kristityn Portugalin liittoutuvan islaminuskoisten maurien kanssa taisteluun Espanjaa vastaan? Tulisiko kenellekään mieleen ajatella viekkaina kauppiaina tunnettuja venetsialaisia ylivoimaisena sotilasmahtina? Tiesittekö Yhdysvaltojen ensimmäisen presidentin olevan Amerikan löytäneen Bysantin keisari Aleksius III:n suora perillinen? On hienon pelin merkki, kun monen kampanjan jälkeenkin tuntuu, että edessä on vielä paljon uutta löydettävää.
Kaikkia Medieval II:n puolia ei millään voi käsitellä arvostelussa. Pelkästään kampanjakartalla on paljon tekemistä: kaupankäyntiä, diplomatiaa, vakoilua, salamurhia, uskontoa, naimakauppoja ja aatelisten perimysjärjestyksiä.
Aivan oma problematiikkansa on hallita kasvua. Armollisen lievästi verotettu tyytyväinen kansa sikiää nopeasti, mutta liian nopea kasvu tietää levottomuutta. Sekin pitää päättää, mitkä asutuskeskukset rakennetaan linnoiksi ja mitkä kaupungeiksi. Linnat tuottavat nopeasti sotajoukkoja ja niitä on vaikea vallata, kaupungit tuovat rahaa, mutta niitä on vaikea puolustaa.
Kunnian kentillä
Pelin sotaisampi puoli jää helposti unholaan. Hassua sinänsä, koska taistelun piti lupausten mukaan olla se osa peliä, jossa nähtäisiin suurimmat uudistukset.
Reaaliaikainen taistelu ei näytä eikä varsinkaan tunnu alkuun muilta strategianaksutteluilta. Perustaktiikka taistelukentällä on jo Aleksanteri Suurelta opittu: Ennen kosketusta vastustajaa pehmitetään jousimiesten ja myöhemmin muskettien tulella. Sen jälkeen lukitaan vastapuoli käsikähmään tiukasti muodostelmassa pysyvien jalkaväen rivistöjen kanssa ja viimeistellään iskemällä ratsuväellä rivistöjen sivustaan tai selustaan.
Suurin osa taisteluista on kaupunkien ja linnojen piiritystä, jossa esiin nousevat erilaiset piirityskoneet, kuten ballistat, katapultit, muurinmurtajat, valtaustornit ja tikkaat. Harmi, että tämä osa pelistä on sen pahin kompastuskivi. Tekoäly ei ole koskaan Total War -sarjassa osannut sen enempää puolustaa kuin vallata kaupunkeja. Joko se lähettää joukkonsa tipoittain surman suuhun tai ravaa kaupungissa päämäärättömästi. Medieval II:ssa tilanne on vähän parantunut, mutta edelleen kaupunkitaistelut ovat liian helppoja.
Muilta osin taistelu on mallillaan. Aiemmissa osissa haastetta tuli vasta kovimmalla vaikeustasolla. Nyt vähempikin riittää. Vaikeustaso vaikuttaa lähinnä siihen, miten herkästi miehet väsyvät ja kuinka nopeasti taistelutahto pettää. Nyt molemmat tuntuvat olevan hyvässä suhteessa. Suurimmissa taisteluissa tosin toivoisi hieman hitaampaa tempoa, mutta onneksi toiminnan voi halutessaan pysäyttää milloin tahansa käskynantoa varten.
Aiemmissa osissa taistelut näyttivät siltä kuin kaksi robottilaumaa heiluttaisi vastatusten aseitaan vaikuttamatta lainkaan toisiinsa. Oli liian ilmiselvää, että taistelut ratkaistiin taustalla matemaattisesti. Niin varmasti tehdään edelleenkin, mutta näyttää siltä kuin taistelijat olisivat kontaktissa toisiinsa. Ne intoutuvat välillä jopa hienoihin lopetusliikkeisiin.
Strategiapeleillä on ollut hyvä vuosi: ensin Civilization IV ja nyt Medieval II. Molemmat ovat oman jo valmiiksi loistavan sarjan kirkkaasti parhaat osat ja kuuluvat jokaisen historiaa, strategiaa tai molempia arvostavan pelihyllyn kunniapaikalle.
94
